keskiviikko 15. elokuuta 2018

Pärnu - Viro

Oli aika jättää iki-ihan Haapsalu ja suuntasimme kohti Pärnuta. Pärnussa olimme ajatelleet viettää lomaa useamman päivä, sillä paikkahan on kuin luotu loman viettoon. Kesän helteet alkoivat sopivasti juuri tässä kohtaa lomaa, olihan käsillä maanantai ja loman virallinen ensimmäinen päivä =D.


Matkaa oli päivän mittaan edessä reilut 80 merimailia, joten pysähdyimme Kuivastun satamaan Muhun saarelle tankkaamaan sekä veneen, että miehistön. Yläkerran ravintolasta saa aivan ihanaa seljankakeittoa, joka on yksi minun ehdoton suosikkiruoka (niiden sinisimpukoiden lisäksi) Virossa.






Perillä meitä odotti entuudestaan tuttu Pärnun Jahtklubi. Paikka on Viron toiseksi vanhin venekerho. Vanhin Viron venekerhoista oli Haapsalussa. Veneilyperinteet ovat vanhat myös täällä Viron puolella.




Pursiseuran pihalla sijaitsee legendaarisen merimiehen Kihnu Jõnnun eli Enn Uuetoan patsas. Kihnu Jõnnuoli tunnettu siitä, että hän purjehti tähtien mukaan perinteisin menetelmin. Merimies koki viimeisen kohtalonsa Tanskan rannikolla hukkuessa viimeisimmän luotsaamansa laivan Rock Cityn mukana.






Satama sijaitsee aivan Pärnujoen suulla, kun tullaan mereltä kaupunkiin. Kaupungin keskustaan ei ole satamasta pitkä matka. Itse kaupunki ei varmasti kaipaa esittelyjä, niin tuttu se on monelle.




Johann Voldemar Jannsenin patsas kävelykadulla. Hän oli virolainen lukkari, opettaja ja lehtimies.


Keskustan kävelykadun varrella ja sivukujilta löytää monia mukavia kauppoja ja ravintoloita. Otetaan tässä kohtaa ensimmäinen reissuvinkki. Pidä mukana käteistä raha. Minulle tuli yllätyksenä, että tällä kadulla sijaitsevissa muutamissa liikkeissä ei käynyt pankkikortti. Kadun päästä löytyy pankkiautomaatti, jos ei sattunut tulemaan käteistä mukaan.










August Jakobsonin patsas Pärnun rannan tuntumassa. Hän oli virolainen kirjailija ja valtiomies.


Jos mistä Pärnu on tunnettu, niin nimen omaan tästä upeasta hiekkarannasta! Satamasta ei ollut kovin pitkä matka myöskään tänne rannalle. Tämä hämmästyttää suuruudeltaan joka kerta uudelleen ja uudellen.




Jos jäi bikinit tai muut rantavermeet vahingossa kotiin, oli rannan putiikeista mahdollista ostaa uusia.


Kippari hankki meille keväällä kaksi taittopyörää (kuvassa taempana), jotka kulkevat meillä veneessä mukana. Koska meitä on kolme, vuokrasimme Pärnusta kolmannen pyörän. Pärnu on valtavan kiva kaupunki nimenomaan pyöräillä. Paikka on tasainen, joten voit vain rullailla rauhassa eteenpäin ja nauttia maisemista. Lisäksi pyörän vuokraaminen oli tosi helppoa. Kun kerroin pursiseuran respassa haluavani vuokrata pyörän, he soittivat pyörä vuokraamoon ja pyörä tuotiin minulle satamaan. Hinta oli vähintäänkin kohtuullinen ja sain palauttaa pyörän satamaan, josta se haettiin pois. Kuvassa vuokraamani menopeli.












 Joen molemmin puolin oli todella ihanat pyörätiet ajella.




Tässä talossa voisin minäkin asia =D. Ihana! Vietettyämme muutaman päivän Pärnussa oli aika jatkaa matkaa. Satamaan oli tulossa seuraavana päivän Muhu Vänä Regatta, joten laitureilla tehtiin heille tilaa. Tähän saakka olimme kulkeneet tuttuja reittejä pitkin ja nyt oli aika siirtyä Latvian puolelle. Tämä jännitti minua hieman(kaikki uusi aina vähän jännittää) =D.

4 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar16 elokuuta, 2018 15:23

    Pärnun keskusta ja ranta ovat tuttuja vuosien takaa. Muistiin on jäänyt ranta, josta saa kävellä todella pitkälle mereen ennen uintisyvyyttä. Kaupungin keskustassa sattui silloin olemaan kansainvälinen rivitanssitapahtuma. Väriä ja rytmiä riitti. Ihanaa nähdä kuvissasi nyt vähän muutakin osaa Pärnusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Palvelijatar =D. Pärnu on todella värikäs ja ihana kaupunki.

      Poista
  2. This looks like a lovely trip you went on, such a beautiful town and city. Very pretty! Thanks for the share, hope you have a fantastic rest of your day. Keep up the posts!

    World of Animals

    VastaaPoista