tiistai 13. lokakuuta 2015

Nötön ihana kappeli

Lupailin edellisessä postauksessa kuvia Nötön kappelista ja tässä niitä tulee. Kappeli sijaitse lähellä merenrantaa ja sen ympärillä on pieni hautausmaa. Ensimmäisiä mainintoja Nötön kappelista on olemassa jo vuodelta 1657, jolloin se sijaitsi Matsbackenilla. Seuraava kappeli rakennettiin Kapellholmenille vuosina 1664-1665 ja se oli käytössä aina 1750-luvulle saakka. Nykyinen kappeli rakennettiin H. Wallinin opastuksella ja se vihittiin käytttöön vuonna 1757.




Kappeli on molemmista päistä kolmiulotteinen. Koillispäässä on 1870 rakennettu sakasti. Kappelin länsipäässä on eteinen. Itse rukoushuoneessa on korkea aumakatto. Kappelia on korjiltu aika ajoin, viimeisimpänä vuonna 1971.



Kappelin pihalla, vasemmalla ennen sisään käyntiä on kaunis patsas, äiti kolmen lapsen kanssa. Valtettavasti minulla ei ole tietoa patsaan tekijästä. Jos joku tietää sen tarinan, olisi mukava kuulla.


Kappelin saarnastuoli on J. Lindstedin tekemä vuodelta 1756.
 


Alttarilta on kaunis näkymä aina merelle saakka.




Alttarin yläpuolella olevan maalauksen ja parvella olevat apostolinkuvat ovat Gustav Lucanderin maalaamia.




Kappelin sisätilojen koristelu saatiin valmiiksi vuosina 1771-1772 ja tuolloin asennettiin myös katossa roikkuva votiivilaiva.


Tässä kappelissa oli ainakin minulle uusi erikoisuus. Aikoinaan hautaukset on toimitettu kirkon lattian alle ja tästä syystä lattialankut olivat irtonaiset. Penkit oli kiinnitetty lattiaan rautahaoilla, jolloin ne saatiin helposti irti. Jokaiselle talolle kuului neljä omaa lankkua. Lankut oli merkitty talokohtaisesti ja mikäli lankku meni rikki, oli kyseinen talollinen velvollisuus korvaamaan rikkimenneen uudella lankulla. 1770-luvulla luovuttiin lattianalle hautaamisesta ja siirryttiin hautausmaalle. Kirkkomaa ei ollut tuolloin tarpeeksi syvä, joten maata lisättiin pystytetyn kehämuurin korkeuteen saakka.


Jos menet käymään Nötön ihanalla saarella, älä jätä tätä kaunista, ehkä hieman erikoisenkin mallista kappelia väliin. Satamasta on vain pieni kävelymatka kappelille.

17 kommenttia:

  1. Ihanan kaunis kappeli. Muoto on tosi hauska.

    VastaaPoista
  2. Hallitset kyllä hienosti vaikean valon ja varjon kontrastin. Ulkona huikean kaunis auringonpaiste ja kappelin sisällä hämärää, silti kuvat ovat erittäin hyvin valotettuja ja säädettyjä. Erityisbonuspisteet (samasta syystä) tuolle ikkuna-alttarikuvalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Pasi =). Edelleen tuntuu, että vaistolla mennään enemmän kun taidolla =D. Vielä on paljon oppimista.

      Poista
  3. Loistava esittely ja hyviä kuvakulmia. Tämä on muuten ihan kirkko, ei siis kappeli. Ainakin, mitä nopeasti tarkistelin... Olen samaa mieltä Pasin kanssa tuosta valotuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset JPK =). Yritin etsiä netistä että kumpi se on. Osassa puhuttiin kirkosta mutta Nötön omilla netti sivuilla kappelista joten päädyin sitten kappeliin =D.

      Poista
  4. Ihania kuvia kauniista saaresta sekä kappelista. Ensimmäisen kerran näin suomalaisen kirkon/kappelin votiivilaivan perässä Ruotsin lipun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset CurryKaneli =). Joo, minunkin silmään pisti se ruotsin lipu =D.

      Poista
  5. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli tuo hautaamisasia.
    Taas upeat kuvat. Pitänee myös katsoa sillä silmällä mitä Pasi tuossa edellä sanoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Mulla on blogissani haaste sinulle.

      Poista
    2. Kiitokset Orvokki ja kiitos haasteesta. Olin todella otettu! <3!

      Poista
  6. Esittelen mielenkiintoisia paikkoja höystettynä upeilla kuvilla.
    Kirkko on todella kaunis.

    VastaaPoista
  7. Kaunis, kaunis kappeli. En ole tainnut koskaan nähdä pastelliväreillä maalattua kappelia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole minäkään ja tuolla oli tähtiä katossa kuten taivallaal =).

      Poista
  8. Upea pieni kappeli! En ole aikaisemmin kuullut vastaavanlaisesta lankkuhommasta, mutta sinäänsä ymmärrettävää jos saarella ei ole hirveasti maata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappeli oli todella pieni ja suloinen. Tuo lankkuhomma oli hyvä tapa pitää myös lattia kunnossa =D.

      Poista