torstai 28. toukokuuta 2015

Veneen turvallisuudesta tulee huolehtia joka kevät

Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisempänä toimenpiteenä ennen kauden kunnollista aloitusta tehdään veneelle vielä katsastus. Katsastuksessa käydään läpi veneen tekniikka ja varusteet, jotka vaikuttavat veneen turvallisuuteen. Katsastus antaa turvallisuudelle valmiudet, mutta loppukädessä veneen kippari on vastuussa siitä esim. millaiseen keliin lähdetään merelle, onko se turvallista vai ei. Katsastus suoritetaan joka kevät ja veneen runko katsastetaan viiden vuoden välein. Se tehdään ennen kuin vene lasketaan vesille.

Muutamilla varusteilla, kuten esim. hätäraketeilla ja pelastusliivien panoksilla on tietyt vahtovälit, jotta ne toimivat varmasti ja luotettavasti. Meidän veneen kastastus oli tällä viikolla maanantaina, joten kävimme läpi varusteitamme Kipparini kanssa viime viikonloppuna.
 

Paukkuliivistä löytyy hiilidioksidipullo ja sulake (musta alhaalla). Molemmista löytyy päivämäärät jolloin ne tulee vaihtaa. Lisäksi laukaisimesta löytyy värikoodi joka osaltaan myös kertoo, onko sulake vaihtokunnossa. Kuten kuvasta (yllä) näkee, sulake pitää vaihtaa.

 


 

Joka vuosi on hyvä katsoa, että kaikki heijastimet ovat kunnolla kiinni ja että paukkuliivit ovat siistit ja ehjät. Sen jälkeen puhalletaan liivit täyteen ilmaa ja annetaan olla vuorokauden. Koska Kipparilla oli viikonloppuna vahtivuoro, emme päässeet vesille, oli hyvää aikaa tehdä tämä testi. Seuraavana päivänä paukkuliivit olivat yhtä täynnä ilmaa kuin edellisenä päivänä. Hyvä, sillä se tarkoittaa, että ne eivät vuoda. 


Ei muuta kuin uudet hiilidioksiidi panokset ja sulakkeet kiinni ja laskostetaan takaisin paikoilleen. Laskostamisessa on myös omat sääntönsä kuinka se tulee tehdä, jotta veden varaan joutuessa liivi avautuu oikealla tavalla. Onneksi netistä löytyy mm. valmistajien sivuilta ohjeita laskostamiseen. Sulakkeita ja hiilidioksidi panoksia tulee olla veneessä ylimääräiset kappaleet sillä ne ovat kertakäyttötavaraa. Mikäli tiput veteen ja liivit laukeavat, on sulake ja hiilidioksidipanos uusittava.


Ja sitten vielä haluaisin sanoa, että pelastusliivit auttavat pelastautumaan vain sinä tapauksessa, että ne ovat päällä. Todella moni veneilijä hankkii ne veneen kaappiin, mutta päällä niitä ei näe koko kesänä. Kun hätätilanne iskee päälle, ei silloin ole aikaa läheä kaivelemaan liivejä kaapin perukoilta päälle. Olen kuullut, että nopeimmillaan on vene uponnut minuutissa! Se on pieni aika se. Meidän venekunnalla on se periaate, että liivit ovat aina päällä kun vene on liikkeessä. Veneessämme on myös ylimääräisiä liivejä vieraia varten. Toinen huomion arvoinen asia. On olemassa myös kelluntulaliivejä. Ne nimensä mukisesti kelluttavat, mutta eivät vältämättä pelasta, sillä kelluntaliivi ei käännä tajutonta ihmistä oikein päin ja näin ollen hän voi "hukkua". Minä olen käyttänyt kelluntaliivejä vain snorklatessa =D. Monesti "liivittömyyteen" sanotaan perusteluksi, että "kyllähän minä osaan uida". Veneestä tippuessa on mahdollista mm. kolauttaa pää, jolloin tajuttomana veden varassa uimataidosta ei ole apua.


