tiistai 2. toukokuuta 2017

Vappu ja neljä vuoden aikaa

Miten teillä meni vappuviikonloppu? Meillä meni hienosti siitä huolimatta, että saimme kokea merellä kaikki neljä vuoden aikaa yhdessä viikonlopussa =D. Perjantaina suuntasimme töiden jälkeen Isoon Vasikkasaareen. Perjantaiksi ja lauantaiksi oli ennustettu koillistuulta jolloin Vasikkasaaren laituri on lähes ainut, jonne kyseinen tuuli ei käy.


Sää oli mitä ihanin ja tunnelma oli katossa. Olihan meillä menossa tämän veneilykauden ensimmäinen yönyli viikonloppu reissu. Lunta ja räntää on tullut koko kevään kilpaa vesisateen kanssa, joten aurinko oli enemmän kuin tervetullut.




Merisumu kierteli perjantaina ympäri merta. Kun seurakaverimme lähtivät satamasta hieman ennen meitä, oli satama ihan sumussa. Me pääsimme puolestaan matkaan ihan kirkkaassa säässä. Saaren laiturista katselimme, kun sumu saapui jälleen. Mutta onneksi se meni ohi! Ilma kylmenee totaalisesti moisen merisumun aikana.


Lauantai aamu alkoi harmaana ja puolen päivän jälkeen alkoi sataa lunta! Nauroimme kipparini kanssa, että me ei ollakaan vielä veneilty kertaakaan lumisateella. Nyt on siitäkin kokemusta =D. Olimme ainoat paikalla (yllätys), mutta päätimme, että periksi ei anneta.



Lunta tuli taivaalta, mutta meillä oli veneessä mukavat oltavat. Lämmityslaite puhalsi kotoisaa lämmintä. Pelasimme yhdessä Skip poa ja heitimme sikaa. Tuo heitä sikaa on muuten tosi kiva peli. Siinä heitetään kahta pientä muovipossua ja pisteitää saa sitten sen mukaan, mihin asentoon siat jäävät. Nopeatempoinen ja koukuttava peli, voin suositella! Veneessä oli mukavaa tehdä myös yhdessä ruokaa. Teimme nyhtöpossu hampurilaisia. Lidlin lehdessä oli joskus mainos ja resepti menee näin. Laita sämpylän väliin lehtisalaattia, coleslaw salaattia, nyhtöpossua, punasipulia ja ääntä kohti! Hyvää ja yksinkertaista veneruokaa.

Kipparin ottama kuva
Koska ulkona sää oli mikä oli, minä en uskaltautunut lainkaan ulos, sillä veneen kansi oli liukas. Olisin ollut meressä alta sekunnin. Kippari sen sijaa oli rohkea ja kävi ottamassa valokuvan. Pitihän tämä tilanne saada ikuistettua =D.




Illan mittaan sattui alli parvi tulemaan rantaan. Veneemme muuttui hetkessä piilokojuksi. Ja ei mikä tahansa piilokoju, meillä oli lämmintä ja erittäin tunnelmallista. Parvea oli mielenkiintoista seurata. Alli parveilivat ja pyörivät toistensa ympärillä. Ja aivan yhtä aikaa kaikki sukelsi veden alle. Miten ne kertovat toisilleen, että "nyt kaverit sukelletaan"? Ei voi muuta todeta, kuin että luonto on ihmeellinen.




Alli on sorsalintu joka luokiteltiin vuonna 2012 vaarantuneeksi lajiksi. Minä olin aivan innoissani, sillä nämä ovat ensimmäiset kuvani alleista. Allia ei näe meillä tällä etelässä keskikesällä, sillä se on muuttolintu joka Suomessa lapissa pienten jokien ja järvien rannoilla. Parvi oli siis muuttomatkalla ja he olivat pysähtyneet lepäämään ja ruokailemaan. Alli saattaa olla haastava tunnistaa, sillä allilla on monta erilaista pukua.





Sinne sukelsi =D.


Tuulen suunta muuttui, joten sunnuntaina vaihdoimme sadekuurojen ja auringon paisteen vaihdellessa paikkaa ja menimme seuramme omaan saareen. Onneksi sadekuurot loppuivat jotta kipparit saivat grillattua ruokaa. Ilma oli silti sen verran viileä, että pakkauduimme ystäviemme purjeveneeseen syömään. Oli ihan huippu fiilis, kun oli lämmintä, hyvää ruokaa ja ihania ystäviä ympärillä. Tulihan sitä siinä illan mittaan taas heiteltyä sikaakin. Vappupäivä antoi sitten parastaan ja aurinko lämmitti jo mukavasti. Näimme ensimmäisen sitruunaperhosenkin.  






Kotimatkalla sain otettua vielä kuvan urosallista. Uroksen tunnistaa tuosta pyrstössä olevasta pystöjouhesta. Ihastelin matkan aikana myös haahkoja (suosikki lintujani). Mukavasti oli jo pariutuminen alkanut, sillä enää en nähnyt suuria laumoja vaan nimenomaan pariskuntia uiskentelemassa keskenään. Liityin tässä taannoin facebokissa ryhmään nimeltä 100 lintua. Idea on bongata tämän vuoden aikana sata eri lajia lintuja. Minulla on nyt 39 lajia plakkarissa. Vielä on matkaa tuohon sataan =D.


Vappu meni kaiken kaikkiaan oikein mukavasti vaihtelevasta säästä huolimatta. Toppahousuista oli iloa, joten en pakannut niitä mukaan turhaan =D. Nyt kyllä odotan jo kovasti, koska ilmat alkavat oikeasti lämmetä. Kevätkin saisi siitä jälleen uutta potkua.


9 kommenttia:

  1. Voi miten ihania kuvia! Elämys sekin on olla lumisateessa veneessä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi =). Elämys todellakin =D. Kivaa oli.

      Poista
  2. Oli kyllä erikoinen vappusää. Sunnuntain kauniista talven ihmemaasta vauhdilla maanantain pilvettömältä taivaalta paistavaan aurinkoon ja vihertävään maisemaan. Toivottavasti nämä olivat talven viimeiset rippeet ja saamme ruveta odottelemaan kesää. :) Mukavaa alkavaa toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle =). Kyllä minäkin toivon, että ei ainakaan lunta enään nähtäisi. Tosin parina juhannuksena on satanut rakeita, että saas nähdä miten käy =D.

      Poista
  3. Párekin Palvelijatar02 toukokuuta, 2017 16:54

    Aaah, mikä upea alku venekaudellenne. Ja hauskaa, että päästään taas ihastelemaan kuviasi. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Palvelijatar =D.Kyllä oli alku todella erilainen kuin useampana muuna vuona =D.

      Poista
  4. Siinä oli pähkinänkuoressa kaikki vuodenajat. Hyvä kun olitte rantautuneet lumen aikana.
    taisi todella olla kiva Vappu.
    Veneilyrikasta toukokuuta toivottelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki =). En olisi todellakaan uskaltautunut laiturille lumen aikaan =D.

      Poista