sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Koh Lanta Old town

Koh Lanta Yai saaren itäpuolella sijaitsee saaren vanhakaupunki, old town. Pohjoisesessa olevan saaten "keskuksen" Saladanin lisäksi juuri vanhassakaupungissä on paljon kojuja, mistä ostaa mm. tuliaisia kotiin viemisiksi. Pienempiä "liikekeskuksia" löytyy myös pääteiden varsilta.


Saavuttaessa vanhankaupunkiin, löytyy ensimmäisenä rannasta suuri henkien talo. Talo toimii samalla liikenteen jakajana =).






Vanhassakaupungissa on myös laituri pitkän sillan päässä.




Kuvailin laiturilta maisemia. Tässä kohtaa voisin mainita, että päivät olivat lomamme aikana kaikki erittäin aurinkoisia ja tuntu että päivä toisen jälkeen aina vain lämpimämpiä. Arvasin jo etukäteen, että aurinko ja kirkkaus toisi kuvaamiseen omat haasteensa. Siksi kävinkin ennen matkaa Rajala Proshopissa ja sieltä lähti mukaani harmaasuodin, jonka avulla pärjäsin reissussa. Kiitokset jälleen Rajalan asiantuntevalle porukalle, jälleen olisin valinnut tuotteen väärin, vaan onneksi sain apua =).




Pitkähäntäveneet ovat hyvin tyypillisiä Thaimaassa.




Rantaa pitkin kulki katu, jonka varrella oli moni putiikkeja ja ravintoloita. Meistä oli mukavaa kulkea rauhassa ja katsella, mitä kaikkea oli tarjolla. Yllä olevassa kuvassa paistettiin kokonaista possua. Grillille oli rakennettu automaattinen pyörityssysteemi, joka pyöritti possua jotta se paistui tasaisesti joka paikasta.





Nämä "huoltoasemat" olivat minusta viehättäviä. Mopo on Thaimaassa tärkein kulkuneuvo ja sen pystyi helposti "tankkaamaan" pullollisella menovettä =D. Näitä pikkuisia huoltiksia löytyi ihan joka kolkasta.






Kaupoissa kiertelyiden lomassa oli mukavaa välillä istahtaa ja nauttia juotavaa. Ja juoda piti paljon (lähinnä vettä), sillä siihen malliin aurinko porotti. Samalla oli ihanaa katsella ympärillä olevia maisemia ja yksityiskohtia.












Kun lähti kävelemään rannassa olleen laiturin toiselle puolelle, päätyi paikallisten omalle asuinaluellee.


Minusta oli mukavaa seurata asukkaisen puuhia ja elämää. Se, mitä yllä oleva kissa ihmetelee selviää seuraavaksi =D.


Nimittäin tämä mies otti ja kiipesi palmuun, ihan tuosta noin vain! Missä on turvavaljaat? Tätä oli pakko jäädä seuraamaan, miten tässä käy.




Hui, siellä menee jo korkealla! Kun hän pääsi perille, tuli alas ensin kuivia palmunlehtiä ja seuraavaksi kookospähkinöitä. Alhaalla oli toinen mies, joka piti huolta siitä, ettei tiellä tullut kukaan alle. Kun kookospähkinäterttu tuli alas, se pomppasi vielä korkealle ja levisi ympäriinsä. Tästä lähtien muistan, että jos tuulee kovasti, niin en kyllä mene lähelle palmupuita. Sieltä saattaa tulla kookospähkinä kovaa päähän ja siitä ei hyvä seuraa.




Lapset ovat Thaimaassa ihan super suloisua. Meidän vaalea juniori herätti heissä kovasti kiinnostusta. Kuulimme välillä iloisen "hello" hihkaisun.

25 kommenttia:

  1. Vitsi miten upeita kuvia, värit suorastaan nautinnollisesti pulppuavat joka kuvasta. Niin kaunista. <3

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia =). Värimaailma oli yksi asia, mistä pidin Thaimaassa kovasti =). Ihanaa sunnuntaita myös sinulle!

      Poista
  2. Ihana postaus jälleen!
    Kiva kun kuvaat niin monenlaisia asioita ja yksityiskohtia. Katselin tosi tarkkaan, ihan kuin sisustuslehtiäkin.
    Ja taisin hämmästyä eniten vaaleanpunakuorisista kananmunista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki! Piti ihan palata itse katsomaan, että missä näin vaaleanpunaisia kananmunia =D. Minä olin ohittanut ne vallan ja pinkki on sentään lempivärini =D.

      Poista
  3. Upeat kuvat!
    Thaimaan iloisesta värimaailmasta olen aina pitänyt. Kuviasi katsellessa pieni ajatus vielä kerran sinne menosta syttyi, mutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa =). Ei muuta kuin matkaa tilaamaan =D.

      Poista
  4. Kiitos ihanista, aurinkoisista kuvista. Tällä hetkellä olisi kova kaipuu aurinkoon turkoosin veden äärelle.

    Hui tuota palmuun kiipeämistä! Suomessa ei varmasti olisi sallittua ilman turvaköysiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina =). Joo ei olisi sallittua täällä ilman turvavaljaita ja harva meistä varmasti edes yrittäisi kiivetä ilman niitä. Tosin moni muukin asia on meillä täällä hiema eri mallilla kun puhutaan turvallisuudesta =D.

      Poista
  5. Es un lugar mágico!
    Todo un mundo de detalles!!!
    Un gran trabajo y delicioso para la vista.
    Un beso!

    VastaaPoista
  6. Hello Katinka,
    What a wonderful shots!! So amazing all these images of that fantastic place.
    A wonderful view of the life all there. Nice houses and a great blue sea. So lovely.
    You're lucky to be there. Thanks for sharing.

    Many greetings,
    Marco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks a lot Marco. Yes I was very lucky to be in Thailand. More pictures are coming =).

      Poista
  7. eksoottinen paikka ja hienot kuvat!

    VastaaPoista
  8. Upeita maisemia ja kuvia! Värikästä on. Tuo varrasporsas rikkoi tosin kyllä idyllin melko perusteellisesti mutta onneksi vaikutus oli lyhytaikainen. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos JPK =). Porsas oli niin mehukkaan näköinen, että olihan se esiteltävä teille, idyllin rikkoutumisen uhallakin =D.

      Poista
  9. Schöne sonnige Bilder von dem Ort.

    Gruß
    Noke

    VastaaPoista
  10. Upeita kuvia ja hyvä matkakertomus.
    Kissan ihmettelee puuhun kipuajaa, saiko maitoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seijastiina =). Taisi jäädä kisu vaille maitoa =D.

      Poista
  11. Onpas mukavan värikkäitä kuvia! Tuon kissan ilme on kyllä mainio :D

    VastaaPoista
  12. Olet taas ehtinyt julkaista jo monta postausta sillävälin kun meikäläinen on viettänyt vuorotellen aikaa sekä koulussa että rannassa pakertaen ;)
    Ihanaa värikylläisyyttä ja jälleen kerran kuvia tulvillaan mielettömän hienoja yksityiskohtia, ihanaa! :)
    ps. blogissani on sinulle haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiirettä se näin keväällä pitää, vaan täällä mä tarinat odottavat =). Haaste, ihanaa, pitääkin mennä heti kurkkaamaan =D.

      Poista
  13. Kivaa seurata reissuanne. Kuvat ja matkakertomus mukaansa tempaavaa luettavaa.

    VastaaPoista