perjantai 8. maaliskuuta 2019

Joki ajelula - Praha

Prahan halki virtaava Vlatva joki antaa kaupungille oman, ihastuttavan leiman. Joelle pääsi pienillä polkuveneillä, mutta myös vähän isommilla. Erilaisia joki risteilyjä oli tarjolla, jopa ruokailun kera.


Kaupungilla oli useammassakin paikassa myynnissä näitä veneajeluja, jonka mekin valitsimme. Lippu sisälsi matkan lisäksi pienen virvokkeen ja jäätelön tai leivonnaisen. Kuulosti hyvältä, ei kun matkaan. Menimme laiturille odottamaan, ja pian meitä tultiin hakemaan.


Meitä tuli hakemaan pieni vene. Sellainen vähän soutuvenettä suurempi. Ööö, tällainenko reissu tuli ostettua? Meidän lisäksi kyytiin ei tullut muita. Eikä totta puhuakseni sinne olisi oikein paljoa muita mahtunutkaan. Ensi järkytyksestä toivuttuani ajatteli, että no kerrankin oli privaatti kyyti ja ainakin saisi otettua hyvin valokuvia, kun ei ollut seiniä veneessä esteenä =D. Kuvakulmat olivat kohdillaan.




Tässä kohtaa kerron teille yhdestä suosikki kohteestani joka oli Kampasaari (Na Kampě). Se on pieni saarialue, joka sijaitsee Malá Stranan puolella. Alueen koko on 2,65 hehtaaria. Syy, miksi erityisesti pidin paikasta oli nämä ihanat kanavat, joita pitkin mekin ajelimme Vlatva joelle. Hieman hirvitti mennä isolle joelle niin pienellä veneellä.




Matkan varrella bongasimme jälleen piisameita! Suloisia <3.




Isompia veneitä ajeli ohi =D.


Olimme tulleet joen toiselle puolelle kun kuljettaja käänsi veneen keulan luolaan. No nyt jännitti vielä enemmän =D.




Ja sitten selkisi kupletin juoni! Meidät siirrettiin sellaiseen isompaan veneeseen. Olimme saaneet siis ikään kuin liityntä kyydin, jos sitä sellaiseksi voisi kutsua. Täällä meille tarjoiltiin lipussa luvatut tarjoilut. Jokaiselle jaettiin kuulokkeet ja veneen seinässä oli pistokkeet, jonne kuulokkeet laitettiin. Kieli valittiin englanniksi ja avot, saimme kuulla paljon tietoa Prahasta ja sen historiasta.










Vene ajeli jonkin aikaa edes takaisin Kaarlen sillan kupeessa ja sen alta.




Seuraavaksi menimme isolla veneellä Kampasaaren kanaviin ja nyt joudutte katsomaan monta kuvaa. Ihan paikka! Jos muuttaisin joskus Prahaan, haluaisin ehdottomasti asua täällä. Saattaa vaan olla, että alue ei ole se ihan kaikkein edullisin paikka asua. Näissä kapeissa jokiosuuksissa on aikanaan ollut vesimyllyjä. 










Siinä meni ohi meidän yhteyskuljetusvene =D.




Tällä reissulla ei hirmuisen pitkälle päässyt, mutta ihan mukavasti se ajoi asiansa, pääsi joelle.

2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! Praha on kyllä kaunis kaupunki! Ihanaa naistenpäivän iltaa ja mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päden Paja <3! Kaupunki oli meidänkin mielestä tosi kaunis. Ihanaa viikonloppua ja kivaa kevättä =)

      Poista