perjantai 28. huhtikuuta 2017

Kyllä on ollut melkoinen kevät!

Täällä kamppaillaan sellaisen "neuloosin" vallassa, että meinaa blogin pitäminen vallan jäädä kakkoseksi. Sukkia tippuu puikolta harvasa päivä =D. Kevät on ollut tänä vuonna todella jännittävä. Aurinkoa ja räntää / rakeita vuoron perään ja lämpö ei vaan meinaa nousta millään. Uutisoivat, että kevät on kaksi tahi kolme viikkoa myöhässä. Silti ainakin lintuja on tullut todella mukavasti jo Suomeen. Kävimme pääsiäisenä Keski-Suomessa vanhempieni luona. Heillä on iso lintulauta keittiön ikkunan äärellä ja siinä sitä tuli taas vietettyä aikaa kiitettävästi ja katseltua heidän puuhia. Tällä kerralla minua ilahdutti kovasti eri lajien määrä, jotka vierailivat ruokinta alueella. Kuvat on otettu lasin läpi, joten pahoittelen niiden laatua.


Lintulaudalla eniten vieraili perus talitintti ja sinitiainen.




Vihervarpuset ovat minusta niin kauniita lintuja!


Myös harmaapäätikka kävi monta kertaa myös ruokinalla.


Eniten olin innoissani, kun sain seurata punarinnan puuhia! Tämä on ensimmäinen kuvani kyseisestä linnusta! Kaiken kaikkiaan ruokinnalla kävi kuusitoista eri lajia pääsiäisen aikana. Melkoinen määrä erilaisia lintuja vai mitä? Kipparini piti oikein kirjaa ja seuraavat lajit näimme: vihervarpunen, mustarastas (niitä oli monta), närhi, käpytikka, harmaapäätikka, viherpeippo, peippo, urpiainen, keltasirkku, punarinta, talitiainen, hömötiainen, sinitiainen, kuusitiainen, punatulkku ja tietenkin varis =D.


 

Ruokinta paikalla kävi myös orava joka päivä.


Vanhempieni mailla on pieni suoalue. Isäni kertoi, että hän oli kuullut kurkien "laulua" (voiko sitä todella lauluksi kutsua?) monena päivänä pihassa. Niinpä lähdimme Kipparini kanssa käymään suon laidassa.


Kävelimme pikku hiljaa paikalle ja meinasin sanoa hänelle, että ei täällä mitään ole, kunnes ihan läheltä kuului kurjen ääni. Meinasi ihan sydän pysähtyä, niin hienoa se oli.




Ja kuinka ollakaan, suon reunalla oli kuin olikin kaksi kurkea! Etenimme hitaasti heitä kohti. Kun me etenimme viisi metriä, eteni kurjet saman verran, eli ihan lähelle emme päässeet. Mutta voin kertoa, että vaikka en saanutkaan tämän kummoisempaa kuvaa kurjesta, oli niiden ääntelyä ihan valtavan hienoa kuunnella! Luonto tarjoaa kyllä ihan parhaita elämyksiä.


Seuraava kurkipari nähtiin, kun kävimme kirkonkylällä. Sama juttu, kun yritin lähestyä heitä kameran kanssa, he etenivät saman verran eteenpäin. Tästä syystä luontovalokuvaajat rakentavat piilokojuja, että pääsevät lähemmäksi kuvauskohdetta (zoomit kun aina jäävät auttamatta liian lyhyiksi). Kun ajelimme pääsiäisen jälkeen taas kotiin tänne pääkaupunkiseudulle, näimme vielä kolmella pellolla kaksi kurkiparia. Yksi heistä oli todella lähellä tienreunaa, mutta ei voinut pysähtyä kuvaamaan vaarantamatta muuta liikennettä.


Pääsiäinen meni ja seuravaksi on käsillä todellinen kevään juhla, vappu. Meillä on edessä veneilykauden ensimmäinen viikonloppu vesillä. Maanantai kun on pyhä, saamme nauttia saaristossa yhden ylimääräisen päivän. Totuuden nimissä pitää kertoa, että aion pakata toppahousut mukaan, sen verran vilpoista kyytiä on tämä kevät antanut. Se on sitten positiivinen yllätys, jos niistä pääsee vapun aikana luopumaan =D. Toivotankin teille kaikille oikein iloista ja pirskahtelevaa vappua!


31 kommenttia:

  1. Ainoa hyvä asia tästä kylmästä keväästä on ollutkin lintujen ruokintapaikan suosio ja useat lajit! Jos jaksaa vähän kauemmin tarkkailla lintuja, ne touhuavat muutakin kun vain syövät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, siitäköhän muuten johtui, että siellä oli niin monta erilaista lajia =).

      Poista
  2. Upeat lintukuvat. Kurkien huuto on upea luontokokemus. Niiden näkeminen vielä sykähdyttävämpää. Ilmat saisivat lämmetä jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kvilttaaja =). Samaa mieltä, upea kokemus oli ja ilma saisi t o d e l l a k i n jo lämmetä =D.

      Poista
  3. Ihania pikkutipuja ja kurreliini. KEvät on ollut ihan peberistä, mutta linnut ja luonto pyristelee kylmää vastaan. Kyllä se kesä sieltä tulee, vaikka olisi kuinka kylmä. Valo ei petä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri näin =D. Lämmintä ja kesää odotellessa retkeillään toppahousut jalassa =D.

      Poista
  4. Tosi hienoja kuvia! Ei tarvitse yhtään pahoitella laatua, kun en olisi osannut arvata, että on ikkunan läpi otettuja nuo ekat kuvat. Kurkia olisi kiva nähdä, mutta täällä meillä päin ei ole niitä näkynyt. Toivottavasti pääset toppahousuista eroon viikonlopun aikana. Iloista Vappua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina =). Toppahousut olivat viikonloppuna kovassa käytössä =D.

      Poista
  5. Olipa mielenkiintoinen ja hieno kuvakollaasi!
    Oli huojentavaa kuulla, ettet ole aiemmin punarintaa kuvannut, kun minä en IKINÄ ole edes nähnyt tätä hurmaavaa pientä palleroa, muuten kuin teidän muiden kuvista.:)
    Kiitos ja hauskaa pirskahtelevaa vappua myös teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Mirjam-Matilda =). Minä en ole aikaisemmin nähnyt punarintaa, mutta tänä keväänä niitä on tullut eteeni tuon tuostakin =D.

      Poista
  6. Párekin Palvelijatar28 huhtikuuta, 2017 17:04

    Seuraavassa elämässäni aloitan valokuvaamisen ennen kävelemään oppimista. Ehkäpä silloin ehdin ennen eläkeikää samalle tasolle kuin sinä olet nyt, Katinka. Upeita ovat lintukuvasikin!

    VastaaPoista
  7. Noin paljon lintuja, olisinpa ollut mukana :)
    Harmaapäätikka ja punarinta ovat jostain syystä tulleet suosikeikseni.
    Kovaa tuulta ilmeisesti luvassa, pakkaa ihmeessä toppahousut.
    Kiitos samoin! Teille iloista vappua veden äärellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki =). Toppahousuista oli todella iloa viikonloppuna =D.

      Poista
  8. Neuloosi on "paha" tauti. Ei tahdo neulomalla parantua, päinvastoin :)
    Upea kuvakokoelma luonnon ystävistämme. Ihania kuvia <3

    Mukavaa viikonloppua ja iloista vapunaikaa Katinka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Oikeasti aikuinen =). Neuloosi ei todellakaan neulomalla parane. Koko ajan samalla kun neuloo, prosessoi, mitä haluaa tehdä seuraavaksi =D.

      Poista
  9. Kiitos lumoavasta luontoretkestä!

    VastaaPoista
  10. Ihania lintukuvia! Meillä oli Espoossa pihalla lintujen ruokintapaikka, jonka elämää oli ihana seurata talven ja kevään ajan. Kuvia en tullut ottaneeksi yhtään. Oravat oli myös meidän ruokintapaikalla mukana, melkoisia ahmatteja :) Keväällä myös sepelkyyhky pariskunta kävi muutaman kerran pihallamme syömässä. Punarinta on minun suosikkeja, mustarastaiden lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mariamariasma =). Punarinta on kyllä todella suloinen palleroinen. Ihan vähän harmittaa kun asuu kerrostalossa, eikä voi laittaa ruokintapaikkaa kotiin.

      Poista
  11. Ihania kuvia ja kurkien näkeminen ja kuuleminen on aina yhtä sykähdyttävä kokemus.
    Taitaa todellakin olla pelkkää toiveajattelua ettei toppahousuja tänä viikonloppuna tarvitsisi =D
    Täällä melkoinen aallokko, myrskytuuli ulvoo ja taivaalta vihmoo räntää vaakatasossa. Me päätimme luovuttaa ja lähteä kotiin saunomaan ja ehkäpä jo huomenna tai sitten viimeistään maanantaina yritämme (toivottavasti suotuisammissa olosuhteissa) lähteä taas uudelleen merelle :)
    Leudompia tuulia teille sinne ja lystikästä vapunaikaa! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku =). Toppahousut olivat todella tarpeen, mutta onneksi veneessä oli kodikasta lämmintä. Oli kyllä kokemus veneillä lumisateella =D.

      Poista
  12. Suloisia lintu ja kurre kuvia!

    Teillä linnut viihtyvät, niin hyvää on tarjolla. :)

    Hauskaa Vappua!

    VastaaPoista
  13. On siulla jälleen sykähdyttäviä kurkikuvia,ne saap mielenrauhan sisimpään,kun kattelee niiden touhuja,luonto sinänsä on kiehtovaa,kun vaan silmämme avautuvat näkemään sen todellisuuden,mitä kaipaamme.
    Täällä satelee räntää nyt,ei ole vappukeli,mutta ei haittaa..

    Hauskaa vappua sinulle! <<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tansku =). Lunta saatiin täälläkin vappuna, tulossa postaus siitä seuraavaksi =D.

      Poista
  14. Voihan neuloosi sentään ja milloinkohan se minuunkin iskisi. Ihania kuvia olet ottanut ja luonnon eläimet kyllä eilisessä lumipyryssä huoletti.

    Kivaa vappua Katinka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia =D. Neuloosi voi iskeä ihan milloin vaan, joten pidä varasi =D.

      Poista