Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pärnu Jahtklubi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pärnu Jahtklubi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Pärnu - Viro

Oli aika jättää iki-ihan Haapsalu ja suuntasimme kohti Pärnuta. Pärnussa olimme ajatelleet viettää lomaa useamman päivä, sillä paikkahan on kuin luotu loman viettoon. Kesän helteet alkoivat sopivasti juuri tässä kohtaa lomaa, olihan käsillä maanantai ja loman virallinen ensimmäinen päivä =D.


Matkaa oli päivän mittaan edessä reilut 80 merimailia, joten pysähdyimme Kuivastun satamaan Muhun saarelle tankkaamaan sekä veneen, että miehistön. Yläkerran ravintolasta saa aivan ihanaa seljankakeittoa, joka on yksi minun ehdoton suosikkiruoka (niiden sinisimpukoiden lisäksi) Virossa.






Perillä meitä odotti entuudestaan tuttu Pärnun Jahtklubi. Paikka on Viron toiseksi vanhin venekerho. Vanhin Viron venekerhoista oli Haapsalussa. Veneilyperinteet ovat vanhat myös täällä Viron puolella.




Pursiseuran pihalla sijaitsee legendaarisen merimiehen Kihnu Jõnnun eli Enn Uuetoan patsas. Kihnu Jõnnuoli tunnettu siitä, että hän purjehti tähtien mukaan perinteisin menetelmin. Merimies koki viimeisen kohtalonsa Tanskan rannikolla hukkuessa viimeisimmän luotsaamansa laivan Rock Cityn mukana.






Satama sijaitsee aivan Pärnujoen suulla, kun tullaan mereltä kaupunkiin. Kaupungin keskustaan ei ole satamasta pitkä matka. Itse kaupunki ei varmasti kaipaa esittelyjä, niin tuttu se on monelle.




Johann Voldemar Jannsenin patsas kävelykadulla. Hän oli virolainen lukkari, opettaja ja lehtimies.


Keskustan kävelykadun varrella ja sivukujilta löytää monia mukavia kauppoja ja ravintoloita. Otetaan tässä kohtaa ensimmäinen reissuvinkki. Pidä mukana käteistä raha. Minulle tuli yllätyksenä, että tällä kadulla sijaitsevissa muutamissa liikkeissä ei käynyt pankkikortti. Kadun päästä löytyy pankkiautomaatti, jos ei sattunut tulemaan käteistä mukaan.










August Jakobsonin patsas Pärnun rannan tuntumassa. Hän oli virolainen kirjailija ja valtiomies.


Jos mistä Pärnu on tunnettu, niin nimen omaan tästä upeasta hiekkarannasta! Satamasta ei ollut kovin pitkä matka myöskään tänne rannalle. Tämä hämmästyttää suuruudeltaan joka kerta uudelleen ja uudellen.




Jos jäi bikinit tai muut rantavermeet vahingossa kotiin, oli rannan putiikeista mahdollista ostaa uusia.


Kippari hankki meille keväällä kaksi taittopyörää (kuvassa taempana), jotka kulkevat meillä veneessä mukana. Koska meitä on kolme, vuokrasimme Pärnusta kolmannen pyörän. Pärnu on valtavan kiva kaupunki nimenomaan pyöräillä. Paikka on tasainen, joten voit vain rullailla rauhassa eteenpäin ja nauttia maisemista. Lisäksi pyörän vuokraaminen oli tosi helppoa. Kun kerroin pursiseuran respassa haluavani vuokrata pyörän, he soittivat pyörä vuokraamoon ja pyörä tuotiin minulle satamaan. Hinta oli vähintäänkin kohtuullinen ja sain palauttaa pyörän satamaan, josta se haettiin pois. Kuvassa vuokraamani menopeli.












 Joen molemmin puolin oli todella ihanat pyörätiet ajella.




Tässä talossa voisin minäkin asia =D. Ihana! Vietettyämme muutaman päivän Pärnussa oli aika jatkaa matkaa. Satamaan oli tulossa seuraavana päivän Muhu Vänä Regatta, joten laitureilla tehtiin heille tilaa. Tähän saakka olimme kulkeneet tuttuja reittejä pitkin ja nyt oli aika siirtyä Latvian puolelle. Tämä jännitti minua hieman(kaikki uusi aina vähän jännittää) =D.

torstai 14. elokuuta 2014

Pärnun vierasvenesatama

Kun sekä miehistö, että vene oli tankattu Kuivastussa, ajelimme lähes peilityynellä ja aurinkoisella säällä kohti Pärnuta. Merellä oli mukavaa katsella ääretöntä ja odotella, koska alkaa manner näkyä. Viestittelimme ystäville, että tulossa ollaan. Eikä aikaakaan kun Pärnun upeat hiekkarannat siintivät horisontissa.


