torstai 23. helmikuuta 2017

Vene 17 Båt tarvikeosastolla

Ensimmäinen päivä messuilla meni ihan kevyesti alakerran osastoilla joten seuraava päivä oli pyhitetty yläkerran tarvikepuolelle. Siellä on ollut aina perinteisesti niin paljon nähtävää, että päivä menee helposti. Kuvavälipaloiksi laittelen alakerrassa olleita majakoita. Sanoin Kipparilleni, että jos meillä on koskaan mökki, niin haluan tuollaisen majakan sen pihaan. Ja Kippari sanoi OK! Eikös se tarkoita sitä, että saan majakan =D. Mukana on myös muutama muu kiva asia alakerrasta.


Minulle oli uusi tuttavuus tämä Saaristoradio. Hei tietysti ruuvasimme auton radion kyseiselle kanavalla ja hyvältä kuulosti. Ennen kaikkea oli näin majakkahulluna kiva kuulla haastattelu Suomen Majakkaseuran toiminnasta. Kuulosti mielenkiintoiselta! Tätä sitten kuunnellaan jatkossa.


Vuoden vierasvenesatamaksi 2017 rannikkoalueelta valittiin tänä vuonna Örö. Örö on uusi kohde, sillä se avattiin pari vuotta sitten yleisölle. En ihmettele valintaa ollenkaan, sillä Örö on mielettömän hieno paikka. Itse saari on mielenkiintoinen ja siellä risteilee kiinnostavia luontopolkuja. Satama on suuri, uusi ja siisti. Kuulimme messuosastolla, että sinne oli rakennettu vielä lisää venepaikkoja. Kävimme Örössä kaksi vuotta sitten, joten voit katsella kuvia paikasta ja lukea meidän kokemuksia täältä. Ellet ole vielä käynyt saarella, suosittelen kohdetta lämpimästi. Päästäkseen tälle ihanalle saarelle ei tarvitse omistaa omaa venettä, vaan sinne on mahdollista mennä myös yhteysaluksella ja taksiveneellä. Onnea Örön satamalle!



Vuoden vierasvenesatamaksi 2017 Järvi-Suomesta valittiin Laukaa. Tästä satamasta minulla ei ole omakohtaista kokemusta, sillä veneilemme merellä. Uskon kuitenkin vahvasti, että Laukaa on tunnustuksen arvoinen, sillä huono satama ei pääse vuoden vierasvenesatamaksi. Onnea Laukaa!




Venemessujen ostoslistalla meillä oli Eestin uusi satamaopas. Sen saimme hankittua täältä Visit Estonia osastolta. Olemme viettäneet kaksi kesälomaa jo Eestissä ja hieman tällä hetkellä polttelee, josko mentäisiin ensi kesänäkin. Me rakastamme Eestiä ja voimme suositella lämpimästi siellä veneilyä kaikille. Uusia hienoja satamia tulee joka vuosi lisää, ihmiset ovat ystävällisiä ja satamien ympäriltä löytyy upeita maisemia, luontoa ja katseltavaa. Eikä pidä unohtaa Eestin hyvää ruokaa! Eestissä pärjää myös mainiosti suomenkielellä. Olemme tutkineet läntisen Eestin jo melko hyvin ja nyt kiinnostaisi itäpuoli kovasti. Sinne ennen kaikkea on tullut monta uutta satamaa. Jos halua lukea meidän kokemuksia Eestistä, niin tästä blogista löytyy monta. Ensimmäiset postaukset ovat helmikuulla 2013 ja seuraavat elo- ja syyskuulla 2014.


Messuilla oli esitteillä Haven Kakumäe satama, joka tulee Tallinnaan. Tämä satama tulee lähelle Rocca al maren ostoskeskusta. Matkaa satamasta on sinne reilu kaksi kilometriä. Satama avataan jo tulevana kesänä jolloin siellä on tarjolla veneilijöille peruspalvelut; vesi, suihku ja vessat. Sataman rakentaminen ja kehittäminen jatkuu aina vuoteen 2020 saakka, jolloin se on lopullisesti valmis. Tuolloin alueelta löytyy ravintoloita ja jopa kylpylä! Tänne on pakko päästä monta kertaa.


Välimajakka.


