perjantai 9. syyskuuta 2016

Malma Kvarn (Ruotsi)

Tähän väliin täytyy hehkuttaa, että eilen meni blogissani 200 000 lukukertaa rikki! Blogi on kolme ja puolivuotta vanha. Aloittaessani blogin, oli aivan varma, että kukaan ei lue näitä minun jorunoita =D. Vaan toisin kävi. Olen todella onnellinen joka ikisestä lukukerrasta ja ennen kaikkea ihanista ja kannustavista kommenteista. Lämmin kiitos teille kaikille!

Upean merimatkan jälkeen saavuimme Malma Kvarnin kauniiseen ja rauhalliseen lahteen. Saimme tästä paikasta vinkin veneilijä ystäviltämme Ullalta ja Ollilta matkan aikana ja päätimme pistäytyä katsomassa paikan kun kerta matkan varrelle osui.




Satamassa oli pieni idyllinen ravintola, jossa oli ranskalainen kokki. Illalla ranskalainen mies lauloi ja säesti itseään haitarilla, ranskaksi tietenkin. Oli melko kansainvälinen tunnelma.




Katosta oli laitettu roikkumaan maljakosta ruusuja.




Onko siitä ollut koskaan puhetta että rakastan pinkkiä. Nämähän oli suorastan pakko kuvata =D. Olivat kuin kaksi marjaa.


Orvokkihopeatäplä vieraili meidän pöydässä. Perhonen lenteli ravintolan terassilla ja istahti vähän väliä huilaamaan.






Malma Kvarnin satamassa on 12 vierasvenepaikka. Laiturilla oli sähköä ja vettä. Satamassa oli myös suihku ja lomamme suloisin wc. Harmitti, kun sen saanut siitä otettua kunnon kuvaa, laajakulma vaan ei riittänyt. Satamassa oli myös pyykinpesu mahdollisuus.


Tässä vähän vessan värimaailmaa =D.












Satamakonttori oli auki parina hetkenä päivässä.




Satamakonttorin seinustalla oli tarjolla monenlaisia pelejä.


Satamasta oli mahdollista vuokrata sauna. Sauna oli puulämmitteine ja sen sai lämmittää itse. Kippari hoiti meille kunnon löylyt.


Saunan lähellä oli lampi, jossa olisi voinut halutessaan käydä uimassa.


Malma Kvarnissa oli purjehdusseura ja heidän nuorisotoiminta tuntui melko aktiiviselta. Pikkuisia jollia oli ranta täynnä ja ilmeisesti oli purjehdusleiri menossa, koska nuorisoa oli paikalla paljon.






Malma Kvarn oli aivan ihana ja erittäin rauhallinen pikkuinen satama, jossa oli kuitenkin kaikki tarvittavat palvelut. Tämä oli juuri sellainen hyvä paikka nauttia luonnon rauhasta. Voit lukea lisää satamasta heidän netti sivuilta täältä.


24 kommenttia:

  1. Lovely and colourful photos, great details!

    VastaaPoista
  2. Que maravilha de fotografias deste lugar fantástico.
    Um abraço e bom fim-de-semana.
    Andarilhar

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea kahdestasadasta!!! <3 Minä, ja varmasti kaikki muutkin kiitämme sinua upeasta, korkeatasoisesta ja aina mielenkiintoisesta blogistasi!
    Teillä on kyllä näyttänyt olleen aina upeat ilmat reissullanne.
    Hienot kuvat! (ja ihkuihana tuo vessa :) <3 )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Mirjam-Matilda ihanista sanoistasi! Ne kannustavat jatkamaan. Ilman teitä blogiystäviä ei olisi kyllä mitään blogiakaan =D.

      Poista
  4. Onnea blogille kävijämäärän tasaluvusta. En tiedä kuvittelenko vaan, mutta onko bloggaaminen vähän hiipumassa?! Uusia kivoja blogeja ei enää löydy samaa tahtia ja moni on lopettanutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Tillariina =D. Itseasiassa kun mainitsit, niin totta tosiaan, enään ei ole putkahdellut blogeja siihen tahtiin kuin ennen. Tai sitten vaan en ole myöskään niitä löytänyt =D.

      Poista
  5. Paljon onnea kävijämäärästä!💐❤️
    Hienoja kuvia olet ottanut!
    Mukavaa perjantaita!

    VastaaPoista
  6. Onnittelut mukavasta kävijämäärästä blogissasi. Jatka samaan tyyliin, niin kävijöitä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Kvilttaaja, kommenttisi rohkaisee jatkamaan =D.

      Poista
  7. Vitsi, että pidän tavastasi kuvata paikkoja ja erityisesti nautin näistä pienistä ysityiskohdista.
    Onnea tasaluvun ylityksestä.

    VastaaPoista
  8. Párekin Palvelijatar10 syyskuuta, 2016 12:59

    Onnea blogin menestyksen johdosta! Tämä on yksi parhaista niin kuvien kuin tekstinkin osalta.
    Toistan itseäni, mutta seuraavassa elämässäni pidän huolen, että minulla on merikelpoinen vene ja hyvä kippari. Sitten kierrän kaikki esittelemäsi satamat ja majakkasaaret. Mukana tietenkin myös hyvä kamera ja laivamäyräkoira ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Palvelijatar =D. Laivamäyräkoira sinulla jo on, ja meillä olisi vene myynnissä (isompaa tekee mieli) joten osta se pois. Sitten vaan enään hommaat sen mukavan Kipparin =D.

      Poista
  9. Vau, kivan oloinen paikka missä vierailitte. Upeat kuvat!

    VastaaPoista
  10. Onnea huikeasta kävijämäärästä!! Blogisi on kyllä niin mielettömän upea, ettei mikään ihme että lukijoita riittää :)
    Terkkuja teille kaikille täältä tuulisesta Kaunissaaresta ja mukavaa viikonlopun jatkoa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset itsellesi Ansku =). Ilman teitä ihania lukijoita ei blogi olisi mitään =D.

      Poista
  11. Ihania värejä! Onnittelut kävijämäärästä!

    VastaaPoista
  12. Upeaa, upeaa... <3

    Sinulle on jotain blogissani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Rita! Ja kiitokset aivan ihanasta blogiyllätyksestä <3!

      Poista