tiistai 27. toukokuuta 2014

Kaupunkia mereltä käsin

Vapun jälkeisenä viikonloppuna päätimme tehdä ystäväpariskunnan kanssa treffit Suomenlinnassa. Ajelimme tuttua reittiä pitkin kohti Suomenlinnan vierasvenesatamaa. Ja minulla tietenkin kamera mukana, halusin testailla uutta putkea myös kiinteisiin kohteisiin.


Nämä rakennukset näkyvät Länsiväylän varrella. Ne sijaitsevat Tapiolassa.




Tämä Fortumin pääkonttori on Espoon korkein rakennus. Paikalliset tuntevat tämän rakennuksen myös Raateen hampaana. Nyt tätä rakennusta suunnitellaan toimisto ja asuintilaksi.




Päivä oli pilvinen ja välillä saatiin myös sadekuuroja. Tummat pilvet luovat kuvaan oman, hieman synkän tunnelman.




Matka jatkui ja pian saavuimme Lauttasaaren edustalle. Kipparini on kotoisin Lauttasaaresta ja tämä vesitorni on maalannut hänen lapsuus maisemaa useiden vuosikymmenien ajan. Vaan kaikki muuttuu ja tämänkin vesitornin kohtaloksi on tullut purkutuomio. Torni oli pitkään myytävänä, mutta kukaan ei sitä ostanut, joten vesitorni saa väistyä.







Nämä rakennukset ovat Salmisaaresta.




Tässä uljas Jätkäsaaren silta. Sillan alta pääsee Ruoholahden kanavaan, joka on aivan ihana paikka. Olemme käyneet siellä muutaman kerran. Vene parkkiin ja nauttimaan kanavan upeasta tunnelmasta.




Länsisatamassa oli parkissa Ecerö linen uusi laiva, Finlandia.




Matka jatkui Kaivopuiston kautta kohti Suomenlinnaa. Näihin maisemiin ja kauniisiin rakennuksiin en myöskään kyllästy ikinä. Upeita paikkoja!


Täällä olisi aika messevä asua, oma uimaranta ihan kodin vieressä =).








Kaivopuiston jälkeen alkoikin jo Suomenlinna häämöttään, joten oli aika laittaa kamera pois ja aloitella pikku hiljaa rantautumis valmistelut. Kameran kanssa valmistelut eivät oikein onnistu =).

8 kommenttia:

  1. Toi tumma taivas tuo ihan hienon dramaattisen tunnelman kuviin ja nostaa usein värit esiin. Minusta kaikkein hankalin kuvaussää on valkoinen harsopilvi. Sen häikäisyn estämiseksi on ilmeisesti jotain suodattimiakin linsseihin... muistanko oikein? Taas huomaan, että pitäisi enemmän perehtyä näihin kuvausasioihin, eikä vain räpsytellä menemään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merenneito =). Haastavin todella on ihan valkoinen taivas tai kunnon auringon paiste, molemmissa tuppaa jäämään taivas valkoiseksi. Ja kyllä muistat oikein, on olemassa suotimia, joilla voidaan parantaa asiaa. Ne laitetaan kameran linssin eteen =). Nämä suotimet ovat oma maailmansa (on harmaasuodinta, polari suodinta jne) enkä ole myöskään ennättänyt niihin perehtymään.

      Poista
  2. Så vackra bilder av Helsingfors från sjösidan!

    VastaaPoista
  3. Olisi tuossa monenlaista asuinpaikkaa valittavaksi, hintatasokin taitaa olla vähän erilaista :)
    Hienoja kuvia rakennuksista, täytyy sanoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki! Hintataso vaihteli kyllä melkoisesti ja loppupäässä olitiin sellaisissa summissa, että loppo pitää laittaa vetämään =D.

      Poista
  4. Upeata katsella kaupunkia mereltä. Sitä voi veneettömänä tehdä vain talvella kun meri on jäässä. Mutta sitä ei voi verrata näihin kesäisiin kuviin. Tosi upeita ja mielenkiintoisia kuvia.
    Vai on kipparisi larusta, kuin myös minä. Ja olen kovin surullinen tuon vesitornin purusta. Onhan se ollut jo vuosikymmenet eräänlainen horisontti maamerkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki! Kipparia myös harmittaa kovasti vesitornin puolesta juuri samasta syystä, että se on ollut eräänlainen horisontin maamerkki. Laru on tosi kiva paikka =).

      Poista