Minulle yksi osasto ylitse muiden on aina Ocean Spirit. Sen lisäksi, että liikkeen omistaja on aivan ihana ihminen, on tämän liikkeen valikoima monipuolinen ja mielenkiintoinen. Minulla oli ostoslistalla meidän veneastiaston sarjaan kuuluuvia kuohuviini "laseja" sillä olen onnistunut tiputtamaan meillä olevista pari lattialle ja ne saivat säröt. Nyt on uusia "laseja" ensi kesäksi tilalle =D. Aikanaan mietin pitkään, millaisen astiaston haluan meidän venelle ja tuolloin päätin että se on Nord wind ja Ocean Spiritistähän se tuli ostettua. En ole katunut valintaa ja tykkään astiastosta edelleen kovasti. Minusta se on merellinen ja ajaton.


Nämä kahvikupit ovat Nord wind sarjaan uudet kahvikupit ja nyt meillä on myös tällaiset! Edellisen malliin verrattuna näissä on parempaa se, että ne ovat pinottavat, joten menevät pienempään tilaan veneessä. Toinen mukava parannus on se, että ne ovat sisältä tumman siniset. Näin teen tummentumat eivät näy niin helposti =D.


Tätä kaupunkisadetakkia hypistelin pitkään. Mutta koska olimme ostaneet viime kesänä koko venekunnalle uudet sadeasut, jouduin jättämään tämän vielä rekkiin. Ihanan namu takki!



Ocean Spiritin osastolla oli uutuutena Rento Desing karttapussukoita. Aivan ihania. Hetki siinä meni polvillaan laatikolla tonkiessa, kun mietti että minkä niistä ottaisin. Mukaan lähti alla ole oleva pieni pussukka, jonka kartalta löytyi Aspö (aivan ihana saari muuten).


Ja nyt ei tarvitse alkaa harmittelemaan, että eipä tullut käytyä messuilla, sillä tällä ihanalla liikkeellä on huikea verkkokauppa, jonne pääset tästä. Ja jos olet liikkeellä Turussa, kannattaa piipahtaa Ocean Spiritin liikkeessä osoitteessa Linnankatu 37b. Sellainen pieni varoituksen sana, että siellä saattaa hullaantua totaalisesti ja päästä rahoistaan eroon =D.


Seuraava messuostos olivat nämä Kalakallen ihan sairaan hyvän makuiset lohirouheet. Heidän valikoimassa oli myös savulohikukkoa ja kinkkukukkoa, hyvää olivat nämäkin. Rouheissa kiinnosti erityisesti se, että ne olivat valmiita syötäväksi pastan kanssa sellaisenaan, joten käyvät todella mainiosti veneelle varamuonaksi. Ja kun jatkaa vähän kermalla niin saa vallan gourmeeta pöytään! Näitä ennättää tilamaan vieläkin heidän verkkokaupasta täältä.






Toinen messujen suosikkiosasto vuodesta toisen on tämä Studio Ishavetin osasto. Nämä tuotteet ovat yksinkertaisen kauniita ja merellisiä. Niitä löytyykin meidän veneestä jo niin paljon, että ole joutanut asettamaan itselleni suorastan ostokiellon =D. 




Studio Ishavetin myymälä sijaitsee Lohjalla osoitteessa Suurlohjankatu 22. Verkkokauppa on tällä hetkellä uusimisen alla, mutta tuotteita on siitä huolimatta mahdollista ostaa myös toimitusmyynnillä. Rohkeasti vain yhteyttä Tuijaan ja ostoksille. Ishavetilla on nyt myös facebook profiili, pääset sinne tästä ja nettisivuille täältä.

 Välimajakka.



O bagin italialaiset laukut olivat myös tänäkin vuona messuilla mukana. Myyjä kertoi, että laukut ovat niin suosittuja, että Suomessa tällä hetkellä jäljellä olevat laukut olivat suurin piirtein kaikki messuilla mukana.


Pidä Saaristo Siistinä osastolle pitää päästä aina, sillä ostoslistalla on kesän astianpesu aina. Samalla on mukava kuulla aina uusia tuulia heidän toiminnastaan. Olethan sinä jo jäsen? Hiihtolomalla jäseneksi liittyvä saa lahjaksi tämän heidän mainion pipon lämmittämään päätä. Pääset täyttämään jäsenhakemuksen täältä. Osastolla pääsimme äänestämään, miltä näyttää tulevan kesän jäsentarra. Jännittävää nähdä, voittaako oma suosikki =D. Uusi mielenkiintoinen juttu oli myös uudet Roope satamat. Kun menet käymään Roope satamassa, tiedät, että ympäristö asiat ovat hyvällä mallilla.




John Nurmisen Säätiön osastolta kävin hakemassa tämän Puhdas Itämeri saippuan. Saippua toimii hyvin käsi- ja vartalosaippuana ja parasta koko tuotteessa on, että se on 100% biohajoava. Saippua on valmistettu Suomessa käsityönä ja tuoksuu miedosti kesäiselle rantakaislikolle. Voit käydä saippua ostoksilla John Nurmisen säätiön verkkokaupassa täällä.