 

Kannattaa siis laittaa pelastusliivit päälle. Meidän merimuumillakin on =D. Merimuumi vinkkaa, että myös kaikilla laivakoirilla tulisi olla liivit päällä. Vaikka koirakin osaa uida, loppuu heidänkin voimat todella nopeasti isossa allokossa. 

 

Meillä on veneessä vakiosti kaksi hätäsoihtua ja kaksi hätärakettia (katsastusluokkamme mukaisesti). Säilytämme niitä kuvassa olevassa omassa säilytyspussisa pystyasennossa. Näiden päivämäärät riittävät vielä tälle kaudelle. Sen jälkeen kun hätäraketit ja soihdut ovat vanhentuneet, on niiden käyttöä hyvä harjoitella. Talvella Meripelastusseurat järjestävät yleensä kerran talvessa ammunta tilaisuuden, jossa voi luvan kanssa ja ammattilaisen opastuksella käydä kokeilemassa niiden toimintaa. Me kävimme Kipparini kanssa kaksi talvea sitten ja kyllä kannatti. Saimme paljon tietoa näistä välinesitä, joita toivottavasti ei koskaan tarvittaisi. Ja nämä välineet päästään ampumaan ensi talvena taivaalle =D.

 

Seuraava päivämäärä jonka tarkistin, oli kyypakkauksen päivämäärä. Saaristossa liikkuu paljon kyykäärmeitä, joten kyypakkaus on aivan välttämätön. Mikäli laivakoiraa puree kyy, kannattaa hänelle annetta annostus opetella jo etukäeen. Toinen välttämätön väline on punkkipihdit. Olen tänä kevänää jo yhden punkin itsestäni irroittanut (sen siitä saa kun konttailee kameran kanssa pitkin puskia). Punkkitarkastuksia kannattaa tehdä useamman päivän ajan senkin jälkeen kun on tullut kotiin, sillä tämäkin pirulainen löytyi minusta vasta kahden yön jälkeen kun olimme kotiutuneet saaresta.


Kuten kotona, myös veneessä tulee olla palovaroitin. Seuraava tarkastettava kohta oli, että siinä on patteri voimassa ja se toimii. Tänä keväänä meidän veneeseen asennettiin kaasuhella. Kaasuputken asenti ammattilainen jo hyvissä ajoin alkukeväästä. Kippari katsoi katsastusmiehen kanssa häkävaroittimelle sopivan paikan veneestä. Toisin kuin palovaroitin asennetaan ylös, tulee häkävaroitimen anturi puolestaan sijoittaa alas, sillä mikäli nestekaasua vuotaa veneeseen, laskeutuu se alas ja varoitin kertoo asian.

  

Hyvin tärkeä (ja pakollinen) varuste veneessä on vaahtosammutin. Sammutin tulee tarkistuttaa asiantuntijalla joka vuosi. Useimmat seurat, kuten myös se mihin me kuulumme, järjestää yhteistarkastuksia. Meidän veneessä on kaksi sammutinta. Toinen on sijoitettuna veneen perään ja toinen on keulahytissä, missä nukumme. Mikäli tulipalo syttyisi yöllä takaosaan, pääsemme keulasta pois kun voimme käyttää palosammutinta.

 



Palosammuttimien lisäksi meillä on veneessä vielä sammutuspeite. Se sijaitsee veneen pentterissä sellaisella paikalla, josta sen saa nopea nykäistä tarvittaessa käytöön. Jälleen toivon, ettei sitä tarvitse koskaan käyttää.


Veneessä kuuluu olla myös pelastusrengas ja heittoliina. Pelastusrenkaassa tulee olla veneen nimi, sillä mikäli joku henkilö ajelehtii tiedottomana renkaan kanssa, tiedetään, mistä aluksesta hän on alun perin "kotoisin". Sekä pelastusrengas, että heittoliina on hyvä sijoittaa veneen ulkopuolelle, paikkaan, jos ne saadaan nopeasti tarvittaessa käyttöön.

