torstai 26. syyskuuta 2013

Kasnäs

Kun haluat saariston rauhallisesta idyllistä "ihmisten ilmoille", mene Kasnäsiin. Laiturilla kuulee monenlaisia hyviä vinkkejä. Meidän juniori oli kuullut parillakin laiturilla, että Kasnäsissä on kylpylä, joten sinne piti päästä. Niinpä suuntasimme Rosalan jälkeen Kasnäsiin. Ystävämme menivät hieman edellä sillä välin kun me tutuistuimme Rosalan viikinkikeskukseen. Tieto tuli puhelimeen, että tilaa on ja liput kylpylään jo hankittu.




Mereltä käsin jo näkee, että ollaan tulossa palveluiden ääelle. Kasnäs on jälleen hyvä huoltosatama. Lähellä ovat kaupat, tankkaus ympäri vuorokauden, hyvää ruokaa ja se kypylä =D.




Satamakonttorin yhteydessä on pieni terassi. Satamassa on 100 vierasvene paikkaa ja 200 kausipaikkaa.


Tutkivan vessajournalistin raportti: tällä kertaa myös vessoja oli tarpeeksi, ei tarvinnut jonottaa =D.


Sataman ympäristö on todella viihtyisä.




Mitä teille tulee mieleen sanasta palvelutalo? Minun mielikuva on ensimmäisenä iso talo, jossa asuu vanhuksia ja heillä on siellä palvelut ja apu lähellä =). No, tässä ei nyt tarkoiteta kuitenkaan sellaista palvelutaloa, vaan talo, jossa voi pestä pyykkiä ja saunoa. Miehille ja naisille oli omat saunat ja kivat vilvoittelutilat.


Maitokärryt, pakko kuvata =D!


 Sen lisäksi, että satamasta löytyy monipuolinen ruokakauppa, on siellä myös saaristolaistori.




Valikoimasta löytyi vaikka mitä ihania herkkuja. Oli saaristolaisleipää, vihanneksia ja tietenkin kalaa eri muodoissa. Niin nousi vesi kielelle kun näitä katseli!


Saarostolais herkkujen lisäksi tarjolla oli myös koruja ja merihenkisiä tuotteita.




Kylpylä sijaitsi aivan sataman tuntumassa. Perinteisen saunan lisäksi löytyi höyrysauna. Altaita oli useampia, pääsi uimaan matkaa, lekottelemaan porealtaassa tai hakemaan viilennystä +11 asteisesta viileästä altaasta. Itse pidin terapia-altaan lämmöstä, jossa oli mukava pulikoida. Olisin mielelläni ottanut kylpyässä myös jalkahoidon, mutta jalkahoitaja sattui olemaan lomalla. Niin minun tuuria! Kylpylän nettisivuille pääset tutustumaan tästä.

Satama-alueelta löytyi parikin todella mukavaa leikkipaikkaa lapsille. Tässä näkyy niistä toinen.


Kasnäsistä lähtee lauttoja lähisaarille mm. Rosalaan ja Hiittisiin.


Jos tarkkaan katsoo, niin näkee, että täältä lähtee retkiä myös Bengtskärin majakkasaarelle. Ensin mennään tutustumaan Rosalan Viikinkikeskukseen, jossa tarjollaan perinteinen saaristolais-kalakeitto, Rosalan limppua ja kahvit. Matkaan pääsee mukaan myös Rosalasta, jos sattuu olemaan siellä valmiina. Viikinkikeskuksen jälkeen matka jatkuu Bengtskärin upealle majakka saarelle. Tällä kertaa retket olivat jo täynnä, joten emme päässeet mukaan. Kesäaikaan retkiä voi tiedustella info@bengtskär.fi.


Aivan sataman viesressä on mukava uimaranta. Kävimme ystäväni kanssa rannalla ottamassa aurinkoa. Aurinko paistoi upeasti, mutta holotna tuli silti. Nimittäin se pohjoistuuli jatkoi edelleen. Siinä vaiheessa kun nousi iho kananlihalle oli pakko luovuttaa.







Sillä välin kun me naiset lököilimme rannalla auringossa, olivat miehet laiturilla kalassa ja tässä on tulos! Päälle neljäkymmentä todella hyvän kokoista ahventa! Kalaa tuli ihan koko ajan, nappasi saman tien kun vain sai syötin veteen, ja tämä ei ole kalavale =).

Mieheni on peto fileroimaan, joten ahvenet fileeksi, suolaan ja ruisjauhoja pinnalle. Paistamiseen tietysti voita! Ja arvatkaas oliko hyvää =D. Niin paljon oli syötävää, että maistiaisia riitti annettavaksi myös naapuriveneeseen.

4 kommenttia:

  1. Kaunis, kalaisa Kasnäs! Eka vene ostettu Kasnäsistä vuosia, vuosia sitten. Onpa paikka muuttunut! Tuonne pitää mennä uudelleen. Yhtään kuvaakaan ei ole Kasnäsistä, vain siitä veneestä. Kivat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia <3! Ihania muistoja sinulla paikasta, ensimmäinen vene. Ei muuta kuin viimeistään ensi kesänä vierailulle. Paikka oli kiva, ja varsinkin siellä oleva luontopolku, siitäkin tulossa postaus tuonnempana =)

      Poista