maanantai 8. elokuuta 2016

Idyllinen Furusund (Ruotsi)

Vaikka äkkiseltään katsottuna Furusund näyttäisi pieneltä paikalta, on sielläkin paljon katsottavaa. Lähdimme seuraavana päivänä katsomaan paikkoja. Furusundilla on pitkä historia, sillä siitä ja laivaväylästä löytyy merkintöjä jo 1200-luvulta. Ålandsviken on ollut hyvin suojaisa ankkurointipaikka laivoille pitkän aikaa. Jalokiviseppä ja taidekeräilijä Christian Hammer osti saaren ja sen ympärillä olevan saariston 1882 ja muutti sen kylpyläalueeksi.





Hammerin tavoite oli tehdä alueesta hieno ja romanttinen rantalomakohde. Alueen teitä ja villoja nimettiin romattisilta kuullostavilla, italialaisilla nimilillä kuten Isola Bella, Venetsia, Monte Bello, Bellevue. Nykyisin saarella on edellen kaunis rantabulevardi, jonka varrella on toinen toistaan kauniimpia asumuksia.




Vierasvenesataman vieressä on pikkuinen Musei Palvilnjongen jossa oli mahdollisuus tutustua valokuvien kera Furusundin historiaan. Furusund on ollut suosittu kesänviettopaikka monille tunnetuille kirjailijoille ja taiteilijoille. Mm Astrid Lindgren ja August Strindberg ovat viettäneet kesiä täällä. Furusund on innoittanut myös laulaja Evert Taubea. Hän laulaa kappaleessa "Vals i Furusund" mm. "Jag minns en stund i Furusund." Museo paviljongiin oli ilmainen sisäänpääsy.









Ihastuin Furusundiin kovasti. Saatoin melkein kuulla, kun Eemeliä huudetaan kolttosten jäljiltä verstaaseen. Kerroin Kipparilleni, että voisin ihan hyvin muuttaa tänne. Tosin myöhemmin löytyi monta muutakin paikkaa minne olisin voinut muuttaa =D.









Ruotsin saaristossa kulkee todella paljon losseja ja lauttoja joilla pääsee siirtymään saarelta toiselle. Kävimme lauttasatamassa ja löysimme sieltä mainokset thairuoasta. Selvitimme, että paikka sijaitsi Blidö saarella, joten hyppäsimme lautan kyytiin. Lautta vei meidät ensin Yxlanin saarelle.






Yxlain puolelta löytyi heti rannasta hieman parempi ruokakauppa. Kävelimme Yxlanin läpi kilometrin seuraavalle lautalle ja pääsimme sillä Blidöhön. Siellä rannassa kuulimme, että thairuokaa saisi kahden ja puolen kilometrin päästä. Ei muuta kuin jalkaa toisen eteen =D.

 


Mitäpä sitä ei tekisi hyvän thairuoan vuoksi. Matkaa melkein neljä kilometriä ja matkan varrella kaksi lauttamatkaa =D. Ja sama matka siis myös takaisin.  Minun ehdoton suosikki on tom kha khai keitto, jota tilaan melkein aina. 








Blidön "keskustassa" oli oikea iso, kunnon ruokakauppa. Lähellä oli myös sjöbuden, jossa myytiin vaikka mitä ihanaa. Meistä on aina mukavaa lähteä rannasta vähän eteenpäin. Silloin pääsee näkemään vaikka mitä kivaa.






Päivä oli ollut mukava ja olimme valmiit jatkamaan seuraavana aamuna matkaa. Miten päin se menikään? Näyttikö sarvet sadetta vai poutaa?

28 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat jälleen kerran! Upea reissu teillä. Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Gunilla. Reissu oli yksi ihan parhaimmista ollaan tehty. Ihanaa viikkoa myös sinulle =).

      Poista
  2. Hih, poutaahan ne sarvet näyttää, eli hyvää keliä tiedossa :D Onpa hurmaavan näköinen paikka!

