tiistai 23. elokuuta 2016

Saltsjöbaden - Hotellvikken (Ruotsi)

Viiden päivän jälkeen oli aika jättää Tukholma. Siellä olisi ollut vielä vaikka millä mitalla näkemistä ja kokemista, mutta lomamme seuraavat suunnitellut paikat houkuttelivat jo matkaan. Ei siinä sitten muuta kuin köydet irti ja menoksi.


Seuraava määränpää oli Solsidan sarjastakin tuttuja maisemia, Saltsjöbaden. Ajelimme Skurusundetin kautta kaunista maisemareittiä. Ilmojen herra antoi parastaan, oli lämmin ja aurinkoinen päivä.




Monilla oli Ruotsissa käytössä rannassa tämän kaltaisia venetelineitä. Näyttivät todella käteviltä, eivätkä rantaa tulevat aallot häiritse. Tämä ei toki tarkoita sitä, että mökkirantojen ohi saisi kaahata liian kovaa vauhtia =D. Valitettavasti en päässyt koskaan näkemään miten tähän telineeseen ajetaan vene.






Välillä oli ihan kapeitakin paikkoja.


Saltsjöbadenin Hotellvikenin vierasvenesatama sijaitsee lähellä todella kaunista, sanoisin jopa melko pramean näköistä hotellia. Muutenkin ympärillä olevat maisemat olivat jälleen kerran silmiä hivelevän kauniita. Saltsjöbadenin satama on yksi Kungliga Svenska Segelsällskapetin (KSSS) satamista. Henkilökunta oli heti laiturilla vastassa näyttämässä paikan, minne veneen sai kiinnittää.




Satama oli aivan ihana, täyden palvelun satama. Vettä ja sähköä oli laiturilla. Wc ja suihkutilat mukavat. Minua nauratti heidän vessojen ovikoodilaite, joka toivotti aina ääneen "välkommen in" =D. Satamakonttorista oli mahdollista tilata aamuksi sämpylöitä tai pullaa. Kauppaan oli tästä satamasta hieman pidempi matka, muistaakseni pari kilometriä. Satamasta olisi saanut lainata tarvittaessa polkupyörää. Lisää tietoa satamasta voit lukea heidän nettisivuilta täältä.












Aivan sataman laiturilla oli tasokas Holmen kök & bar ravintola. Merimatkan (lyhyenkin) jälkeen on aina mukavaa istahtaa valmiiseen pöytään nauttimaan hyvää ruokaa. Palvelu pelasi nopeasti.


Alkuun saatiin leipää näin ihanassa paperipussissa.


Me söimme Kipparini kanssa tonnikalaa ja ei että oli hyvää. Vihreä oli herne pyrettä. Näitä pyreitä syödessäni aina mietin, että miten sitä oppisi itse tekemään jotain näin herkullista. Pitänee mennä pyrekurssille =D. Sataman ravintolasta saat lisätietoa heidän nettisivuilta täältä.




Saltsjöbaden on saanut alkunsa heinäkuussa 1889. Tuolloin Ruotsalainen pankkiiri ja liikemies Knut A Wallenberg osti paikan aikeena perustaa sinne kylpyläalueen. Alueesta kehittyi kuitenkin huvilakaupungin osa. Ensimmäinen kylpylä rakennettiin miehille hotellinlahteen ja naisille nykyisen tennis stadionin paikalle. Veden laadun huonontuessa tehtiin uusi kylpylä rantaan lähelle ravintolaa. Nykyisen naistenkylpylän on suunnitellut 1925 arkkitehti Torben Grut. Sama mies on suunnitellut mm. Tukholman stadionin.




Olimme Saltsjöbadenissa kaksi yötä, sillä halusimme mennä käymään sataman vieressä olevassa, legendaarisissa "kylpylässä". Nimi on hieman harhaan johtava, sillä paikka oli lähinnä auringonotto paikka meren rannalla. Sauna löytyi miestenpuolelta ja sinne oli naisilla parin tunnin saunavuoro jossain vaiheessa päivää. Miehillä ja naisilla oli siis omat "kylpylänsä" ja tämä mahdollisti auringon oton vaikka ihan pelkästään Aatamin tai Eevan puvussa.




Kylpylöiden välissä oli hiekkaranta, jossa pystyi nauttimaan aurinkoisesta päivästä yhdessä perheen kanssa. Sivussa näkyy kahvila-ravintola josta sai maittavia annoksia, niin suolaista kuin makeaa. Alueelle oli sisäänpääsymaksu. Mutta jos meni asiakkaaksi vain ravintolaa, sinne pääsi ilmaiseksi.


