perjantai 12. elokuuta 2016

Wasahamnen - Tukholma (Ruotsi)

Kun idyllinen Vaxholm tuli katsottua, oli aika jatkaa matkaa. Seuraava kohde olisi Juniorin eniten odottama Tukholma. Hän oli tehnyt tarkat esiselvitykset shoppailu paikoista, joissa halusi käydä. Totuuden nimessä olin minä itsekin aika innoissani asiasta. Omalla veneellä Tukholmaan, jännittävää =D.




Matka Vaxholmista Tukholmaan oli vain kymmenen merimailia, joten se meni meiltä tunnissa. Matkan aikana näimme jälleen todella kauniita ja ylellisiä asuntoja merenrannalla. Samalla väylällä ajavat kaikki ruotsinlaivat, saaristoalukset ja me huviveneilijät, joten liikennettä piisasi. Osa saaristoaluksista ajoi todella lujaa, joten aaltoja oli merellä vaikka ei kovasti tuullutkaan.


Siellä se Tukholma jo näkyykin!






Kaikkein lähinnä keskustaa on Wasahamnen. Olimme saaneet monelta taholta varoituksia, että heinäkuussa satama olisi tosi täynnä. Kaikesta huolimatta päätimme ainakin yrittää sinne ensin. Vierestä, melko läheltä löytyy myös Navishamnen, josta oli hyvä raitiovaunuyhteys keskustaan. "Naviksen" vierestä löytyy myös Djurgårdenin kaunis luonto. Ennen Wasahamnin satamaan ajoa pysähdyimme tyhjentämään septitankin ja ajoimme sisään. Satamassa oli todella hyvin tilaa. Vietimme siellä viisi yötä, eikä se tainnut olla missään vaiheessa ihan täynnä. Yllättävää =).




Satamakonttori sijaitsi pienessä keltaisessa mökissä. Satamamaksu meni veneen pituuden mukaan. Laiturilla oli sähköä ja vettä. Sataman wc- ja suihkutilat, sekä pyykinpesumahdollisuus oli isojen keltaisten rakennusten välissä. Tilat olivat ihan ok. Sitä mietimme yhdessä, että Wasahamnia voisi ajatella Tukholman "pääsatamaksi", niin silti tilat eivät olleet mitenkään liian hienot, toimivat kylläkin. Sataman alueella oli hyvin toimiva wi-fi.






Rannassa oli tynnyrisauna, jota olisi voinut vuokrata erilliseen hintaa. Täytyy kyllä rehellisesti myöntää, että sataman allas ei houkutellut uimaan =D.




Wasahamnin läheltä löytyy paljon erilaista tekemistä. Aivan vieressä voi viettää hauskan päivän Gröna lundin huvipuistossa. Olen esitellyt huvipuiston blogissani aikaisemmin täällä. Ihan vierestä löytyy myös Vasa museo, joka on todella tutustumisen arvoinen. Olen esitellyt paikkaa aikaisemmin täällä ja täällä. Laiva on valtavan kokoinen ja todellinen kaunotar. Lisäksi lähellä ovat Skanssen, Abbamuseo, Junibacken ja koko Djurgårdenin upea luonto, joka on mm. lenkkeilyn ystävälle oivallinen paikka ulkoilla. Lähdettäessä Djurgårdenin suuntaa, löytyi pieni ruokakauppa, joka toimitti ostokset veloituksetta rantaan kun ostokset ylittivät 250 kr. Heidän mainos löytyi sataman ilmoitustaululta.


Satamakonttorista oli mahdollisuus tilata arkipäivinä tuoreita sämpylöitä tai croissantteja aamuksi. Ne toimitettiin suoraan veneen kannelle. Me olimme paikalla numero 32 =).






