torstai 2. toukokuuta 2013

Keväinen Espoon kartano

Kävin kauniina kevätpäivänä kuvaamassa Espoon kartanolla ja tänään esittelen itse kartanon.


Kartanon historia kiinnosti kovasti, joten otin siitä selvää.


Kuningas Kustaa Vaasa sai ajatuksen perustaa kartanon valtakunnan itärajalla pitkään vallinneesta kiristyneestä tilanteesta. Tilanne oli niin kireä, että se johti selkkaukseen 1555. Kuningas  määräsi asian asian hoitakajsi Helsingin lääninvoudin Anders Korpin.


Kartano perustettiin Espåbyn ja Mankbyn kylien maille. Maat, jotka otettiin talonpojilta kartanolle, korvattiin ja he saivat vastaavan määrän maita pelloiksi muualta. Sopimus rahvaan kanssa solmittiin Espoon pitäjän kesäkäräjilla 27.8.1556.


Seurasi pitkä liuta lääni- ja vouti muutoksia. Loppujen lopuksi Espoon kartano oli Raaseporin lääninvoutien alaisena aina vuosisadan loppuun. Kartano on kuulunut Ramsayn suvulle vuodesta 1756. Kartano omisti tämän jälkeen myös muut, mutta August Ramsay osti kartanon takaisin omalle suvulle 1914.


Espoon kartanon mukaan on nimetty myös yksi Espoon kaupunginosa.


Tässä muutamia kaiuniita yksityiskohtohtia rakennuksen sisäänkäynnistä.




Tepastellessani kartanon mailla kamera kaulassa mietiskelin, että on todella hieno asia, että jotain näin kaunista ja arvokasta on säilynyt näihin päiviin saakka. Olisi mieletöntä nähdä vaikka joltain filmiltä, miten kartanossa on eletty. Nähdä lasten kirmaavan ulkona, isännän ja emännä puuhissaan jne.


 

Kartanon miljöö tuntuu arvokkaalta ja juhlalliselta. Voin vain kuvitella, miten kauniina kartano näyttäytyy, kun kaikki kasvit ympäriltä ovat heräänneet talviunilta. Paras uutinen on, että kartanoa voi vuokrata erilaisiin tilaisuuksiin! Ympäristö on mitä ihanin viettää hääjulhaa tai vaikkapa jotain yritystilaisuutta.


Espoon kartanon nettisivuille pääset tutustumaan tästä.


Tänne täytynee palata vielä kesällä katsomaan miten maisema muuttuu. Kerrassaan ihastuttava paikka!

5 kommenttia:

  1. Vanhoissa kartanoissa on jotain tosi kiehtovaa, kiitos kun kerroit Espoon kartanon tarinan. Tuosta läheltä taitaa muuten lähteä hyviä metsäpolkuja, jos oikein muistan. Aurinkoista torstaita!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Polkuja en ennättänyt vielä bongaamaan, mutta ihana koski oli vieressä, siitä tulossa myöhemmin lisää, kunhan ehdin valitsemaan kuvat =D. Kaiken kaikkiaan ihana paikka ja miljöö.

      Poista
  2. Kauniita kuvia! Tämä on ihana rakennus. Rakas ystäväni meni aikoinaan naimisiin ja hääjuhlaa vietettiin tuolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä en ole päässyt vielä koskaan tuonne juhlia viettämään. Olisi todella ihana nähdä se myös sisältä. Ei tiedä, vaikka joku päivä tulisi vielä tilaisuus, sitä odotellessa =D

      Poista
  3. Ihania kuvia! Joskus yli 20 vuotta sitten ystäväni häitä vietettiin tuolla. Hienot ovat myös maisemat, varsinkin se koski, eikä vanhoja, kauniita rakennuksia ihanampia olekaan :)

    VastaaPoista