perjantai 18. syyskuuta 2020

Kaupungilla Kuresaaressa - Viro

Kuresaari on Virolaiseen tapaan myös kaunis ja idyllinen kaupunki. Meitä suosi aurinkoiset päivä, joten oli mukava kävellä katsomassa jälleen paikkoja.


Satamasta lähdettäessä tulee vastaan ensimmäiseksi tämä patsas, jonka nimi on “Suur Tõll ja Piret Said Suure Kalasaagi” eli “Suur Tõll ja Piret saivat suuren kalasaaliin”. Patsaan on veistänyt kuvanveistäjä Tauno Kangro. Tarinoiden mukaan nämä kaksi hyväntahtoista jättiläistä asuivat Saarenmaalla ja auttoivat kalastajia ja puolustivat saarelaisia ulkopuolelta tulevilta uhilta.




Seuraavaksi sivutaankin jo linnaa, joten pistäydyimme siellä katsomassa paikkoja linnnan pihalla. Vieralimme edellisellä kerralla linnassa sisällä, joten jätimme sen tällä kertaa väliin. Kuresaaren linnassa oli paljon katsottavaa, joten voin suositella sisällä vierailua lämpimästi.






Kävelimme tämän laululavan ohi ja kommentoin Kipparille, että en ole koskaan nähnyt tässä kenenkään esiintyvän. Ja kappas, heti samana iltana siellä oli mieskuoron konsertti =D.






Keskustassa istahdimme tämän suihkulähteen äärelle nauttimaan välipalaa. "Kynsilaukka leip" maistuu täällä aina hyvältä. Rakastan tummaa leipää ja valkosipulia. Olin koko lomamme ajan yrittänyt päästä jalkahoitoon ja vihdoin tällä Kuresaaressa se onnistui! Varasin ajan seuraavalle päivälle.




Kuresaaressa on useampikin lankakauppa, joten niissä piti päästä piipahtamaan. Olin saanut sen Haapsalu huivin ohjeen Rannarootsi museosta, joten sitä varten tarvitsin lankaa. Huivi tehdään niin ohuesta langasta, että sen tulee mennä sormuksesta läpi. Valokoimissa olikin ihan omaa lankaa huivin tekemistä varten. Nyt vain jännitän, saanko huivin tehtyä, sillä ohje on ruotsiksi =D.






Ihanat naiset rannalla. Löysin itseni näköisen patsaan =D.










Kuresaaren kaupunki on täynnä toinen toistaan idyllisempiä katuja ja yksityiskohtia. Parin Kuresaaressa vietetyn päivän jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Seuraava satama oli meille uusi, mikä se oli, siitä "kuulette" ensi postauksessa =D.

5 kommenttia:

  1. Ihaia kuvia! Rappioromantiikkaa ja kauniita paikkoja. Toivottavasti tuon yhden talon ovesta ei kukaan astu ulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marle <3! Tuo yksi ovi on todella vaarallinen =D.

      Poista
  2. Buenos detalles aprecio en sus fotos. Desde los paisajes a la arquitectura de las casas, hay mucha belleza en sus fotografías.

    Feliz Fin de Semana.

    VastaaPoista