perjantai 17. elokuuta 2018

Kuiviži - Latvia

Pärnussa vaihdoimme Latvian kohteliaisuus lipun salkoon ja suuntasimme merelle. Riian lahdella ei ole sitäkään vähää näkemistä merellä, kuin mitä Virossa on, sillä Latvialla ei ole yhtään saarta. Sen sijaan hiekkarantaa riittää ja riittää. Sää suosi meitä jälleen ja saimme ajella tyynessä säässä kohti Latvian ensimmäistä kohdetta, Kuivižia. 


Matka merellä ei kestänyt kovinkaan kauaa, sillä Pärnusta Kuivižiin oli matkaa 40 merimailia. Latvian rantaviiva näkyi vasemmalla puolella eikä aikaakaan kun pääsimme suuntaamaan veneen keulan kohti mannerta.


Mereltä ajettiin sisään pienelle joelle, jonka varrella Kuivižin satama sijaitsi. Olipa mukavaa nähdä uusia paikkoja! Ajelimme hiljalleen kohti määränpäätä ja ihastelimme maisemia.








Joen varrella, ennen varsinaista vierasvenesatamaa, oli paikallisten kalastajien satama.




Pian olimme perillä Kuivižin satamassa. Tässä tulee reissuvinkki numero kaksi. Olimme ostaneet Latvian satamia esittelevän kirjan (joka kannattaa myös hankkia Viron satamista). Kirjan kuvassa oli sataman edustalla monta uudehkoa poijua. Totuus oli perillä se, että jäljellä oli vain kolme ja nekin olivat nähneet niin sanotusti parhaat päivänsä. Meille huikattin rannalta, että kannattaa tulla kulki kiinnitykseen, sillä poijujen kunnosta ei voinut mennä takuuseen. Ai mikä se vinkki oli? No se, että oppaita ei kannata lukea ihan kuin piru raamattua, vaan kannattaa henkisesti varautua siihen, että muutoksia on saattanut tulla. Viimeisimmät tiedot näkee monien satamien omilta nettisivuilta.




Kuivižin satama oli tosi kiva ja siisti. Paikallisen pursiseuran rakennus oli aivan laiturin vieressä. Vierasvenemaksut maksettiin viereisen hotellin respassa. Laiturilla oli sähköä ja vettä saatavilla. WC ja suihkutilat olivat siistit.


Lapsille oli tarjolla leikkipaikka. 




Hotellin lisäksi Kuivižissa oli mahdollista vuokrata mökkejä. Jokaisella mökillä oli hauskasti oma nimi =D.




Yksi parhaista asioista tässä satamassa oli tämä aivan upea hiekkaranta! Täällä on ihanaa viettää aurinkoisia päivä ja käydä uimassa välillä meressä. Tänä kesänä oli Suomessa suorastaan mahdoton tilanne sinilevän kanssa. Meillä oli siinä mielessä hyvä tuuri, että sinilevä ei ollut rantautunut vielä Latvian puolelle.




 
 




Vieressä oleva hotelli, jonne maksettiin satama maksut. Hotellin ravintolasta, Il Capitanosta sai ihan gourmet tason ruokaa.




Olisi mukava tietää mitä veneen nimi tarkoittaa suomeksi =D.


Näimme Latviassa paljon jalohaikaroita. Yksi niistä kävi Kuivižin satamassa ihan lähellä meitä.


 Ilta saapui satamaan. Lisätietoa Kuivižin satamasta voit lukea heidän nettisivuilta täältä.

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Olemme purjehtineet Riianlahdella ja käyneet Ruhnussa ja Kihnussa, muttemme Latviassa koskaan omalla veneellä. Latvian hiekkarannat ovat upeat ja tuli käytyä mantereelta käsin juuri siellä. Kiva olisi joskus tehdä tuollainen reissu veneellä, oli varmaan hienoa! Loppujen lopuksi se on niin lähelläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannustan ehdottomasti laajentamaan reviiriä Latviaan! Meille se oli pelkästään positiivinen kokemus ja kyllä, loppujen lopksi se on lähellä =D.

      Poista
  2. Párekin Palvelijatar29 elokuuta, 2018 07:43

    Ruoka tuntuu olevan hyvää Latviassa? Mielenkiintoista lukea lisää reissustanne.

    VastaaPoista