lauantai 11. huhtikuuta 2015

Koh Lantan orkideapuistossa

Thaimaassa kasvaa orkideoja luonnonvaraisina mutta niiden ympäriltä löytyy myös puistoja, jonne on kerätty erilaisia lajeja nähtäville. Niin myös Koh Lantan saarelta löytyi orkideapuisto. Tai no, jos rehellisiä ollaan, sana "puisto" oli hieman liioittelua. Minulle puistosta tulee mieleen paikka, jossa voi käyskennellä tunti tolkulla ja se on iso. Tämä orkideapuisto oli vain muutaman neliön kokoinen. Tarpeeksi hyvällä laajakulmaobjektiivilla olisi saanut kuvattua puiston kerralla kokonaan. Vaan jos puisto olikin pieni, oli siellä todella kaunita kukkia näytillä.







Meillä kävi hyvä tuuri, sillä todella moni lajike oli täydessä kukassa juuri sillä hetkellä. Lipun myynnistä sai mukaan suomenkielisen opaslehtisen ja suurennuslasin, jolla pääsi tutukimaan pienimpiäkin kukkia todella läheltä. Lisäksi lipunmyyjä kertoi, että kukkia kannattaa tuoksutella, sillä vallankin valkoiset kukat tuoksuvat hyvälle.


Annoin suurennuslasin juniorin käyttöön, sillä minä katselin näitä ihania kukkia macroni takaa. Eikö muuten näytäkin tämä kuva ihan ilkeältä possulta, joka näyttää kieltä =D.






Orkidea on kämmekkäkasvi johon kuuluu yli 800 sukua ja noin 15000 - 35000 lajia. Netin tietojen mukaan siis noin joka kymmenes kasvilaji kuuluu kämmekkäkasveihin. Trooppisia kämmekkäkasveja kutsutaan orkideoiksi.




Itse kasvi ei ole kummoinen silloin kun kukinta ei ole päällä. Näistä ei siis ole minusta viherkasveiksi =D. Vaan kun kasvi kukkii, on se todella kauniin näköinen. Moni, minä mukaan lukien, pitää orkideaa haastavana kukkana, vallankin saada uudelleen kukkimaan. Ja hieman perehtymistä sen hoitaminen vaatiikin, mutta ei kuullema ole mitenkään mahdoton tehtävä.







Kämmekkä kasveista monet ovat uhan alaisia siksi, että niiden kasvupaikkoja on tuhottu. Myös ilmastonmuutos ja se että kasveja on kerätty koristeeksi ja lääkkeeksi, on tehnyt oman osansa asialle. Tämän kaltaiset puistot ovat oivallisia mm. siitä syystä, että siellä voidaan uhanalaisia lajeja suojella. Tärkeintä olisi kuitenkin minkä tahansa uhanalaisen elämän ollessa kyseessä, suojella heitä niin, että saisivat olla ja lisääntyä luonnossa.


Tästä minulle tulee mieleen narsissi =D.






Thaimaassa orkideoja käytettiin jonkin verran ruoan ja drinkkien koristeina. Kämmekkäjajeissa ei ole juuri lainkaan myrkyllisiä kasveja. Siksi ne ovat turvallisiä käytää myös ruoka-annosten koristeluun. 







Oletteko te orkideojen ystäviä? Minä ainakin pidän näistä kovasti. Vaan kasvattajaksi minusta ei ole. Tuppaan tappamaan kaikki kasvit, saatikka sitten tämän hieman enemmän perehtymistä vaativan lajin =D. Mukavaa näitä oli ihastella kun osaava henkilökunta oli ne saanut kukkimaan kauniisti.

Aurinkoista kevätviikonloppua teille kaikille!

16 kommenttia:

  1. Upeita kukkia! Minulle sopivat vain sellaiset kasvit joita ei tarvitse hoitaa säännöllisesti. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuulun kanssasi samaan kastiin kasvien hoitajana. Vain säännöllisen epäsäännöllistä hoitoa vaativat sopivat myös minulle =D.

      Poista
  2. Upea kukkatarha! Ihania värisävyjä. Minulla on yksi tuttu, joka kasvattaa orkideoja, Madeiralta hän on tuonut mukanaan niitä monia lajeja. Minulle riittää orkideat leikkokukkina. Mutta oli hyvä, avartava postaus. Nyt minäkin saatan tutulleni kommentoida jotakin orkideoista.
    Kiitos Katinka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Tuulia =). Minä tunnen myös erään joka harrastaa orkideoja. Hänellä on vallan oikein vitriini missä on oikeat kosteusolosuhteet jne. Sitoutumista nämä kyllä vaativat =).

      Poista
  3. Ihana kuvasarja orkideoista!
    Tykkään näistä kaunottarista, mutta meillä en saa niitä viihtymään :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa =). Ja kyllä, sama täällä, en saa niitä pysymään hengissä =D.

      Poista
  4. Orkideoiden muodot ja värit ovat mielikuvituksellisia. En ole mitenkään erityisesti orkideafani. Pidän kyllä kotoisista kämmekäkasveista. Ovat kait orkideasukua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värit ja muodot ovat todella kauniita. Ja kyllä myös meidän kotoisat kämmekkäkasvimme ovat näille sukua =).

      Poista
  5. Kauniita kuvia orkideoista. Me käytiin Singaporessa paikallisessa orkipeapuistossa ja siellä oli niin paljon kasveja, että loppuajasta alkoi jo hieman hyytyä ja varsinkin kun oli todella lämmin.
    Minulla on ollut joitakin orkideoita, mutta en koskaan saa niitä kukkimaan uudelleen ja nyt olen todennut, että kaktukset ovat minun kasvejani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos CurryKaneli! Tämä puisto oli niin pieni ettei ennättänyt nääntymään edes siinä kuumuudessa =D. Sama täällä, en saa näitä uudelleen kukkimaan joten kuulun kanssasi samaan kastiin, että kaktuksia kaktuksia =D.

      Poista
  6. Impressive variety of orchids and your photos are incredible!

    VastaaPoista
  7. Upeita kuvia ja orkideoita! Olen myös monta ertaa löytänyt orkideoista jos jonkilaisia kasvoja ;D

    VastaaPoista