perjantai 16. syyskuuta 2016

Lökholmenin vierasvenesatama (Ruotsi)

Sanhamnia vastapäätä löytyy Lökholmenin saari, jossa on saman niminen vierasvenesatama. Jos Sandhamn sattuisi olemaan niin täynnä, että sinne ei kerta kaikkiaan enään mahdu, on tämä toinen oivallinen vaihtoehto. Lökholmenin satamassa on noin kaksisataa vierasvenepaikkaa.






Lähdimme eräänä iltana kumiveneajelulle ja kävimme tutustumassa Lökholmenin satamaan. Aurinko alkoi jo laskea ja saimme ihailla satamaa ilta-auringossa.




Myös tämä satama on KSSS:N paikka. Satamassa on hyvä ravintola jota kuulin kehuttavan jo Sandhamnin puolella. Saarten välissä ajeli sellainen laiturinpätkä, joten täältä pääsi vierailulle Sandhamniin ja päinvastoin.Saarelta löytyy myös majatalo, jossa voi yöpyä.






Saarelta löytyi kaunis linnoituksen torni. 




Ihastelimme auringonlaskua linnoituksen muureilta.


Lökholmenin viereen Telegrafgholmeniin oli rakenteilla tänä kesänä KSSS:n kolmas satama samalle alueelle. Satamaan on tulossa paikkoja 80 veneelle. Vielä tänä vuonna sinne ei saanut rantautua, mutta melko valmista alkoi olemaan, kun ajelimme kumiveneellä katsomassa paikkaa. Kalliolle oli rakenteilla myös retkeilymajoja. Uutukaisen uusia paikkoja on siis avautumassa ensi kaudelle.

Lökholmenin satamasta voi lukea lisää heidän nettisivuilta täältä.

16 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar16 syyskuuta, 2016 13:45

    Kauniit värisävyt kuvissa. Kyllä maailma on kaunis paikka ja varsinkin pienvenesatamat. Vaikea käsittää niitä, jotka vain haluavat sotkea ja turmella kaiken ympärillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Palvelijatar =). Sotkeminen ja turmeleminen on todella syvältä enkä voi sitä ymmärtää. Onneksi on meitä jotka osaamme arvosta kauneutta ympärillämme =).

      Poista
  2. Kylläpä Ruotsissa riittää noita kauniita satamia. Viimeinen kuva on hivelevän kaunis.

    VastaaPoista
  3. Fotografias espectaculares.
    Um abraço e bom fim-de-semana.
    Andarilhar

    VastaaPoista
  4. Löysin juuri blogiisi ja kauniiden kuviesi pariin. Jään seuraamaan :) Ihania nämä kuvat, kauniin näköinen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna-Liisa! Mukavaa että löysit tänne ja jäät seuraamaan. Kävin piipahtamassa sinun blogin puolella ja ihastui kuviisi myös kovasti =).

      Poista
  5. Upeita kuvia linnoituksen muurilta otetut iltakuvat!

    VastaaPoista
  6. Upeat kuvat kertakaikkiaan taas! Meidän Namunen ei mahdu uimaan tuonne Lökholmenin varsinaiseen vierassatamaan sitä kapeaa ja matalahkoa ränniä pitkin, mutta saimme seuran laiturista nätisti neuvotellen paikan yhdeksi yöksi. Kiva kuulla, että sinne on tulossa vielä kolmas satama - tarvetta on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmas satama oli ihan loppusuoralla, joten varmasti on jo ensi kaudella käytössä =).

      Poista
  7. Upeat kuvat. En osaa enää tarkemmin sanoa.

    VastaaPoista