tiistai 27. syyskuuta 2016

Eckerö - Korpppström - Tammisaari

Lähdimme Eckeröstä aikaisin aamulla jatkamaan matkaa, sillä tarkoitus oli vetää pitkä legi takaisin Ahvenanmaalta Suomen puolelle. Aamulla kun heräsimme, huomasimme, että merellä oli kova sumu. Nousimme kalliolle katsomaan, miltä näkyvyys vaikuttaisi. Mietimme hetken, jäämmekö odottamaan päivän kirkastumista vai lähdemmekö merelle? Tuleva väylä ei ollut kuitenkaan kovinkaan vilkas eikä siellä liikkuisi isoja aluksia, joten päätimme lähteä matkaan.


 Ajelimme hiljalleen ja varovasti eteenpäin. Vastaan ei tullut ainuttakaan toista venettä.
 

Eikä aikakaan kun sumu hälveni ja tilalle tuli aurinkoinen päivä ja pilvetön taivas. Pysähdyimme matkan varrella tankkaamaan, koska emme saaneet tankattua Skärinsundissa.




Nyt voin sanoa, että ollaan kierretty Ahvenanmaa ympäri. Tulimme Suomen puolelle nk. Ahvenanmaan yläkautta. Maisemat olivat jälleen kerran silmiä hivelevän kauniit, tietyiltä osilta hieman karua.






Kas, kuva kummelista =D. Tämä legi jäi mieleen, sillä näin elämäni ensimmäisen kerran ruokkeja! Pieni parvi lensi aivan meidän veneen ohi. Valitettavasti kuvaa en saanut sillä tilanne oli niin nopeasti ohi, mutta voin kertoa, että hetki oli ikimuistoinen. Linnut lensivät niin läheltä että näin selvästi jopa linnun nokan. Seuraava tavoite on, että saan ruokin myös kuvattua. 


Saavuimme muutaman tunnin jälkeen Korppoströmin vierasvenesatamaan. Paikka on meille entuudestaan tuttu, olen kirjoitellut satamasta esittelyä ennestään jo täällä. Pitkän merimatkan jälkeen oli ihanaa istahtaa valmiiseen pöytään. Ruokailun jälkeen kävimme hakemassa sataman kaupasta täydennystä jääkaappiin ja illalla saimme nautiskella saunan lämmössä. Täydellinen päivä!








Seuraavana päivänä jatkoimme jälleen matkaa, sillä halusimme viettää aikaa myös kahdessa muussa satamassa, jonne haluamme aina lomamme päättä. Niinpä suuntasimme Hangon ohi kohti Tammisaarta. Sää suosi meitä jälleen, meri oli tyyni ja kaunis kuin morsian. Piti ihan miettiä sitä, että miten lomasää olikaan suosinut meitä oikeasti todella hyvin Sen lisäksi, että aurinko oli paistanut oli myös tuulet suosineet matkamme etenemistä. Vain Utöstä jouduimme lähtemään päivää suunniteltua aikaisemmin, muuten saimme itse päättää etenemisen. Se on harvinaista herkkua se =).


Optimistinen purjehtija löytää tuulta myös tyynellä säällä =). 


Merivartiosto porhalsi ohi kova vauhtia. Olikohan heillä tehtävä päällä?




Saavuimme jälleen Hiittisten suoralle. Jännityksellä odotin, vieläkö kalasääsken pesällä olisi elämää. Ilokseni huomasin, että siellä oltiin kotona!






Ennen Hankoa näimme jälleen merikotkan. Se istua nökötti kalliolla. Odottelin kameran kanssa tovin, että se lähtisi lentoon (lentokuvan toivossa). Ei lähtenyt kotka lentoon ei. Pahoittelen kuvan laatua, sillä se on otettu kaukaa ja kropattu oikein urakalla =D.




Hangon edustalla oleva luotsi asema.










Jälleen oli pitkä merimatka takana ja saavuimme Tammisaaren vierasvenesatamaan. Tammisaari on koko meidän venekunnan mielestä yksi kesän ihanimmista kaupungeista. Koska oli luvattu aurinkoisia päiviä, päätimme viettää aikaa Tammisaaressa parikin yötä. Vierasvenesataman vieressä on nimittäin ihana uimaranta. Olen kirjoitellut Tammisaaren vierasvene satamasta aikaisemmin mm. täällä.


Tammisaaresta annan vielä hyvän ruokavinkin. Nimittäin Pup Niska löytyy myös Tammisaaresta, ihan vierasvenesataman vierestä. Sieltä saa maailman parasta peltileipää, Ahvenanmaalaista pizzaa. Suosittelen.

10 kommenttia:

  1. Hello Katinka,
    Amazing pictures.
    Great to see trhese all with a fantastic blue sky. A wonderful place to enjoy.

    Kind regards,
    Marco

    VastaaPoista
  2. Muito bela esta reportagem fotográfica.
    Um abraço e boa semana.
    Andarilhar

    VastaaPoista
  3. Katinka, kiitos näistä lomakuvista. Ihan kuin olisin hetken itsekin ollut sinisen taivaan alla ja haistellut meren tuoksua. Teillä onkin ollut hieno reissu. Jotkin paikoista olivat minullekin tuttuja, toiset eivät. Kalasääski pesässä on suosikkini näistä kuvista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara =). Reissu oli kyllä ihan super ihana, yksi parhaista mitä on tehty =).

      Poista
  4. Ihanii kesäisii kuvii! :)
    No teilläkin oli sumupäivä merellä - on se aina vähän jännää. Vaikka luulisi että purjehtiessa kuulee toisten veneiden moottorien äänet, niin sekin riippuu ihan tuulen suunnasta. Vau mikä merikotka kalliolla. Olen tänä vuonna alkanut ihmettelemään miten pikkuinen niiden pyrstö on suhteessa valtaviin lapiosiipiin. Uskottava se on. Korpostömissä emme tällä kaudella ehtineet käymäänkään - se on vähän "liian lähellä" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merenneito =D. Syksy on nyt oikeasti täällä, joten kuvat todella näytti kesäiseltä (kun katsoi itsekkin uudellen).

      Poista
  5. Ihanat kuvat. Enpä voi yksilöidä, eli vetää kitään ykköseksi. Mutta tykkäsin kalastajapaateista ja tuo vika heijastus on niin kaunis tyyneydessään.

    VastaaPoista