  


Pelastusrenkaan kyljessä on pelastusrenkaan valo. Sen tulee olla sijoitettuna ylösalaisin, sillä kun valo käännetään oikeinpäin, syttyy valo automaattisesti (ei tarvitse lähteä pimeässä hätätilanteessa etsimään lampun valokatkaisijaa). Myös tästä tulee patterit tarkistaa. Valoa tarvitaan silloin, jos joutuu pimeällä vedenvaraan. Pelastajan on helpompi havaita pelastettava merestä kuin valo paalaa.

Näiden lisäksi turvallisuusvälineitä ovat mm. tapisarja (jos veneeseen tulee vuoto), tuuliankkuri (mikäli moottori lakkaa toimimasta), ja mittaamaton määrä työkaluja, nippeleitä ja nappeleita, ruuveja ja nippusiteitä. Lisäksi meillä on mootoriin muutamia ylimääräisiä varaosia, kuten moottorin hihna, öljynsuodatin, imppeleri ja öljyä. Vallakin pidemmäällä reissulla saattaa näistäkin olla iloa.

  

Tässä ovat veneen kolme tärkeää tarraa, jotka koristavat veneemme sivuikkunaa. Ensimmäinen kertoo siitä, että haluamme vastuullisina veneilijöinä osaltamme tukea Pidä Saaristo Siistinä Ry:n toimintaa. Käytämmehän aktiivisesti heidän loistavia palveluja. Trossi on eteenkin meille moottoriveneilijöille todella tärkeä. Mikäli moottori lakkaa toimimasta, saamme hinauksen sellaiseen lähimpään satamaan, jossa on korjauspalvelua. Samalla tuemme vapaaehtoista ja tärkeää meripelastustyötä. Kolmas tarra puolestaan kertoo sen, että veneessämme on kaikki kunnossa ja se nyt katsastettu asianmukaisesti =).  Kyllä kelpaa taas veneillä turvallisesti tämän kauden.  

20 kommenttia:

  1. Turvallisuus on kyllä meriseikkailuissa ykkösasia. En ole koskaan ampunut hätäraketteja, vaikka saaristolaivurikurssilla saimme hyvää teoriaopetusta ja käytännön ohjeita niiden käyttöön. Täytyy tarkkailla noita harjoittelutilaisuuksia ensi talvena.

    Kivaa viikonloppua! Nyt pääsette varmaan taas merellekin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hätäraketteja ja soihtuja kannattaa ehdottomasti kokeilla. Viimeistään siinä vaiheessa kun teillä veneellä olevat vanhenee =). Vesille lähdetään kyllä, mutta valitettavasti vasta lauantaina, sillä joku idiootti on keksinyt, että lapset aloittivat syksyllä koulun tiistaina ja lopettavat sen lauantaina! Sen lisäksi, että olen jo soittokunnan hallituksessa, taloyhtiön hallituksessa, veneseuramme viestintätoimikunnassa, pitänee vielä soluttautua koululautakuntaa, että saisi jotain järkeä noihin päivämääriin =D. Ihanaa alkavaa viikonloppua!

      Poista
    2. *nostaa pipoa* Oletpas sinä aktiivinen!

      Poista
    3. Sen siitä saa kun ei osaa sanoa ei ja on kommentoimassa joka paikassa =D.

      Poista
  2. let's hope you will never need most of these things, but it is always good to be prepared!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Marleen, I also hope that we never need most of these things =). Have a nice weekend!

      Poista
  3. Teillä on todella hyvät varusteet venessä. Tuo mitä kirjoitit pelastusliiveistä on valitettavasti totta. Ne on kyllä, mutta niitä ei käytetä. Mä en suostu astumaan veneeseen, jos mulla ei ole liivejä. Meidän mökin edestä menee veneväylä ja harmittavan usein veneilijöillä ei ole liivejä. Olenkin ajatellut osaa sellaisen magatofonin, jolta huutelen meidän kalliolta, että liivit päälle siellä! Monta kertaa näkee myös koiria ilman liivejä. Kun tulee joku oikein iso alus, niin vene saattaa heilahtaa ja jos koira on laidalla, niin saattaa käydä huonosti.

