perjantai 16. toukokuuta 2014

Rövaren

Toisena pääsiäispäivänä oli kotimatkan aika. Vaikka meillä Kipparin kanssa loma jatkuikin, oli juniorilla koulua tiedossa. Lähdimme ajelemaan jo aamupäivästä kotiin. Sää oli suorastaan kesäinen, Lahden kohdalla oli jopa kaksikymmentä astetta lämmintä. Siitä se ajatus sitten lähti, menisimme laittamaan ruokaa saareen. Soitto vielä ystäville ja treffit oli sovittu.




Ystävämme olivat jo rantautuneet perille kun saavuimme saareen. Kiinnitimme veneemme heidän veneen kylkeen. Olimme kiinnittyneet saaristovene laituriin. Näin ei sitten saa tehdä sesonkina, sillä ko. laituriin on kiinnittyminen kielletty. Teimme tällä kerralla poikkeuksen, sillä oli menossa vielä huhtikuu eivätkä saaristoveneet vielä liikennöinneet.


Perille saavuttuamme saimme kuulla, että isokoskelo oli tehnyt pesän saaren puuliiterin alle. Voi pientä, ei taida olla pesimisrauhaa, kun sesonki oikein alkaa. Siellä se istui sinnikkäästi munia hautoen.




Tulet oli jo valmiina, joten odottelimme hiilloksen valmistumista, jotta päästään laittamaan ruokaa.





Jätimme ystäväni Ellin kanssa kipparit vahtimaan tulta ja lähdimme vaeltelemaan kameran kanssa pitkin saarta. Juniorit leikkivät rannalla ja piirsivät tämän ihanan sydämmen rantahietokkoon.




Rövaren saaren pinta-ala on noin yhdeksän hehtaaria. Saarella on korkea kallio ja sieltä on todella upeat näkymät merelle. Saari kuuluu Espoon ulkoilusaariin ja siellä on mahdollisuus myös telttailla. Ja jälleen se hyvä uutinen, ei tarvitse omistaa omaa venettä, jotta pääsisi saarelle. Saaristoliikenne liikennöi myös tänne Rövaren saarelle (siksi se päälaituri pitää pitää vapaana). Pääset tutustumaan saaristoliikenteeseen ja sen aikatauluihin täältä.






Saari on aivan ihana ja kaunis. Omalla veneellä on mahdollista kiinnittyä kallioiden reunalle (sieltä löytyy kiinnityslenkkejä).


Saarelta löytyy myös metsää ja mäntykangasta, puolukka ja mustikka maastoa.


Hiillos nuotiolla tuli valmiiksi ja söimme maittavan päivällisen hyvässä seurassa ja todella kauniissa maisemissa ja säässä. Ei oli voinut kuvitellakkaan, että elettiin huhtikuuta.




Ruokailun jälkeen pakattiin kamat kasaan, roskat roskiin ja siirryimme veneelle. Siellä ne kesäkodit odottivat nätisti rivissä sulassa sovussa.




Ystäväperheen pikkukipparilla oli myös aivan oma vene mukana. Se oli asianmukaisesti kiinnitetty pieneen mäntyyn, ettei vaan lähde itsekseen seilailemaan merelle =D.


Pikkukipparin pikkuvene pakattiin myös mukaan ja matka kohti kotisatamaa alkoi. Paikka on todella kiva, joten voin lämpimästi suositella siellä vierailua, joko omalla veneellä tai sitten saaristoveneellä.

14 kommenttia:

  1. Upea kuvasarja kauniista saaresta. Kakkoskuva on hieno sinistä ja valkoista...ei uskois, että on huhtikuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Ilma oli kyllä uskomaton ollakseen toinen pääsiäispäivä =).

      Poista
  2. Hienoja kuvia! Huhtikuu on toistaiseksi ollut säiden osalta paljon kauniimpi kuin tämä toukokuu. Jospa tuleva viikonloppu muuttaisi tilanteen...
    Kaunis saari tuo Rövaren ja kiva että sinne pääsee myös saaristoveneellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku! Sama huomio, että toukokuu on ollut koleampi. Vaan tästä se taitaa alkaa lämmetä =). Meillä menee viikonloppu laituriveneilyn merkeissä, kipparilla on väijyvuoro satamassa,

      Poista
  3. Oli kyllä huippukiva saari. Ja kivaa, että päästiin nyt nauttimaan siitä, koska kohta sinne ei taas pääse. Rannat on niin matalat, ettei purkkarin syväyksillä pääse rantautumaan ja isommalla motskarillakaan ei ihan heti tulla tulille. Saaressa ei siis ole kuin tuo yhteysaluksen laituri ja loivat ja kivikkoiset rannat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva oli saari ja kivaa oli myös seura =D. Ystävien kanssa on aina mukavaa vietää aikaa, vallankin kun puitteet ovat tällaiset!

      Poista
  4. Ihanaa retkeilyä ja hienot kelit saitte! Kyllähän sitä lähtee mielellään merellä vaikka vähän harmaaseen ja sateiseenkin säähän, mutta kuvaaminen on ainakin paljon kivempaa aurinkoisena päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merenneito! Se on just näin. Aurinko on kyllä ihana, mutta ilman sitäkin on merellä mukavaa. Sen tuoksua ei voi kuvailla, se pitää itse kokea.

      Poista
  5. Olipas teillä hieno reissu. Kaunis paikka ja kauniit kuvat :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Saari on tosi kiva, suosittelen joskus sinne vierailua =).

      Poista
  6. Helppo kuvitella miten onnellisia olettekaan tuolla tutussa elementissä!
    Lempeitä tuulia teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki! Olo oli todellakin onnellinen. Koskaan aikaisemmin ei olla oltu vesillä näin aikaisin =).

      Poista
  7. Ihania tunnelmia! Tässä jo aivan kateus iskee, kun oma vene odottaa vielä huoltojoukkoja eli meitä (muilta kiireiltään) venettä laskukuntoon saattamaan. Ihanaa viikonloppua, luvassa ilmeisen hyvää keliä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos NJ! Onneksi on vielä kesä vasta alussa, eli hyvin ehditte tekin. Meillä on väijyvuoro ensi yönä, joten veneilyn merkeissä menee, mutta kotisatamassa. Juniori täyttää huomenna 10 vuotta, joten juhlistamme häntä samalla ystävien kanssa. Onneksi on luvattu hieman lämppimämpää. PS: Tanssi esitykset olivat ja menivät, mitä teillä tanssittiin tänävuona? Meillä oltiin aurinko =).

      Poista