lauantai 3. syyskuuta 2016

Nynäshamnin kaupungilla (Ruotsi)

Olimme perillä Nynäshamnissa hyvissä ajoin, joten ennätimme tehdä kävelyretken kaupungille. Samalla täydensimme hieman jääkaapin sisältöä. Kaupunki oli ruotsalaiseen tapaan jälleen kaunis ja idyllinen.


Kaupungille päin lähdettäessä satamasta tulee ensimmäisenä rautatieasema. Tänä kesänä emme nähneet siellä junia. sillä rataosuudella oli jossain päin remontti ja bussit korvasivat junat. 




Seuraavaksi kävelijää tervehti Nynäshamnin kaunis kirkko. Kirkko oli rakennettu upealle paikalle ja se näkyy kauaksi merelle.


Kirkko on rakennettu vuonna 1930 paikalle, jossa ei ole ollut aiemmin majakkaa. Kirkon on suunnitellut arkkitehti Lars Israel Wahlman. Itse kirkko on rakennettu tiilestä ja punaisesta kipsistä. Etelälaidalla on sivuttainen torni, jossa sijaitsee sakasti. Kirkko oli valitettavasti kiinni, joten emme päässeet tutustumaan siihen sisältä.






Kirkon mäeltä oli komea näköala merelle ja vierasvenesatamaan, jonka vieressä oli myös satama isommille laivoille, josta pääsee mm. Gotlantiin.






Nynäshamnin kunta sijaitsee Tukholman läänissä. Asukkaita siellä on noin kaksikymmentäseitsemän ja puoli tuhatta. Netissä kerrottiin, että Nynäshamnissa asuu paljon myös suomalaisia, keskimäärin kolme prosenttia väestöstä. En yhtään ihmettele, kaunis paikka, minäkin voisin asua täällä =).




Matkaa Tukholmaan Nynäshamnista on noin viisikymmentä kilometriä. 





Patsaita kaupungilta.




Tämä sammakko oli minusta suloisin =D.


Hyvän oluen ystäville voin kertoa, että Nynäshamnissa valmistetaan todella hyvää olutta. Panimon oma Pubi oli keskustassa. Siellä olisi ollut mahdollisuus maistella heidän olut tuotantoaan... mutta... se ei ollut viikonloppuna auki! Hieman olimme pettyneitä. Nynäshamnin panimo valmistaa monille lähisaarille ihan omaa nimikko olutta. Nämä maustelut jäivät seuraavaan kertaan.
 



Nynäshamn on paikka jossa voi mainiosti viettää useamman päivän. Tämä on loistava pistäytymispaikka mm. silloin kun on matkalla Gotlantiin.

18 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar03 syyskuuta, 2016 14:23

    Harmi että ette päässeet olusia maistelemaan. Ehkä ensi kerralla sitten onnistaa. Kirkkokin olisi ollut mielenkiintoinen tutkittava sisäpuoleltakin. Noista patsaista sammakko on minunkin suosikkini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olisin käynyt mielläni kirkossa sisällä. Ehkä seuraavalla keralla sitten onnistaa =).

      Poista
  2. Todella idyllisiä nämä Ruotsin pikkukaupungit!

    VastaaPoista
  3. Joo! Tein just ensi vuoden lomapurjehdussuunnitelman: tuo ihana Nynäshamn - prinsessojen lomasaari Gotlanti. Kiitti kivasta postauksesta taas! :)

    VastaaPoista
  4. Hienoa idylliä jälleen. Tuo kirkko olisi varmaan ollut ihan mielenkiintoinen nähdä myös sisäpuolelta. Hieman poikkeaa täkäläisistä tiilikirkoista ulkoisesti ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa harmittelin minäkin, etten päässyt kirkkoon sisälle.

      Poista
  5. Hi Katinka,
    sorry for my late response and visit but I had (and have) had a very busy with my work and with the misfortune of my husband).

    You leave here very nice pictures of Nynashamn. Beautiful buildings and the church is also great to see. Beautiful sculptures and fountains. I have enjoyed these photos and know the city a little Nynashamn now thanks to you.

    Greetings

    VastaaPoista
  6. Taas niin viehättävä paikka.Ja upeat patsaat,tuo sammakko varsinkin!

    VastaaPoista
  7. Kiitos vierailusta Nynäshamniin, siellä en ole koskaan käynyt. Joissain muissa Ruotsin pikkukaupungeissa olen käynyt ja niinkuin sanot, ruotsalaiset pikkukaupungit ovat todella viehättäviä, sympaattisia. Vaan olutta ette saaneet :)
    Kiva postaus!
    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Tuual. Nynäshamn oli todella paikka jota voin lämpimästi suositella =). Ihanaa viikom jatkoa myös sinulle!

      Poista
  8. Taas oli kivaa katseltavaa. Mielikuvani on nro 11.

    VastaaPoista