torstai 12. syyskuuta 2013

Taalintehtaan luontopolulla

Luonto on meidän perheelle todella tärkeä elementti (yksi syy siihen, miksi viihdytään merellä niin hyvin). Monista satamista ja saarista löytyy luontopolku. Luontopolut ovat mukava tapa tutustua lähialueen luontoon, pelkäämättä, että eksyy =). Tosin miehelläni on kyllä todella hyvä suunnistustaito, joten kuljen yleensä perässä kameran kanssa luottavaisin mielin.




Taalintehtaan vierasvenesatamasta ei ole pitkä matka luontopolulle. Polkuja meni kaksi, toinen oli lyhempi. Koska oli kaunis päivä ja luonto ympärillä kaunista, päätimme kiertää pidemmän poluista.


Matkan tekoa helpottamaan oli tehty siltoja ja rappusia.




Yleensä luontopolut on merkitty todela hyvin joka paikassa. Tämä teki poikkeuksen. Merkinnät eivät olleet mielestämme loogisia, joten  emme päässeet ihan varmasti perille kumpi poluista olisi lyhyt ja kumpi pitkä. Siinä kävi sitten niin, että kiersimme ensin lyhyen ja sen perään pitkän =D.


Matkan varrella oli pieni järvi. Vai olikohan se lampi? No nyt alkoi kiinnostamaan, mistä sen eron tietää? Nettiin! Näin siellä sanottiin lammesta: "Lammen kokorajaa on vaikea tarkasti määritellä (no huomattu on), erityisesti suhteessa pikkujärveen. Lampea pienempiä ovat kuitenkin lammikko ja lätäkkö (no nämä olisin kyllä erottanut), joille on tyypillistä, että niissä on vettä vain osan vuotta. Järveä pienempi seisova vesi on lampi". En kyllä vieläkään erota niitä toisistaan =D.


Katsoin karttaa ja kyllä tämä järvi oli. Täällä kasvoi lumpeenkukkia. Näitä näkee niin harvoin, joten katselin niitä haltioissani.


Ja löytyipä myös ulpukoita. Näistä tehtiin aina lapsena sellaisia kaulakoruja. Pätkittiin varsi siten, että se jäi vähän kiinni reunasta ja kukka oli se koru.




Järven jälkeen oli pieni suoalue, jossa pääsi kulkemaan pitkospuita pitkin. Monissa luontopoluissa on kivaa se, että niissä on erilaisia maastotyyppejä joihin tutustua. Metsätyypit määrittelevät mm. sen millaisia kasveja niistä löytää tutkittavaksi.


Vesistöjen rantakasvustoa.




Kalliokielo oli jo kukkinut ja marjat olivat kypsymässä hyvää vauhtia. Kuten normi kielo, myös tämä on myrkyllinen. Kalliokielo on yleinen etelässä, mutta se on rauhoitettu pohjoisessa.


Kauniin maiseman äärellä voi vaikka istahtaa lepäämään ja antaa henkisen akun latautua. En voi muuta sanoa, kuin että meillä suomessa on todella kaunis luonto, nautitaan siitä!

6 kommenttia:

  1. Kiva postaus taas ! Meidän veneen vieressä oli talvella toinen vene jonka miehistöön kuuluu nuori poika, joka tiesi että niissä saarissa joissa on luontopolku on tavallista enemmän hyttysiä. Minä olen tuota miettinyt koko kesän, ja ehkä se on niin että saaristossa rehevä luonto, lammet, suot ja lehdot ovat harvinaisia ja siksi niihin tehdään luontopolku. Ja siellähän ne hyttyset sikiävät lätäköissä ja vaanivat pusikoissa... Jatkossa me säästetään luontopolut loppukesän retkiin. Oletteko te huomanneet tällaista eroa ?

    Elena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elena <3! En kyllä ole huomannut, että itsessään luontopolku lisäisi hyttysiä. Maastohan on sellainen kuin on luontopolusta huolimatta. En ole mikään hyttysasiantuntija, mutta sellainen kutina minullakin on, että kosteikot olisi niitä, joista ne hyttyset tulee =). Tällä luontopolulla hyttysiä ei ollut, mutta käsittääkseni tänäkesänä niitä oli muutenkin tavallista vähemmän. Loppukesä on tosiaan siitä parempi, että silloin niitä ei ainakaan ole ihan reisaksi asti. Luontopolkuja suosittelen lämpimästi, ne on ihania =).

      Poista
  2. Luontopolut ovat ihastuttavia, niinkuin nyt tämäkin. Kauniita kuvia olet taas ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna <3! Meillä on suomessa hieno luonto.

      Poista
  3. Hej, tässä taalintehtaalainen asukas (vielä tuore). Olet ottanut hienoja kuvia, kauniita! Tervetuloa pieneen kyläämme uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Taalintehdas oli kaunis paikka. Ympäristöstä olisi varmasti löytynyt vaikka mitä vielä, mutta kuin me veneilijät olemme maissa aina jalkamiehiä niin kovin laajalle alueelle ei ennätä =). Taalintehtaalle tullaan ihan varmasti uudelleen, sillä ihastuin paikkaan kovasti ja sen lisäksi siellä on veneilijöille kaikki palvelut saatavilla. Ihanaa kevään odotusta sinulle!

      Poista