sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Varbla Puhkeküla sadam - Viro

Lomallemme osui myös toinen uusi satama, nimittäin Varbla Puhkekülaan oli tänäkesänä avattu satama. Päätimme käydä katsomassa paikan, joten lähdimme Lõunarannan satamasta seuraavaksi kohti Varblaa. Matka ei ollut pitkä, vain reilut 15 merimailia.




 Varplan satamaan ajettiin ruopattua väylää pitkin jonkin matkaa.


Varplan satamassa oli sekä poiju- että aisapaikkoja. Satama oli avautunut tänä kesänä, joten paikat hohtivat uutuutta. Laiturilla oli tarjolla sähköä ja vettä. Edellisenä päivänä oli ollut sataman avajaiset. Jopa Viron presidentti oli ollut paikalla. Ne juhlat jäivät meiltä väliin. Sen sijaan sataman ravintola oli auki ensimmäistä päivää, kun saavuimme satamaan. Pääsimme nauttimaan ensimmäisten joukossa ravintolan antimista.


 Satamassa oli hyvä paikka tankata polttoainetta veneeseen.




Satamassa oli hyvin tilaa, sillä meidän lisäksi oli vain yksi vierasvene paikalla paikallisten veneiden lisäksi.


Satamamaksu maksetaan vieressä sijaitsevaan Ranna Motelliin. Sieltä sai myös vuokrattua saunaa ja käydä tarvittaessa suihkussa. Se mitä jäin kaipaamaan satamassa oli wc. Ravintolan wc oli käytössä ravintolan aukiolo aikana, mutta entä jos yöllä menisi pakki sekaisin? Myös suihku- ja saunatilat olisivat voineet olla rannassa. Toki motelliin ei ollut pitkä matka, mutta yleensä satamissa on nämä tilat olemassa.






Motelli oli viehättävä paikka täynnä ihania yksityiskohtia! Tällaisen majakkalampun voisin minäkin haluta =D










Palataan takaisin satamaan. Ravintola Grootin edustalla oli lapsille keinut ja liukumäet. Ravintolan edustalla oli iso terassi, jossa oli mukava istahtaa ja nauttia hyvää ruokaa. 






Ruoka oli todella hyvää ja kauniisti aseteltu. Ruokalista vaihtui vielä päivittäin, sillä ravintola oli niin uusi, että varsinainen ruokalista oli vielä suunnittelun alla. 










Varplan satama on ehdottomasti käymisen arvoinen. Hellepäivien varalle, vieressä sijaitsee hyvä ja matala hiekkaranta. Ruopattua väylää pääsi rantaa pitkin kävelemään katsomaan merelle horisonttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti