maanantai 29. elokuuta 2016

Utö vierasvenesatama (Ruotsi)

Nyt jos koskaan oli tarpeen tähdentää otsikossa Ruotsia, sillä myös Suomesta löytyy Utö. Lähdimme Dalaröstä hieman pilvisenä päivänä ja saavuimme Utöseen yhdentoista aikaan. Ensimmäinen yllätys oli, että vastassa oli ankkurikiinnitys. Ei muuta kuin ankkuri esiin ja rantautumaan. Jouduimme hetken aikaa odottelemaan, sillä satama-alue oli kapea salmi ja molemmilla puolilla oli laituri. Samaan aikaan teki lähtöä useampi vene, joten satamassa kävi pieni huiske. Satamassa oli savi pohja (joka saimme tietää siinä vaiheessa kun irrottelimme omaa ankkuria), joten osa ankkureista oli jämähtänyt todella pohjaan ja sataman henkilökunta irrotteli ankkureita pienellä veneellä lähtijöiden avuksi.




Kun hätäisemmät lähtijät oli saatu matkaan, ajoimme satamaan ja saimmekin todella loistavan paikan. Pääsimme ihan "ovelle". Nyt oli vessa ja suihku lähempänä kuin koskaan =D.






Utön vierasvenesatama on iso, sinne mahtuu kolmesataa venettä. Väkeäkin oli siksi melko paljon mutta silti ei tullut ruuhkan tuntua. Satamamaksu sisälsi wc:n ja suihkun lisäksi myös saunan. Vettä ja sähköä oli luonnollisesti laiturilla saatavilla. Satamakonttorin yhteydessä oli kioski, josta sai kaikkea hyvää. Erityisesti pitää mainita upea kokoelma jäätelöä.




Saarella oli kulkupelinä monilla käytössä kuvassa olevat mopedit. Edessä kuljetettiin niin tavaroita kuin perheenjäseniä.




Vaikka satama oli iso, näimme silti siellä monia tuttuja. Ensimmäiseksi bongasimme erään ruotsalaisen venekunnan, joka vieressä olimme olleet edellisessä paikassa, Dalarössä. Oman pursiseuran ystäviä näimme monia, muutamia jopa useammassa paikassa. Minusta on aina hauska seurata, miten veneilijät kiertävät samoilla reiteillä ja niinpä samoja venekuntia näkee loman aikana monta kertaa.




Myös tälle saarelle pääsee saaristolaisaluksilla, eli omaa venettä ei välttämättä tarvita. Ruotsissa osataan oikeasti ottaa kaikki irti saariston kauneudesta ja siitä, että siitä pääsee moni nauttimaan. Yhteysvenematkustajia varten oli rannassa odotushuone, jossa oli myös wc.






Ihan rannan tuntumassa oli monia pieniä putiikkeja. Oma suosikkini oli Fisk Lådan. Siellä myytiin kalaa ja rapuja eri muodoissa. Ostimme Nynäshamnista tullutta valkosipuli lohta, ja jestas että oli hyvää!


Satamassa oli myös suurempi myymälä, missä myytiin kaikkea ihanaa. Täällä viimeistään oli mahdollisuus päästä lopusta lomabudjetista eroon =D. Ihastelin kaupassa Utö essua, mutta en sitten jostain syystä sitä ostanut. Ja nyt olen vaikeroinut kotona, että miksi en ostanut. Tarinan opetus on, jos näet jotain mitä haluat, osta se =D.




Lähellä satamaa oli useampi hyvä ravintola. 


Me kävimme täällä hyvällä pizzalla. Liekkö valintaan vaikuttanut tuo ravintolan nimessä ollut söpö hylkeen pää =D. 


Olimme ihmetellee loman aikana sitä, että moni paikka moni paikka meni aikaisin kiinni. Tämä oli puolestaan auki myöhään. Lähellä satamaa ollut hod dog -kioski mainosti olevansa auki aamu neljään =D. 


Lapsille oli kiva leikkipaikka ja siellä tämä Utö laiva. Lapsille oli myös muuta kivaa tekemistä, joten tämä satama on todella hyvä lapsiperheille.


Muutaman metrin päästä satamassa oli ruokakauppa ja sen vieressä ihana leipomo, josta sai mm. tuoretta leipää. Utön vierasvenesatamaa voisikin kuvailla todelliseksi huoltosatamaksi.



Vaikka Utön satama oli suuri, tykkäsin tästä paikasta kovasti. Se pääsi lomamme parhaat kärkilistaan. Voit lukea lisää Utöstä ja vierasvenesatamasta heidän nettisivuilta täältä. Satamassa oli hyvä valikoima polkupyöriä vuokrattavana. Me vuokrasimme seuraavana päivänä pyörät alle ja lähdimme tutkimaan saaren luontoa. Siitä seuraavalla kerralla lisää.



16 kommenttia:

  1. Jotenkin niin kodikkaan oloinen ja kutsuva paikka. <3 Kivaa uutta viikkoa Katinka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ja ihanaa viikkoa myös sinulle <3!

      Poista
  2. Párekin Palvelijatar29 elokuuta, 2016 11:42

    Teidän vene on todella kaunis ja sympaattinen, hyvän kokoinen. Ja värityskin osuu ihan nappiin ympäristön rakennusten kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih... kiitos Palvelijatar =). Hyvin sulautui maisemaan =D.

      Poista
  3. Hauskoja kalusteita ja söpöjä ravintoloita. Vähän tuo saveen ankkurointi jännittäisi tosiaan, jos se ei lähdekään irti :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mooring olisi ollut tuonne todella paljon parempi vaihtoehto =).

      Poista
  4. Idylli toisensa perään! Hieno retki teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, ehkä paras loma ikinä tähän mennessä =).

      Poista
  5. An interesting place to visit and lots of nice things to see.

    VastaaPoista
  6. Vaikuttaa aivan ihastuttavalta paikalta!

    VastaaPoista
  7. Olette nähneet ja kokeneet monia ihania kyliä … ja vesillähän teidän piti olla.. hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennätettiin todella moneen paikkaa, toinen toistaan ihanampaan =).

      Poista