Kipparini silmät kirkastuivat kun hän pääsi Sea Caren osastolle. Siellä oli näytillä nämä Lumishoren tunnelmavalaisimet. Ihastelimme tällaisia viime kesänä Tukholman Wasa Hamnin satamassa eräässä veneessä. Ja olivathan ne aika bäheet. Loivat mukavaa tunnelmaa illan hämärtyessä. Saas nähdä, onko meillä tällaiset jossain vaiheessa =D. Tuotteista lisää tietoa Sea Caren nettisivuita.


Uutuutena löysin messuilta Jalotakan Jalovalot. Tänne kun laitetaan roihu ulos vaikkapa laiturille, ei tuli karkaa ja tunnelma on taattu. Valikoimaan kuuluu myös alla olevat jalovalopylväät jotka levittävät valoa kauniisti ympärilleen. Voit tutustua lisää näihin upeisiin tuotteisin täällä.




Postauksen viimeinen välimajakka.




Erottajan Majakan osastolla ihastelimme Kipparini kanssa näitä majakkamukeja. Minulla on niitä kotona jo mukava kokoelma, kiitos siitä kuuluu Kipparilleni. Osaston vitriinissä oli pari harvinaisempaa myynnissä jo hieman kovemmalla hinnalla. Erottajan Majakka on Helsingissä sijaitsevista merellisiistä liikkeistä suosikkini. Heidän merellisten tuotteiden valikoimaan pääset tutustumaan täällä.


Messuilla minut teki erityisen onnelliseksi, että sain huudettua huutokaupassa tämän Söderskärin majakan. Tämä majakka on minulle erityisen rakas siksi, että olen päässyt käymään siellä. Nyt voin katsella sitä oman kirjahyllyni päällä.


Joonaslokin osastolta oli Kipparini bongannut nämä todella kätevät fendari pidikkeet. Joskus joutuu tunkemaan satamassa sen verran pieneen välin, että fendarit vain soi ja pomppivat pois paikaltaan. Näiden pidikkeiden avulla ei tarvitse pelätä, että fendarin lähtevät irti. Fastfendereitä on kolmelle eri kaide koolle, 25mm, 32mm ja 40 mm kaiteille. Värejä löytyy kolme; musta, tumman sininen (oma suosikkini) ja vaalean harmaa. Vetolujuus on 150 - 300 kg. Siinä vaiheessa, kun viereen tulee naapurivene, on näiden avulla myös helppo ja nopea säätää fendarin korkeutta. Joonaslokin nettisivuille pääset tästä.





Messujen ehkä kaikkein hauskin uutuus löytyi Veleiron osastolta. Tämä on sähkökäyttöinen Stigo mopo, jonka saa taiteltua kasaan. Mopedi kulkee kolmen tunnin latauksella 15 kilometriä ja vääntöä löytyy. Tällaisella olisi hauska hurauttaa satamasta kauppaan. Kipparini kokeili mopoa messuilla ja oli vaikuttunut. Myyjä kertoi, että tämä oli niin uusi tuote, että olivat saaneet tämän näytekappaleen vasta ihan ennen messuja ja siksi hintakin on vielä päättämättä, mutta se kuulema asettuu jonnekin kahden tuhannen tienoille. Veleiron nettisivuille pääset tästä.




Lopuksi vielä pari tunnelmakuvaa Uusi Aalto osastolta, joka oli vesiurheilijan paratiisi.


Vene 17 Båt tapahtuma oli jälleen kerran vierailun arvoinen. Koko venemessu viikon kruunasi tietysti tieto siitä, että pitkään kaavailua veneveroa ei tulekkaan, jeee! Kovasti epäoikeuden mukainen se olisi ollutkin, mikäli olisi toteutunut. Vaikka tällä hetkellä ulkona onkin kova pyry, ei mene montaa viikkoa enää kun päästään vesille. Rakas mummovainaani totesi aikanaa, että keväällä uusi lumi on vanhan lumen surma. Tosin sitä vanhaa lunta ei ollut juurikaan enää täällä pääkaupunkiseudulla =D. Pyrystä huolimatta kaikille teille ihanaa kesän odotusta!

Kiitos Helsingin messukeskukselle bloggaaja passista. Tämän postauksen kaikki nostot perustuvat minun omiin mieltymyksiin ja kiinnostuksen aiheisiin, eikä niihin liity blogiyhteistyötä.