    Punkkit ovat todella petollisia, ne voivat elää esim housun lahkeessa useamman päivän ja siirtyä myöhemmin vaateesta toiseen, joten punkkit pitää tarkastaa joka päivä kesällä, jos on liikkunut hiemenkaan heinikossa tai metsässä.

    Siihen edellisen postauksen komentin vastukseen sellainen vastakommenetti, että kun me ostimme kanootin, niin harjoittelimme mökkirannassa, että miten pääsee kanootista pois, jos se kaatuu. Emme saaneet aukkopeittoja koskaan niin kireälle, että olisimme jääneet kanoottiin vaan aukkopeitto irtosi ja pelastusliivit nosti pintaan.

    Lisäksi vielä olen nyt vastannut sun 11 kohdan haasteeseen http://currykaneli.blogspot.fi/2015/05/lisaa-vastauksia.html

    Oikein hyvää ja aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos CurryKaneli ja kiitos kun vastasit, oli tosi kiva lukea vastauksiasi =). Tuo onkin hyvä idea, että harjoittelee kanootin jossain ihan rannassa niin ei pääse tulemaan paniikkia. Ihan hymy huulissa luin tuota megafoni juttua. Näin asian ihan sieluni silmissä, sinut kalliolla torven kanssa =D. Mutta asiaa se olisi. Harmittaa, kun ihmiset eivät ymmärrä omaa parastaan. Ihanaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  4. Erinomainen postaus tärkeästä asiasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Sussi. Voisi luulla, että asiat ovat itsestään selviä kaikille veneilijöille, mutta kun merellä kulkee, niin ihan aina en vakuutu =). Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  5. Todella fiksu postaus ja miten ihanan selkeä ja vielä värikäskin!

    VastaaPoista
  6. Turvallisuus on myös erittäin suuri erä!
    Meto voit olla varma, että kaikki on turvallista ja veneen ja jälkeen perusteellisen tarkastuksen Gan oletan, että kaikki on turvallinen navigointi :-)

    VastaaPoista
  7. Turvallisuus on myös erittäin suuri erä!
    Oletko kyllästynyt luottaa siihen, että kaikki on turvallista ja veneen ja jälkeen perusteellisen tarkastuksen Gan oletan, että kaikki on turvallinen navigointi :-)

    VastaaPoista
  8. Rautaista tekstiä!
    Lisäisin listaan vielä paperisen merikortin ja kompassin, sillä olen kuullut että jotkut veneilijät luottavat niin kovin sähköisiin navigointilaitteisiin, ettei veneestä löydy paperikarttaa ja kompassia. Mitäs jos sumu sotkee sähkölaitteet (kokemusta on) tai ne muuten vain rikkoutuvat?
    Meiltä löytyy veneestä paperiset kartat, kompassi, plotteri ja usein vielä tabletissa oleva navigointiohjelma. Ei vara venettä kaada, vai miten sitä sanotaankaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eritäin hyvä lisäys! Meiltä löytyy myös kompassi ja paperiset kartat aina Suomesta ja Eestistä. Plotterin lisäksi on myöt tabletissa parikin navigaatio ohjelmaa. Niiden avulla minä "ajan takapenkillä" =D.

      Poista
  9. Hyvä kirjoitus!

    Palovaroitin on todella hyvä varuste. Seurassamme (taidamme muuten olla samassa seurassa ...) oli tänä kesänä kaksi venepalon alkua. Palovaroitin herättää nopeasti muiden huomion.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos BerreFisher =). Palovaroitin on todella osoittautunut tänäkesän oivalliseksi peliksi. Ainakin tulipalojen määrä täsmää, joten taidamme todella olla samassa satamassa =D.

      Poista