Pärnun vierasvenesatama sijaitsee Pärnujoella, heti kohta kuin vain mereltä joelle mennään. Ystävämme Ellin ja Teemun perhe odotti meitä ja sataman henkilökunta tuli näyttämään, minne voisimme kiinnittää veneen laituriin. Laitureista ensimmäinen on olevinaan enemmän vierasveneille, mutta siinäkin oli paikallisten veneitä kiinnitettynä. Paikan ensimmäinen miinus tulee tässä. Saimme veneen kiinnitettyä ja kippari asenti sähköt, kun paikan omistaja pyyhälsi omalla veneellä paikalle ja jouduimme anteeksi pyydellen väistämään. Olimme olleet laiturissa 10 minuuttia. Siirsimme veneen omin päin paikalle, josta ystävämme kertoivat, ettei siinä ole ollut venettä moneen päivään.


Minulla oli Pärnuta kohtaa ehkä aivan liian suuret odotukset, kutsutaanhan sitä Balttian rivieraksi. Ensimmäinen kokemus kuitenkin jo nosti pettymyksen pintaan. Seuraava petymus oli itse laituri. Hirmu matalalla ja ketku kuin mikä. Jos minä pitäisin satamaa Balttian rivieralla, laittaisin paikat viimeisen päälle kuntoon ja merkkaisin kunnolla vierasvenepaikat. Toivottaisin sillä tavalla vieraat veneilijät lämpimästi tervetulleeksi.


Tällä paikalla saimme vietää muutaman päivän, kunnes eräänä aamuna tultiin sanomaan, että jälleen pitäisi vaihtaa veneen paikka, että paikan omistaja saapuu sinäpäivänä paikalle. Ei muuta kuin köydet irti ja uudelle paikalle. Kolmas miinus tässä satamassa oli se, että joella ei ollut mitään nopeusrajoitusta, vaan ohi kulkevat alukset ajoivat omaan tahtiin ohi. Osa osasi ajaa hitaasti ja osa meni sitten kaasukahva tanassa, jolloin laituri ja siinä kiinni olevat veneet saivat kunnolla kyytiä. Kerran katsoin ihan kauhulla, että menevätkö purjeveneiden mastot sekaisin keskenään, niin kovasti keinutti ja mastot heiluivat puolelta toiselle.






Ja sitten puolestaan niihin asioihin jotka toimivat ja ilahduttivat. Pärnun satamassa sijaitsi Pärnun Jahtklubi, josta sai järkyttävän hyviä sinisimpukoita (söimme niitä kahdesti)! Ja maksaa. Ja siis monta muutakin todella hyvää ruokalajia. Klubi oli niin suosittu turistien ja paikallisten keskuudessa, että sinne piti ihan varata pöytä. Ei tarvinnut siis lähteä merta edemmäksi kalaan saadakseen hyvää ruokaa. Ulkoa löytyi hyvin paljon ruokailupaikkoja ja pihalla oli lapsille pieni leikkilaiva.


Sisätilat oli sisustettu merellisesti ja seinällä oli kuvakollaaseja mm. entisistä kommodoreista ja Pärnusta ennen vanhaan. Minusta sisätilat olivat erittäin viihtyistä. Aamulla sai ostaa halutessaan aamiaisen seisovasta pöydästä seitsemällä eurolla. Joinakin iltoina oli ulkona olevalla pienellä esiintymislavalla tarjolla livemusiikkia. Pärnun Jahtklubista voi lukea lisää heidän nettisivuilta täältä.






Sataman suihku- ja wc tilat olivat ihan asialliset ja saunan sai erimaksua vastaan. Keskiviikkoisin sauna oli lämmin, sillä silloin oli paikallisilla purjehduskisoja. Muutenkin näytti junioritoiminta olevan kovasti aktiivista. Eräänäkin päivänä tuuli painoi pikku jollan suoraan laituriin ja pieni poika purjehti meidän veneen perään. Hän katsoi hätääntyneenä silmät suurellaan, että kohta törmätään. Onneksi vauhti oli hiljainen ja yritin rauhoitella häntä (jollakin kielellä) että ei hätää. Neuvoin, että vedä poijuliinaa pitkin itsesi ulommaksi, vaan ei, tuuli toi häntä takaisin. Sitten tuli ohjaaja kumiveneellä ja hinasi hänet kauemmaksi =D. Sama tapahtui toiselle pojalle joka ajeli satamassa sellaisella laudalla ja melalla (mikä sen nimi nyt onkaan). Kippari auttoi häntä pääsemään veneiden välistä pois ja eikun tuuli toi takaisin, jolloin taas tuli noutoja kumiveneen muodossa pelastamaan pojan väljemmille vesille.




Pärnun satamassa oli mahdollista tankata juomavettä laiturilta ja menovettä viereiseltä polttoaineasemalta. Ihan rannan tuntumassa oli myös pieni putiikki, josta sai ostaa venetarvikkeita tarvittaessa. Pärnun keskustaan oli satamasta matkaa reilu kilometri. Alkupettymyksistä huolimatta jäi Pärnun satamasta loppujen lopuksi ihan hyvä maku suuhun (ihan konkreettisestikin... ne sinisimpukat, nam!). Ja itse Pärnu ja vallankin sen upea hiekkaranta, ovat kokemisen arvoisia juttuja, niistä lisää seuraavissa postauksissa.