maanantai 15. syyskuuta 2014

Vatsan täytettä Kalanassa ja fiilistelyä Orjakussa

Pitkä päivä alkoi painua mailleen ja ravaaminen majakoissa oli kuluttanut energiaa (hyvistä välipaloista huolimatta), joten oli aika etsiä mukava ruokapaikka. Olimme saaneet satamasta hyvän vinkin paikasta, joka olisi merenrannalla. Kalana - seasonal local food with a sea view, luki heidän käyntikortissa, sopi meille paremmin kuin hyvin! Paikka sijaitsi Kalanan satamassa. Ristnan majakalta oli sinne vain kiven heitto.


Ravintola näytti ulospäin melko vaatimattomalta. Ravintolan edessä, lähellä merenrantaa oli tersassi, jonne iltapäiväaurinko paistoi mukavasti. Ruokavalikoima ei ollut mitenkään kovin laaja, mutta sitäkin maittavampi. Hyvää oli!kalanan kesäravintolaan pääset tutustumaan lisää täältä.




Kalanan satamassa sijaitsee myös ulkoilualueita ja vesiurheilukeskus. Paikanpäältä löytyy myös lomakylä. Tämä on paikka, johon pitää tutustua vielä joskus lisää. Paikkaan voit tutustua lisää täältä.

Olimme vasta puolivälissä saarikierrosta ja aika uhkasi loppua (kukahan se maleksi liikaa majakoilla, no mahakkahullu tietenkin =D). Joten kun saimme vatsat täyteen, jatkoimme matkaa.




Pysähdyimme matkalla Sõrussa.


Sõrusta pääsee lautalla Saarenmaalle Triigiin. Lautta-aikataulut löytää netistä täältä.






Jatkoimme matkaa eteenpäin. Halusimme löytää seuraavaksi majatalon, jossa yövyimme silloin yhdeksän vuotta sitten. Paikka löytyikin, mutta emme toki paukanneet pihaan, sillä siellä olisi saattanut olla asukkaita. Fiilistelimme sen sijaan Orajakun satamassa, jonka ohi myös tuolloin yhdeksän vuotta sitten kävelimme.




Orjaku on myös vierasvenesatama Hiidenmaan kaakkoiskulmassa, josta löytyy kaikki tarvittavat palvelut ja ravintola. Satama ei osu veneilyreiteille, mutta on käymisen arvoinen paikka, sillä läheltä löytyy upeaa luontoa ja mm. lintutorni. Orjakun satamasta saat lisätietoa täältä




Satama oli minusta tosi kaunis.




Täällä olisi katsellut pidempäänkin, vaan päivä uhkasi kääntyä iltaan ja vielä oli matkaa tovi jäljellä. Ei kun eteenpäin.





Viimeinen pysähdys ennen veneelle paluuta tehtiin Roograhun satamassa. Myös tämä on vierasvenesatama ja löytyy Hiidenmaan koillisosasta, jo melko läheltä Kärdlaa. Olimme saaneet vinkin, että täältä löytyisi Hiidenmaan paras pizza. Tilanne oli vain se, että vatsat oli täytetty vain hetki sitten, joten pizzan testaaminen jäi auttamatta seuraavaan kertaan.




Ei voi muuta todeta, kuin että mukavalta näytti täälläkin. Maitse kun saapui satamaan, ajettiin ihan Hiidenmaan lentokentän vierestä. Satamasta voi lukea lisää täältä.


Niin tuli aika palata venelle ja palauttaa vuokra-auto takaisin. Päivä oli ollut ihan mahdottoman antoisa. Kolme majakkaa, kolme uutta venesatamaa, upea Hiidenmaan luonto, paljon upeita muistoja yhdeksän vuoden takaa ja hyvää ruokaa. Siitä oli ihana kesälomapäivä tehty. Seuraavana päivänä oli jälleen aika irroitella aamutuimaan köydet ja jättää haikeat hyvästit Hiidenmaalle. Loman viimeinen viikko oli menossa, joten seruaava etappi tulisi olemaan lomamme toiseksi viimeinen. 

12 kommenttia:

  1. Teistä on tullut varsinaisia Viron rannikon asiantuntijoita! Jos joskus lähdemme sinne saakka, niin selaan blogiasi ja kysyn varmaan vielä henkilökohtaisestikin moneenkertaan vinkkejä. Tosin meillä tuo 2.30m syväys rajaa aika paljon vaihtoehtohtoja pois, eikä kesällä oikein raaski käyttää purjehduspäiviä mihinkään autoretkeilyynkään.

    Niin a kuvat oivat taas hienoja; niissä oli upea valo ja värikylläisyys! Olet kehittynyt koko ajan yhä taitavammaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Merenneito! Olen ehdottomasti käytettävissä, mikäli haluat kysellä lisää =D. Meillä on onneksi tuo syväys alta metrin, niin siitä ei ole huolta. Varmasti Eestinkin satamista löytyy tarvittavat syväystiedot, joten ei kun matkaan vaan =).

      Poista
    2. Merenneito, me vietettiin kolme viikkoa Virossa ja Latviassa syväyksellä 2.15. Vedet on keskimäärin matalia. Keskellä merta voi olla 6m pitkän aikaa ja rannat on kivisiä, mutta hyvillä plotterikartoilla pärjää hienosti. Moniin satamiin on ruopattu syvät väylät. Lisäksi meillä oli Harbours of the Baltic States -opas. Kyllä siellä syviä satamia riittää. Suosittelen :)

      Poista
    3. Kiitos Teannina! Mukavaa saada myös purjehtijan kokemukset, eli kyllä se onnistuu =). Tuota opasta en olekkaan lukenut, pitää kaivella, kuullosti mielenkiintoiselta.

      Poista
  2. Olen katsonut ja lukenut suurella mielenkiinnolla kaikki postauksesi vaikken ole kommentoinut.
    Erittäin mielenkintoisi kuvia ja mukavaa kerrontaa.
    Ja aina paistaa aurinko :) Hienosti valitut lomasäät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki =). Aurinkoa ja lämpöä lähdettiin hakemaan ja molempia saatiin yllin kyllin. Koko loman aikana satoi vain kolme kertaa, eikä kertaakaan koko päivää =D.

      Poista
  3. Kuviasi on kiva katsella. Ja tekstiäsi lukea.

    VastaaPoista