maanantai 19. syyskuuta 2016

Norrtälje (Ruotsi)

Sandhamn oli ihana paikka, vaan niin tuli jälleen aika jatkaa matkaa. Loman loppu alkoi häämöttää ja siirryimme pikku hiljaa lähemmäksi Ahvenanmaata. Aikaa oli jäljellä kuitenkin sen verran, että kaksi paikkaa ennätettäisiin vielä katsoa. Ei kun köydet irti ja merelle!


Seuraava kohteemme oli Norrtälje, jonne ajettiin melko pitkää "kanjonia" pitkin. Mietiskelin matkan varrella, että jos asuisin Norrtäljessä, olisi merelle mentäessä aina melko pitkä sama matka edessä. Maisemat olivat edelleen kohdillaan ja pian määränpää toivotti meidät tervetulleeksi. Vanhan viljasiilon purkutyömaa näkyi kauas merelle.




Norrtäljen vierasvenesatamassa oli kaikki palvelut. Vettä ja sähköä oli laiturilla. Laiturin päässä oli ravintola. Ravintolan edustalla olevalla laiturilla oli poijut.


Satamakonttori sijaitsi muutaman metrin päässä keskustaan mentäessä. Samasta rakennuksesta löytyi wc- ja suihkutilat, sekä sauna josta oli lauteilta näköala merelle. Saunan käyttö sisältyi satamamaksuun. Sauna laitettiin itse päälle seinässä olevasta punaisesta nappulasta ja se oli automaattisesti päällä kolme tuntia kerrallaan. Satamakonttorin yhteydessä oli polttoaineen tankkausmahdollisuus.


Sataman vierasvenepaikkoja löytyi lisää kanavan suulta. Siellä oli paalukiinnitys. Norrtäjen kaupunki oli viehättävä juuri tämän kanavan ansiosta. Sen ympäriltä löytyi kaikkea kaunista. Lähellä satamaa oli hyvä uimaranta. Kaupungissa oli nimetty kivasti paikkoja ja tämä uimaranta oli Kärleksudden. Vierasvenesatamasta ja sen palveluista voit lukea lisää heidän nettisivuilta täältä.




Ennen keskustaa oli suuri puisto, joka oli hyvin aktiivisessa käytössä. Oli jumpparyhmää ja joogaa. Puistossa oli myös hyvä leikkipaikka.






Viljasiilon purkutyömaa oli näyttävä ja näkyi lähes joka paikkaan. Kuulin laiturilla, että tilalle olisi tulossa, mitäpä muutakaan kuin kerrostaloja. Oli pakko käydä googlaamassa, että millainen laitos viljasiilo on aikanaan ollut ja se oli ollut iso. Purkutyömaa oli todella loppusuoralla. Oli upeaa katsella miten hyvin kaikki purkujäte oli lajiteltu.





Jatkoimme matkaa kanavaa pitkin kohti keskustaa ja hetken päästä hieraisin silmiä. Auto kanavassa! Sitten tajusin, että sehän on taideteos =D. Oli kyllä niin aito, että melkein säntäsin auttamaan. Pitkin kanavaa löytyi muitakin lystikkäitä taideteoksia.


Taideteoksen nimi oli osuvasti GPS:en sa vänster. Joskus se navigaattori todellakin käskee kääntymään sinne missä ei ole tietä =D. Taiteilija on käynyt lisäämässä lisäinformaation esitteeseen =D.




 Kultainen ankka.


 Voisin niin asua tässä talossa. Omalta parvekkeelta pääsisi heti vesille.






Norrtäljen keskusta oli suhteellisen pieni mutta erittäin monipuolinen. Liikkeitä oli moneen lähtöön samoin kuin ravintoloita ja ihania kahviloita. Keskustassa oli myös Åhlensin tavaratalo.


Norrtäljen kirkko on rakennettu vuosina 1724–1726. Vuosien saatossa siihen on tehty muutoksia, vallankin sisätiloihin.




Norrtälje on Tukholman läänin kaupungeista pohjoisin. Se sijaitsee 68 kilometriä Tukholmasta koilliseen.






Keskustassa oli Nils Ferlinin patsas. Ferlin eli vuosina 1898 - 1961. Hän oli suosittu ruotsalainen runoilija. Ferlinin runoja on sävelletty lauluiksi ja niitä ovat esittäneet mm. Hootenanny Singers ja Thorstein N´Bergman. Pauli Virta on laulanut hänen runojaan myös suomeksi.






Kiipesimme näköala tasanteelle katsomaa maisemia ja hienolta näytti!






Norrtäljen uimahallin liukumäki sijaitsi myös korkealla näköalatasanteella. Kyllä tuosta taitaa saada liukkaat kyydit =D.










Kanava antaa Norrtäljelle kyllä aivan omanlaisensa tunnelman, josta itse pidin valtavasti. Meillä oli alun perin tarkoitus olla täällä vain yksi yö, mutta päätimme jäädä vielä toiseksi yöksi, sillä nähtävää ja tutkittavaa oli vaikka millä mitalla. Tästäkin kohteesta pitää todeta, että voin suositella lämpimästi. Vallankin näin kauniina aurinkoisena kesäpäivänä kaupunki näytti parhaat puolensa.

12 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja maisemia!
    Kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Souliina =). Ja ihanaa viikon jatkoa myös sinulle!

      Poista
  2. kauniita rakennuksia! Kiitos ihanasta kuvamatkasta!

    VastaaPoista
  3. Párekin Palvelijatar19 syyskuuta, 2016 12:26

    Sympaattinen on tämäkin paikka. Täytyy toivoa etteivät rakenna niitä tulevia kerrostaloja liian korkeiksi. Kolmikerroksiset olisivat ihan maksimi tuohon maisemaan. Kuvat ovat jälleen loistavia,kuten jo osaa odottaa tältä upealta kuvaajalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Palvelijatar =). Se on totta, että matalat talot ovat jotenkin "inhimillisempiä" =D.

      Poista
  4. Maravilloso reportaje!
    Adoro la foto de la escalera.
    Un abrazo.

    VastaaPoista
  5. Talo kuvassa 16. Siinä minäkin asuisin.
    Onpa jännä taideteos - uponnut auto.
    Tosi ihanat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki. Taideteoksia oli vaikka minkälaisia, nämä kaksi olivat minusta hauskimmant =).

      Poista
  6. Mielenkiintoinen kuvasaldo. Parhaan puolen varmaan esittelit Norrtäljestä ja se näytti todella hyvältä.

    VastaaPoista