Miesten kylpylä mereltä käsin kuvattuna.


Tässä puolestaan naisten kylpylä. Valkoiset ovet ovat pukuhuoneita. Vaikka kylpylä kokemus jäikin hieman torsoksi, oli täällä mukavaa ottaa aurinkoa ja uida.


Aurinkoisen päivän jälkeen lähti Kipparini viemään Junioria suppilautojen vuokrauspaikalle. Juniori oli jutellut, että haluaisi kokeilla suppailua ja nyt siihen oli mahdollisuus. Tässä hänen taidon näyte. Minä jäin tyytyväisenä veneelle ruoan valmistukseen, sillä en pysy moisen vekottimen päällä =D.




Kun ruoka oli nautittu ja tiskit tiskattu, lähdimme vielä illalla kävelylle sataman lähistölle. Alueelta löytyi mukava rantapolku, jossa olisi ollut myös luontopolkuja. Nämä jäivät seuraavaan kertaan, sillä alkoi olla jo myöhä ja ilta hämärtymässä.






Aivan sataman lähettyviltä löytyi Alice Babsin patsas. Minulle ei nimi sanonut mitään, mutta onneksi internetin syövereistä löytyi tarinaa hänestä. Hildur Alice Babs Sjöblom eli vuosina 1924 - 2014. Hän oli ruotsalainen näyttelijä ja jazz laulaja.





Satsjöbaden oli minusta aivan ihana ja viehättävä paikka. Voin suositella sitä lämpimästi yhdeksi kohteeksi, jos olet menossa veneilemään Ruotsiin. Siellä viettää mainiosti yhden yön hyvien palvelujen äärellä -  hyvällä säällä jopa toisen.

13 kommenttia:

  1. Kiva paikka näyttää olevan! Muistan Alice Babsin lapsuuden ajoilta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kävin uteliaaksi, pitääkin etsiä hänen musiikkia ja kuunnella itsekkin. Minulle Alice ei ole entuudestaan tuttu vaikka monenlaista musiikkia kuuntelenkin =).

      Poista
  2. Párekin Palvelijatar23 elokuuta, 2016 15:46

    Minä pidän Alice Babsin äänestä ja tavasta laulaa.
    Ja nyt se on päätetty: seuraavassa elämässä olen veneilijä! Ja minulla on tuollainen kaunis vene kuin teillä. Ja käyn kokemassa kaikki samat paikat kuin tekin nyt olette kokeneet. Ugh, olen puhunut. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih,,, samaa mietä Ellin kanssa, hyvä päätös! Minun pitää etsiä tuota musiikkia kanssa ja kuunnella. Babsin ei ole entuudestaan tuttu.

      Poista
  3. Ansaitsisit kyllä jokaisessa näissä kohteissa hyvän lounaan kipparisi ja perheesi kanssa! :)
    Niin hienot on esittelyt ja hulppeat kuvat, kuin paremmasta matkaesitteestä konsanaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirjam-Matilda. Pitääkin ensi kerralla ehdottaa =D.

      Poista
    2. Olen täysin samaa mieltä! =D Ja epäilen, että tämän hienompia matkaesitteitä ei ole olemassakaan :)

      Poista
  4. Lindas e belas fotografias, gostei bastante.
    Um abraço e boa semana.
    Andarilhar

    VastaaPoista
  5. Me tykkäsimme myös kovasti Saltsjöbadenista ja olikin kiva palata sen tunnelmiin postauksesi upeiden kuvien myötä :) Mies on ollut täällä vuosia sitten purjehduskisoissa (hän asui muuten silloin purjehduskisapeikkona juurikin tuossa prameassa hotellissa) ja silloin tämä oli kuulemma vielä aikamoinen remupaikka. Hotellin edustalla rannassa (missä nykyään on joogasali ja suppailulautavuokraus) oli ennen baari, jossa juhlittiin rankasti läpi yön. Ihan hyvä, että sen tilalle tuli joogasali :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hauskaa kuulla miten paikka on muuttunut ajan myötä =D.

      Poista
  6. Hei Kati! Me kanssa käytiin täällä pari kesää sitten veneellä. Ihastusta herätti myös ICA- kaupan lihatiskin vieressä ollut shamppanjabaari. Milloinkohan sellainen saataisiin K-markettiin?

    VastaaPoista