sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Eläintarha - Praha

Meidän koko venekunta rakastaa eläimiä, erityisesti minä. Olen välillä miettinyt, että miksi en ole aikanaan lähtenyt opiskelemaan sellaiselle alalle, että saisin olla tekemisissä eläinten kanssa =D. Voi tietty olla, että jos sitä työkseen hoitelisi eläimiä, niin ei välttämättä olisi tällaista paloa eläinten kimppuun. Joten jos jossain kaupungissa on eläintarha, sinne pitää päästä.

Meidän hotellin lähellä oleva metroasema.
Eläintarha sijaitsee hieman sivummalla keskustasta. Sen omilla nettisivuilla kerrottiin, kuinka pääsee eläintarhaan. Julkisilla pääsi helposti kun meni metrolla C linjaa pitkin Nádraží Holešovice asemalle ja nousi sieltä bussiin numero 112 (helppo muistaa, meidän hätänumero =D). Kun nousi metroasemalta ylös, oli vastassa jo Zoo kyltti, joka opasti oikealle bussipysäkille. Pois jäämistä ei tarvinnut jännittää, sillä bussin numero 112 päätepysäkki oli eläintarhan pihassa.










Prahan eläintarhan alue on iso, joten varaa oikeasti KOKO päivä. Me olimme hyvissä ajoin liikkeellä ja silti jouduimme hieman priorisoimaan, mitä katsotaan. Jätimme väliin muutaman sellaisen eläimen, joita löytyy Suomesta Korkeasaaresta. Ostimme kolikolla automaatista kartan, että emme missaisi mitään sellaista jota halutaan ehdottomasti nähdä. Saimme muiden vierailijoiden kanssa aikaiseksi mukavat nauru, sillä automaatti temppuili ihan kympillä. Kolikkoa piti hioa ja hinkata koneen reunaan ja jolla pudotuksella sata kartta vihdoin suostui tulemaan =D. Ja seuraavalla oli edessä samat temput.


Alueella oli hyvät kulkuväylät ja opasteet. Ainut, mikä vähän aiheutti harmaita hiuksia oli, että reitit eivät olleet kovin loogisia tai eläimet tietyssä järjestyksessä. Osan teistä joutui kulkemaan kahteenkin kertaan, että näki kaiken minkä halusi.


 Tämä apina oli sitä mieltä, että saisin painua kamerani kanssa sinne mistä tulinkin =D.


Prahan eläintarhassa oli todella monia eläimiä, mitä ei ole meillä Suomessa Korkeasaaressa. Yksi laji näit oli orangit, jotka ovat aina yhtä hellyttäviä. Jonkun aikaa sain odotella, että edes yksi heistä näytti kasvot.


Jääkarhu nautti olostaan ja sukelteli altaan päästä päähän. Prahan eläintarhassa kaikilla eläimillä oli todella hyvät olot ja tilavat alueet. Se näkyi myös eläimistä, kuinka he nauttivat olostaan. Asiakkaille oli järjestetty mahdollisuus katso eläimiä niin sisältä kuin ulkoa, riippui missä ne kulloinkin olivat.


Eihän se nälkä pääse täälläkään yllättämään. Alueella oli useampi kioski ja ruokapaikka. Lisäksi joka mutkassa oli limsa-automaatteja, jotka olivatkin tarpeellisia kuumana kesäpäivänä.










Ehdoton suosikkini koko eläintarhassa oli kirahvi. Se oli I H A N A  <3! Ihan mielettömän iso eläin! Pääsin näkemään kirahvin myös "lattialta" eli samalla tasolla, kuin mitä se itse oli. Kirahvi pyörähti sisällä vaan niin nopeasti, että en ennättänyt ottaa valokuvaa. Mutta ennätin kokemaan meidän koko eron. Pystyisin kävelemään sen pahan alta eikä tarvitsisi kumartua ollenkaan! Ja olen sentään 170cm pitkä.




Tämä suloinen elefanttivauva oli nimeltään Rudolf. "Rudi" lähetti terveisin whatsupin välityksellä minun puhelimellani ystäviemme Rudolf pojalle, joka täyttää tulevana kesänä vuoden. Nämä kaksi kaverusta voisivat olla samalla aaltopituudella saman tien, jos vain tapaisivat =D.






Kuten moni muu asia Prahassa, niin myös eläintarha oli rakennettu kukkulalle. Tämän vuoksi, myös sieltä oli paikoin hienot näköalat. Koska oltiin kukkulalla, oli osa reiteistä mäkisiä. Eläintarhassa oli myös tällainen tuolihissi reitti, jos olisi halunnut säästää jalkojaan. Minä kävelin, vaikka jalat huusivat hoosiannaa jo tässä vaiheessa =D.










Tämä lintu on kenkänokka, joka jotenkin säväytti minua kovasti. Suurimmat yksilöt ovat melkein puolitoista metriä korkeita, joten voit kuvitella miten iso ja komea tämä oli. Kenkänokan uhanalaisuusluokitus on vaarantunut. Se elää Keski-Afrikan soilla. Hieno!






Simpanssien lekotteluhetki.


Tämä kisu ei ollut tarhassa. Oli pakko ottaa siitä kuvia, kun se niin poseerasi minulle =D.




Heti tuli mieleen ohjelma sarja Miami Beach =D.




Tässä oli vain pieni osa eläimistä, mitä näimme. Olo oli minulla kierroksen jälkeen kuin tällä... onko tämä nyt sitten merileijona? Väsynyt mutta onnellinen =D. Viimeinen tunti meni vallan suoritukseksi, että ennätimme nähdä kaiken mitä halusimme. Kyllä, voin suositella paikkaa. Voit lukea lisää tietoa Prahan eläintarhasta heidän nettisivuilta täältä.

2 kommenttia: