tiistai 20. syyskuuta 2016

Väddö kanal (Ruotsi)

Norrtäljen jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Väddön kanavaa jota pitkin ajoimme viimeiseen etappiin Ruotsin puollela, Grisslehamniin. Edessä oli lomamme kaunein reitti. Tälläsin itseni ja kamerani veneen kannelle ja ihailin maisemia. Kanavassa on nopeusrajoitus, joten senkin puolen ajelimme leppoisasti eteenpäin.




Kanavan suulla oli ensin hieman "leveämpää". Hetken päästä väylä kapeni. Maisemat hivelivät silmää.




Väddön kanava erottaa Väddö saaren mantereesta. Reitti on turvallisempi vaihtoehto kuin mennä Väddön saaren toisella puolella avomerellä. Kanava on ollut tärkeä vesiväylä aina 1500-luvulta lähtien.






Kanava on 15 kilometriä pitkä ja sitä on paranneltu vuosien saatossa. Syväys kanavassa on kaksi metriä ja suurin sallittu nopeus viisi solmua. Kanavassa on kaksi siltaa, Älmtabron, jota avataan purjeveneille 07:00 - 22:00 välillä tunnin välein ja Bagghusbron, jota avataan 07:00 - 22:00 välillä puolentunnin välein. Korkein mahdollinen maston korkeus on 17 metriä johtuen sähköjohdoista joita on matkan varrella. Vuosittain kanavasta ajaa yli 20000 venettä.






Nyt tarvittaisiin taas se tuoksu kuviin. Välillä tuli niin huumaava lehmuksen tuoksu ja kuului linnun laulua. Nautintoa tuli kanavassa kaikille aisteille.






Meidän ei tarvinnut odotella siltojen avaamista, mahduimme siltojen alitse mainiosti.




Kanavan varrella olo Elmstan vierasvenesatama.


Vielä hieman ennen perille pääsyä sain kuvan tästä suloisesta majakka saaresta =D. Jos minulla olisi mökki, tekisin ehdottomasti samanlaisen. Siellä vain liehuisi Suomen lippu.

20 kommenttia:

  1. Kiintoisalta ja kauniilta näyttää!

    VastaaPoista
  2. Seikkailua seikkailun perään. Kuten tämä kanava-ajelukin.
    Ja ottaisin minäkin tuon lilliputtimajakan, jos vettä olisi omaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuinen majakkasaari oli tosissaan suloinen =).

      Poista
  3. Párekin Palvelijatar20 syyskuuta, 2016 18:39

    Tuoksu olisikin ihan ekstrakiva juttu kuvissa. Suloinen pikkumajakka, kyllä kelpais mullekin, eikä isompikaan saari olis pöllömpi juttu. Ja vene. Ja hyvä kamera (ja taito sitä käyttää). Ehkä seuraavassa elämässä sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksu oli todella ihana jossain kohti kun oli oikein rehevää ja vihreää. Kaikki aistit sai nautintona =).

      Poista
  4. Voisin niin kuvitella siipiratasaluksen tuohon kanavaan etenemään verkkaisasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siipiratas olisikin kiva ja siten vielä seillä hyvä ravontola. Voisi katsella kauniita maiemia ja maistella hyviä makuja =D.

      Poista
  5. Kauniit maisemat kanavassa. Hauska pikkumajakka lippuineen. Upeat kuvat.

    VastaaPoista
  6. Tuo minimajakka on kyllä sympaattinen! :D muutenkin näyttää mukavalta, kaunista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli lomamme ehdottomasti kaunein vesistöosuus =).

      Poista
  7. Tunnelmallisen kaunista maaseutua kanaalin varrella. Niin kesäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä näytti tässä kohtaa todella parhaat puolensa =).

      Poista
  8. Nyt tuli niin ikävä kesää ja monella tapaa tuo reitti muistutti omia venereissuja Porvoosta mummin Sipoon mökille. Aurinkoisia syyspäiviä sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia, kesää ikävöidään täälläkin =D.

      Poista
  9. Voi että on ihana pikkuinen majakka!

    VastaaPoista