torstai 17. syyskuuta 2020

Kuresaare sadam - Viro

Kun tuulet alkoivat vihdoin tyyntyä, oli aika jatkaa matkaa. Pysähdyimme matkalla Kuresaareen yhdeksi yöksi Kuivastun satamaan. Olen esitellyt Kuivastun sataman aikaisemmin täällä. Satama oli ennallaan. Täällä on mukava pistäytyä, sillä mm. sauna kuuluu satamamaksuun.


Seuraavana aamuna starttailimme hyvissä ajoin kohti Kuresaarta. Kuresaaren satama oli meille myös tuttu jo entuudestaan. Matkaa sinne kertyi Kuivastusta reilut 47 merimailia. Ajelimme mukavassa säässä ja katselin Saarenmaan rantaviivaa. Kuresaari sijaitsee Saarenmaalla eteläkärjessä ja sinne ajettaessa mennään tosi läheltä jo Abrukan saarta. Virossa veneillessä kannattaa muistaa, että rannat ovat oikeasti kiviset, joten pitää malttaa ajaa kunnolla merelle, vaikka syväys olisikin vain alle metrin (kuten meillä). Joka kerta Virossa ollessamme olemme nähneet jossakin satamassa veneen, joka on käynyt kivellä. Veneily Virossa on turvallista kun vain malttaa pysyä väylällä.


Kuresaaren satamaan ajetaan pitkä matka ruopattua "ränniä" pitkin. Väylän varrella oli mahdottoman paljon nokikanoja. Kippari näki myös liejukanan, joka on näistä linnuista hieman harvinaisempi. Yritin muistella edellisen käynnin perusteella, olisiko vastassa poiju vai aisapaikka. Koska en ollut varma asiasta, varauduin poijuun ja laitoin peräliinan ja poijuhaan valmiiksi rantautumista varten.




Saimme mukavan aisapaikan, joten sain pakata liinan ja poijuhaan pois =D. Taustalla näkyvä Kuresaaren linna on aivan sataman vieressä.




Satamassa oli kaikki ennallaan. Entuudestaan tuttu satamakapteeni otti miedät vastaan ja kertoi viime hetken kuulumiset. Tuttuun satamaan on tietyllä tavalla kiva tulla. Kuresaaren satamassa on kaikki tarvittavat palvelut. Veneen polttoaineen tankkaus ja septin tyhjennys ovat lukittuja. Satamakapteeni tulee ne avaamaan. Hän pitää puolelta päivin ruokatunnin, joten tämä on hyvä ennakoida, jos aikoo käyttää näitä palveluja ennen esimerkiksi satamasta poistumista.






Satamasta ei ole pitkä matka kaupungille. Ruokakauppa löytyy ihan sataman nurkalta, joten ruoka tarvikkeita ei tarvitse kantaa kaupungilta saakka.




Satamasta löytyy viihtyisä ravintola Hafen, josta sai aivan taivaallisen hyvää ruokaa. Ravintola nousi heti top kakkoseksi (Haapsalussa sijaiseva Dietrich on edelleen ykkösenä). Ravintolassa on paikkoja kaikkiaan 54 ja lisäksi ulkona on terassi. Hyvän ruoan lisäksi täällä saa nauttia merinäköalasta.




Rakastan sushia, joten tämä sushi boke bowl oli ehdoton valinta. Annoksessa pääsi todella hyvin makujen puolesta sushi maailmaan.


Pää ruokana söin täytettyä pastaa. Maistui! Näiden maittavien annosten jälkeen ei tälläkään kertaa ollut enää tilaa jälkiruoalle =D.


 Ja kun lasku tylee näin nätissä rasiassa, sehän on suorastaan ilo maksaa! Ilo myös senkin puoleen, että se ei ollut liian suuri =D.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti