maanantai 16. huhtikuuta 2018

Memories beach Khao Lak Thaimaa

Khao Lakissa riittää hiekkarantaa monen kilometrin verran. Thaimaan rannoilla ei ole enää rantatuoleja, joten siksi on mukava mennä semmoiselle rannalle missä on ravintola. Ravintoloiden rannoilla on rantatuoleja, sillä ne kuuluvat ravintolan "kalustoon". Ja mikä sen mukavampaa, että on myös ruokapaikka lähellä, kun nälkä yllättää, kylmästä juomasta puhumattakaan. Vakio taksinkuljettajamme Umm suositteli meille uutta rantaa, Memories Beachiä. Paikka näytti kuvien perusteella kivalta, joten sinne siis.




Rantahan oli aivan ihana! Mereltä kävi mukavan leppoisa aallot ja rannan hiekka tuntui ihanalta jalkojen alla.




Memories rannalla on mahdollista vuokrata surffi- ja SUPlautoja. Paikan päällä oli mahdollisuus saada myös opetusta molempiin. Itse en kyllä pysy kummankaan laudan päällä, vaikka millainen asiantuntija opastaisi =D.








Ravintolassa oli pöytiä itse ravintolan puolella ja sen lisäksi hauskoja ruokailuryhmiä. Huomatkaa Suomen lippu katossa! Aurinko paistaa Thaimaassa niin kuumasti, että välillä oli mukava tulla varjoon nauttimaan kylmää juotavaa. Aurinkorasvaa pitää muistaa käyttää joka päivä. Ensimmäisellä viikolla meillä oli kertoimena 50 ja seuraavalla viikolla 30. Säästyimme koko perhe palamiselta.










Minusta on mukava nauttia auringosta sellaisella rannalla, missä on vessa. Memories Beachin wc tilat olivat ihanan raikkaat. Ilmanraikastimia oli ripoteltu joka paikkaan. Vessakäynnin jälkeen pääsi pesemään kädet vedellä ja saippualla.




 Rannalla oli paljon kaikenlaista katseltavaa ja kuvattavaa. Minusta nämä ovat niin ihania!












Palataan vielä rannalle. Olen joka kerta rannalla ollessani yhtä haltioissani näistä pienistä ravuista. Niitä on rannalla satoja. Erityisesti minua viehättää nämä hiekkapalleroiset, jotka syntyvät kun ravut ruokailevat. Kaukaa katsottuna näyttää ihan kuin rannalla olisi pitsiliina.




Etsi kuvasta rapu =D.



Pari viisasta neuvoa =D.




Kippari löysi kauniin liskon ja hälytti minut paikalle sitä kuvaamaan.


Memories ranta oli todellakin meidän mieleen ja paikkaa voi todella suositella muillekin. Henkilökunta oli iloista ja ystävällistä ja ruoka todella maittavaa. Oli niin mukava lähteä takaisin hotellille kun sai iloiset huiskutukset ja "see you tomorrow" toivotukset matkaan. Lisää tietoa rannasta voit lukea heidän nettisivuilta täältä.

4 kommenttia:

  1. Hienoja,mielenkiintoisia yksityiskohtia ja upeita värejä olet kuvaillut!♡

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia ja nuo rannat..ah:) että voikin olla kaunista! Ihan vaan kuvia katsoessa voi tuntea kuinka pehmoinen, lämmin hiekka kutittaa varpaita:) Leppoisaa alkanutta viikkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päden paja. Tuo hiekka suorastaan välillä poltti jalkojen alla, piti käyttää rantakenkiä =D. Ihanaa viikkoa myös sinulle!

      Poista