keskiviikko 14. elokuuta 2019

Koljunuki sadam - Viro

Kun tuulet vihdoin antoivat myöten, jatkoimme matkaa kohti Koljunukin satamaan. Sataman koordinaatit ovat 59°30'18,9"N ja 25°5'28,5"E. Matkaa Tallinnasta Haven Kakumäen satamasta Koljunukiin oli 23,5 merimailia. Idässä oleville satamille oli yhteistä se, että ne sijaitsivat mantereella ja useimmista niissä oli hyvä ravintola. Ravintoloissa asiakkaina kävivät veneilijöiden lisäksi myös asiakkaita autolla mantereelta.




Satama oli pieni ja hiljainen. Meidän lisäksi ei paikalla ollut samaan aikaan muita vieraita. Oli jotenkin ihanan rauhallista fiilistellä satamassa.




 Satamassa tervehti upea kalastaja saaliinsa kanssa. Tätä ei pienet tuulet heilauta =D.






Satamasta lähti puinen kävelytie kohti sataman ravintolaa Veeriä. Samassa rakennuksessa oli myös konferenssi tilat ja sauna, jota oli mahdollisuus vuokrata yksityiseen käyttöön, sekä pari hotellihuonetta. Satama on avoinna ja käytössä ajalla 01.05. - 01.10. Kokoustilat ovat käytössä ympäri vuoden.








 Ruoka oli ravintolassa hyvää ja puitteet kivat. Palvelu oli ystävällistä ja nopeaa.




 WC tilat olivat siistit ravintolassa, mutta ravintolan ollessa kiinni, oli käytössä sataman alueella pari pajamajaa. Tällä kertaa ne olivat valitettavasti melko täynnä, no sitä itseään =D. Me emme käyneet kaupassa, mutta satamaoppaan mukaan lähimpään kauppaan oli matkaa 4 kilometriä. Polttoaineen tankkaukseen ei ollut mahdollisuutta.




Sataman vieressä oli aivan ihana niitty täynnä luonnon kukkia. Se täytyy todeta, että Viron luonnossa on paljon niittyjä ja kukkia. Täällä ei näe esim. lupiinia, joka vieraslajina Suomessa valtaa kasvualaa monilta niittykukilta. 


Koljunukin satamasta voit lukea lisää heidän omilta nettisivuilta täältä. Ravintola Veerin nettisivut löytyvät täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti