maanantai 16. syyskuuta 2013

Lillbackan vierasvenesatama Högsåralla

Taalintehtaalta siirryimme seuraavaksi pienen merimatkan jälkeen Högsåraan. Heti saavuttuamme rantaan tiesin, että tulisin rakastumaan tähän saareen! Näin jälkikäteen voin kertoa, että tämä oli minun mielestä lomamme ihanin paikka.


Satamaan mahtuu noin 25 venettä. Satama-alue huokui juuri sitä saaristolaisidylliä, jota olin tänä kesänä lähtenyt lomallani etsimään.


Heti satamasta löytyi saaren kartta, josta selvisi tärkeimmät paikat, missä vierailla. Kartan sai palauttaa samanlaiseen postilaatikkoon. Näitä löytyi pitkin saarta muualtakin.








 Vanhoja veneitä oli hyödynnetty hauskasti rakennusten katoiksi.






Satamasta löytyi myös luksusta. Tähän "leipomolaatikkoon" tuotiin aikaisin aamulla ja uudelleen iltapäivällä uusi satsi täytettyjä (kinkkua ja juustoa) lettuja ja tuoreita vastaleivottuja sämpylöitä! Oli aivan ihanaa kun sai hakea tuoreet sämpylät aamiaispöytään veneelle. Leipomukset maksettiin käteisellä tasarahalla kylmälaukkujen edessä olevaan lippaaseen. Mahtavaa, että joku jaksaa heti aamulla nousta leipomaan, ISO kiitos, hyvälle maistui!


Aivan sataman vieressä oli upea ja lapsiystävällinen uimaranta. Löytyi kunnon hiekkaa ja aurinkotuoleja.




Merellisiä yksityiskohtia satamasta.








Satamassa oli hyvin ystävällinen henkilökunta. Saimme varattua saunavuoron ja pääsimme nauttimaan hyvistä löylyistä.




Huussiraportti: hotelli helpotukset olivat siistejä ja tuoksuivat hyvälle =D.


Koiria opastettiin tekemään tarpeensa hieman kauemmaksi satamasta.


Saarella oli hauskasti merkitty nähdävyyksiä tällaisilla kylteillä. Tämä opasti sataman aivan läheisyydessä olevalle ensitelle luotsin mökille.


Mökki sijaitsi korkealla kalliolla ja sinne oli osoittan tehty aikanaan rappuset.


Mökin omisti tällä hetkellä yksityinen henkilö, joten paikka oli privaatti aluetta. Yksi kauneimmista näkemistäni private kylteistä =).









Kalliolta oli kaunis näkymä merelle.



Itse Högsåran saaresta saatte vielä muutaman oman postauksen. Satama oli pieni ja täynnä saaristoidylliä, voin suositella lämpimäsi pistäytymään. Itse saari on myös sopivan kokoinen tutustua jalkamiehenä, mitä me veneilijät yleensä mailla olemme =).

8 kommenttia:

  1. Kiiiiiitos Katinka! :)

    Oli hurjan kiva lukea toisen kokemuksia ja katesella eri silmin otettuja kuvia yhdestä omasta suosikkipaikastaan.

    Ooo... tuota leipomolaatikko-palvelua en huomannutkaan! Tosin se olisi koskenut vain miestäni. Olen aika varma ettei herkkuja saanut gluteiinittomina... Joka tapauksessa aivan ihana palvelu, jonka olemassaolosta tulee jo hyvä mieli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä Merenneito =). Ja luonnollisesti tässähän ei ollut vielä kaikki Högsårasta, vaan ainakin 4 postausta tulee vielä =D. Lisää siis luvassa, joten "pysy kanavalla" =D

      Poista
  2. <3 Saaristo on yksi niistä painavista syistä, miksi en voi muuttaa pois Itämeren alueelta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet Elli niiiin oikeassa! Samaa mieltä kanssasi <3!

      Poista
  3. Ihana postaus, ihanasta paikasta. Tuonnekin on vielä joskus päästävä! Olen monet kerrat ollut muuttamassa mm. johonkin Saimaan rannalla sijaitsevaan kaupunkiin, mutta.... Elli-Jasmiini jo mainitsikin sen painavimman syyn, miksi mekin edelleen täällä Itämeren rantakaupungissa asustellaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Ansku! Meri on kyllä mahtava. Itse olen kotoisin sisäsuomesta Päijänteen rantuvilta. Aina olen tykännyt veden äärellä olla, mutta vasta kun sain tutustua mereen, olen ihan sen lumoissa. Jo tuoksu on erilainen.

      Poista