    VastaaPoista
  3. Näyttää todella paikalta, jossa munäkin voisin asua! <3 Voi viehättävyyden määrää!Se on jännää, että ruotsalaisten huvilanäkymissä on jotain erillaista, kun suomalaisten?Vaikkakin suomalaisissa huvila-alueissa toki on oma ihanuus, ruotsalaisissa on se Eemeli-fiilis? :)Ei tarvitse mennä, kuin Ahvenanmaalle, niin sen pienen eron jo mielestäni huomaa ja ehkä Rannikko-Pohjanmaalla myös.
    Nautin taas kuvistasi ja matkakertomiksestasi todella aamuteetä juoden. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Mirjam-Matilda =D. Odottappa kun näet Vaxholmin, voisit muuttaa sinnekin =D.

      Poista
  4. Kiitos hienon paikan esittelystä. Kuvista huokuu semmoinen saaristolaisromantiikka. Kuva portaista on ihan paras. Portaat ovat itsessään kauniit, luonto ympärillä rehevää ja mikä parasta; en tiedä minne portaat vei vai oliko niiden yläpäässä yhtään mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marle. Minäkään en tiedä, mitä portaiden päässä oli, taisi mennä jonkun pihaan =D.

      Poista
  5. Ihanat saaristokylät! Noissa maisemissa riittää varmasti monenmoista nähtävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne olivat ihanat ja katseltavaa todella riitti =).

      Poista
  6. Kiva nähdä ränsistynyt vene Ruotsissa. Siellä kaikki on niin hyvässä maalissa aina. Kuvasi ovat ruotsalaisittain siistejä ja säntillisiä :=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kvittaaja. Ruotsissa todella kaikki pihapiirit on todella hienosti hoidettuja ja autonromuja ei näy takapihoilla =).

      Poista
  7. The town is lovely! And the statue of the boy with the goose is very nice.

    VastaaPoista
  8. No johan todella idyllin löysitte. :)

    VastaaPoista
  9. Párekin Palvelijatar08 elokuuta, 2016 18:56

    Edesmennyt appeni, vanha isojen merien merikarhu ylisti aikanaan Furusundin kauneutta. Nyt ymmärrän miksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, appesi on ollut merikarhu! Hänen tarinoita oli varmasti mielenkiintoista kuunnella =).

      Poista
  10. Vau, kiva kuulla mitä lauttamatkojen ja kohtuullisen tallustelun päästä löytyy. Mekin kävimme Furusundissa siinä Yxlanin lauttarannassa, mutta emme jaksaneet pitkän purjehduspäivän jäkeen lähteä seikkailemaan. Illalla ihmettelimme, kun moneen veneeseen kannettiin isoja ruokakasseja - Yxlanista siis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin meinattiin ensin jatkaa matkaa yhden yön jälkeen, mutta päätettiin jäädä toiseksi yöksi juuri siksi, että ennätetään katselemaan rauhassa ympärille =).

      Poista
  11. Voi miten kaunista! Nämä sinun postaukset tulevat olemaan kallisarvioisia sinä päivänä, kun päätämme lähteä Ruotsin puolelle purjehtimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, siksi juuri näitä sepustuksiani tänne laittelen, että jos niistä sattuisi olemaan jotain iloa veneileville lukijoille. Meilläkin oli Puolimatriisi seilaa blogista printattina juttuja mukana =).

      Poista
  12. Voihan ihanuus miten idyllinen paikka! En voi lakata ihailemasta kauneutta ja varsinkin siisteyttä! Ja nämä kuvat ovat selkeitä ja niiiiin upeita, ettei kaltaiseni esteetikko meinaa saada näistä silmiään irti =D
    Voikohan enää parempaa ollakaan tulossa? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, paikka oli ihana. Ja kuvia on todellakin lisää tulossa... tiedä sitten niiden paremmuudesta =D.

      Poista