14 kommenttia:

  1. Kiitos Katinka inspiroivasta ja hienosta messupostauksesta!
    Noi välimajakat... :D Innostuin niin monesta asiasta, että taisin avata kaikki linkitkin: fendaripidikkeet, savulohisäilyke (Kippari tykkäisi, vaikka minä en syö kalaa), uusi satama Tallinnan-Seudulla ja minikokoinen sähkömopo! Karttapussukka ja kaupunkisadetakki meillä jo sentään oli ennestään :D

    Tuosta Ocean Spiritin kaupunkisadetakista täytyy sanoa, että on minullakin parit purjehdussadevaatteet, mutta keltaista kaupunkisadetakkiani käytän kun emme ole merellä ;) Se ei ole ollut ollenkaan turha ostos!

    Talvella saa pyryttääkin, sen makeammalta se veneilykauden aurinko sitten tuntuu. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Merenneito =D. Joka kerta sitä vaan aina löytää kaikkea uutta vaikka ensin tuntuukin että se on sitä samaa joka vuosi. Se sadetakki jäi vähän kyllä hampaankolon.... pitisiköhän se ostaa? Käyttäisi juuri kuten sinä, kaupungilla =).

      Poista
  2. Messuilla oli kyllä tosi mukava taas käydä ja fiilistellä lähestyvää veneilykautta. Harmi vaan kun aikataulu oli jälleen kerran niin tiukka etten ehtinyt bloggaajatapaamiseenkaan ja muutenkin koko messualue tuli kierrettyä aikamoisella vauhdilla. Noh, enpä ehtinyt tuhlaamaan vähiä rahojanikaan, joten ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin ;)
    Talvi on nyt juuri ihan parhaimmillaan, ja mikä parasta, aurinko lämmittää jo todella tehokkaasti. Ensi viikolla alkaa jo ihan virallisestikin kevään ensimmäinen kuukausi, joten sieltä se uusi veneilykausikin hitaasti mutta varmasti lähestyy =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi tosiaan, että ei ennätetty nähdä, mutta toivottavasti sitten kesällä jossain laiturilla =D. Kevät tekee todella tuloaan ja minua ilahduttaa kovasti jo sekin, että päivät ovat oikeasti pidentyneet =D.

      Poista
  3. Nyt kyllä viimeistään alkoi veneilysuonenne pullistua -innostuksesta ja kesän odotuksesta. Nuo o´bagin laukut on ihanat, vois pitää ilman venettäkin. Ja oli kiva että sait himoitsemasi majakan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä jo merelle kovasti mieli halajaa =D. Nuo laukut ovat ihania kenelle vaan. Mukavinta niissä on se, että niitä voi tuunailla erivärisilillä kahvilla ja sisuksilla =).

      Poista
  4. Ihanaa, että veneilykausi alkaa jo kohta (muutama kuukausihan menee ihan hujauksessa :-D)!
    Muistinko oikein, että teidän viime kesän paatti olisi myynnissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät menee todellakin yhdesä hujauksessa =D. Ja kyllä muistit oikein, vene on myynnissä. Hieman isompi olisi haaveissa.

      Poista
  5. Vaikka veneiljä en olekaan, hirmu kivoja olet messuilta bongaillut :) Tuo Örö olisi kiinnostava vierailukohde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina =). Suosittelen ehdottomasti visiteeraamaan Örössä. Menet kato prätkällä satamaan ja siitä sitten veneellä saareen =D.

      Poista
  6. Ai vitsit, minun piti käydä Kala-Kallen osastolla, mutta unohdin! Arvasin että siellä olisi herkkuja... Olen samaa mieltä kaupunkisadetakista. Kyllä voi olla erillinen kaupunkisadetakki ja mielellään juuri namun värinen! :)

    Muutenkin olit bongaillut sellaista, mitä minä en, vaikka olin messuilla kolmena päivänä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin tosi jännää, että miten me eri ihmiset koemme samat messut =D. Varmasti minultakin jäi vaikka mitä väliin, katsottavaa ja tutkittavaa oli tosi paljon =).

      Poista
  7. No niin, taas jäi tuhat ja yksi asiaa bongaamatta messuilla... Kiva on silti aina katsella mitä muut ovat sieltä löytäneet. :)

    Olen tässä miettinyt, että pitäisi tehdä keväinen ostosreissu Turkuun - Ocean Spiritille, heti palkkapäivän jälkeen ;) koska voin vain kuvitella, että siellä menisi ihan sekaisi, kun sama meinaa tapahtua jo näillä messuillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen kevätretki Turkun olisikin tosi oivallinen idea =D.

      Poista