keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Sky Wheel

Maailmalla on monessa kaupungissa oma maisemapyörä. Tänä keväänä saimme sellaisen myös Helsinkiin Katajanokalle. Kyllä täältä kelpaa turistien ja miksei myös meidän paikallistenkin, käydä katselemassa komeaa Helsinkiä. Pyörä vie matkustajat aina 40 metrin korkeuteen.




Pääsiäisen jälkeen olivat pystytystyöt vielä hieman vaiheessa.. Avajaisia piti viettää vappuna, mutta avajaiset venyivät. Tämän komean pyörän sponsorin mukaan se sai nimekseen Finnair Sky Wheel. Tämä maailmanpyörä on ensimmäinen näin suuri Suomessa.




Sky Wheelissä on 30 ilmastoitua Ranskalaista gondolia. Samasta paikasta tulevat myös Lontoon London Eyen hytit. Aikunen pääsee kyytiin 12 eurolla. Kierros kestää noin 15 minuuttia.


Bisnesluokan hytin kyytiin pääsee 195 eurolla. Hytin pohja on lasia siellä on nahkaiset istuimet. Samaan hintaan saa vielä pullon shampanjaa. Aika mellevä kyyti, sanoisin =).




Kuvat olen ottanut kahdella eri kerralla, kahdella eri kameralla. Ylhäällä olevat kuvat on otettu tehdessämme Väyrysiä kamerakauppojen välissä. Päivä oli todella aurinkoinen ja vanha kamerani palveli tuolloin vielä täysillä.




Nämä kuvat puolestaan on otettu uudella kamerallani (70D) illalla, kun aurinko alkoi jo painumaan mailleen. Tulin mereltä Suomenlinnasta ja sain näin uutta kuvakulmaa tähän komistukseen





 Sky Wheel avattiin eilen yleisölle. On se hieno. Kyllä tätä pitää mennä joku kerta kokeilemaan.

18 kommenttia:

  1. Etenkin nuo iltakuvat ovat upeat!!

    VastaaPoista
  2. Komeita ja niin sinisiä kuvia (niin, se taivas !). Olet ottanut niin hyvistä perspektiiveistä nämä, ettei voi enää laittaa paremmaksi… hih.
    Pitimän just kysyä että olitko kyydissä, mutta lopussahan se selvisi.
    Kaipa tuonne on mentävä joku päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki! Pääsin ottamaan iltakuvat mereltä käsin niin sain mukavasti uutta kuvakulmaa =).

      Poista
  3. Hienot kuvat, iltakuvat ehdottomasti parhaita!

    VastaaPoista
  4. Niinpä ja erityishienoista iltakuvista saisi vaikka vanhanajan kunnon postikortit!

    VastaaPoista
  5. Wau! Tosi hienoja kuvia!! Saas nähdä uskallanko korkeanpaikankammoisena tuon kyytiin astua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Ansku! Minä siedän korkeita paikkoja mutta en nopeaa pyörivää liikettä. Täytyy käyvä vaklaamassa, että kuinka nopeaa kyytiä se antaa ja arvioida, uskallanko mennä =D.

      Poista
  6. Tuo kirkon kanssa oleva pyörä on ihan mun suosikki. Sain juuri liput Tampereelle tulevaan maailmanpyörään. Taitaa olla ainakin puolet pienempi kuin tuo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vellamo =). Maailmapyörät on kivoja, mukavaa että sait liput. Aina kun vaan pääsee maanpinnalta korkeammalle, se on bonusta =).

      Poista
  7. Eipä ole tullut käytyä stadissa jokuseen vuoteen ja tuokin komeus on jäänyt näkemättä. No, nyt sekin ihme tuli tutuksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin nyt vain retki Helsinkiin ja pääset laitetta kokeilemaan =). Uusi tämän on meille täälläkin asuville, sillä se pystytettiin vasta tänäkeväänä. Olen ajatellut itse myös käydä kokeilemassa (kamera tietenkin mukana) =D.

      Poista
  8. Så vackra bilder du fick av hjulet!

    VastaaPoista
  9. Hienoja kuvia todellakin! Etenkin nuo kauempaa otetut miellyttää meikäläistä!

    VastaaPoista