Wasahamnin satamassa uiskenteli telkkäpariskunta sorsien seassa. EDIT: Kvilttaaja korjaso kommenteissa, että linnut ovat tukkasotkia ja siis niitähän ne oli =D. Kipparini kanssa katseltiin, kun uroksella näkyi jo "pikkutukka" takaraivolla. Minä vaan postasin niin tohkeissani, että meni linnut telkiksi =D. Kiitos Kvilttaaja tarkkaavaisuudeta.

Koska viivyimme Tukholmassa viisipäivää, viivymme siellä muutaman seuraavan postauksen verran =D. Lisäa tietoa Wasahamnista voit lukea heidän nettisivuilta täältä.

17 kommenttia:

  1. On kyllä varmasti ihanaa, kun pääsee omalla veneellä Tukholmaan! Kelpaisi mullekin tuollainen "risteily" perus Viikkareita ja Silja Lineja mieluummin. Ryhdyttiin tänä kesänä miehen kanssa haaveilemaan omasta veneestä, mutta tuskin se kovin realistinen haave on ehkä kymmenneen vuoteen. :D Kuinka paljon nuo satamamaksut yleensä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi jännittävää =). Satamamaksut vaihtelevat kovasti. Ruotsin puolella 25 - 40 euron välillä. Kun ei ole palveluja niin manksu voi olla alle 20 euroakin. Tukhoman saaristossa on 230 luonnonsatamaa, joissa oleminen ei maksa mitään. Ei muuta kuin venettä hankkimaan, merellä on aivan ihanaa =).

      Poista
  2. On kyllä tosi hienoa päästä omalla veneellä Tukholmaan

    VastaaPoista
  3. Fotografias maravilhosas.
    Um abraço e bom fim de semana.
    Andarilhar

    VastaaPoista
  4. Mitä taloja parissa ekassa kuvassa ja muuten niin kaunis paikka! Niin ihania aina nämä kauniin värikkäät kuvat. Aurinkoa viikonloppuun <3

    VastaaPoista
  5. Párekin Palvelijatar12 elokuuta, 2016 22:27

    On tosi kivaa seurata matkaanne! Tuosta olisi vaikea laittaa kesälomamatkailua paremmaksi. Kaunis ja hyvä vene ja mielenkiintoiset kohteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että jaksat olla meidän retkillä mukana =).

      Poista
  6. Hienot kuvat. Kuvaamasi linnut ovat tukkasotkia eivät telkkiä :) Tumma on uros ja vaaleampi on naaras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kvilttaaja. Ja siis tukkasotkiahan ne tietty oli =D. Katselimme satamassa Kipparin kanssa, että uroksella oli jo sellainen "pikkutukka" näkyvillä. Kävin editoimassa postauskeen.

      Poista
  7. On varmaan kokemus saapua Tukholmaan omalla veneellä. Taas hienot kuvat, ne kertoo innostuksestasi.
    Ai, että Tukholmassakin on tynnyrisauna… eikös se ole suomalainen keksintö eli idea.
    Kivan näköistä kolmannessa kuvassa, nuo värikkäät kerrostalot on komeat mereltä katsottuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki. Kyllä se minunkin mielestä on tynnyrisauna suomalainen keksintö. Vaan niin näkyi rantautuneen Ruotsiin =D.

      Poista
  8. Kauniita nämä värikkäät kuvat <3 Usein mietin, että miten meillä täällä Suomessa on niin eri näköistä kun pohjoismaisissa naapureissamme. Merenrantatalot ovat Tukholman saariston parhautta. Merestä ja ruotsalaisten hyvinvoivaisuudesta nyt puhumattakaan :)
    Ihania matkamuistoja olet kuvannut.

    Mukavaa viikonlopun jatkoa Katinka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Oikeasti aikuinen =). Kyllä siellä silmä lepäsi kun katseli maisemia. Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle <3!

      Poista
  9. Hello Katinka,
    Great pictures.
    The people whio lives in the houses along the water have a great view.

    Kind regards,
    Marco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks a lot Marco =). They really have d great view =).

      Poista