tiistai 27. elokuuta 2019

Narva sadam - Viro

Purtsen jälkeen oli edessä lomamme varsinainen päämäärä, Narva. Matkaa Pursesta Narvaan oli 40,4 merimailia. Narva sijaitsee aivan Venäjän rajalla, joten sen myötä tuli ottaa muutamia asioita huomioon. Tämä oli myös lomamme "kääntöpaikka", tästä lähtisimme tulemaan takaisin päin pikku hiljaa Suomea kohti.


Narvaan ajetaan mereltä jokea pitkin noin seitsemän merimailia. Heti joen suulla seisoi komea Narva-Jõesuu majakka. Jälleen oli käsillä majakkahullun onnenpäivä! Se on Viron itäisin majakka ja nykyinen versio siitä on rakennettu vuonna 1957. Tällä paikalla on ollut ensimmäinen majakka jo 1700-luvulla. Sen jälkeen paikalle rakennettiin kivimajakka joka kuitenkin sai vaurioita Krimin sodan aikana. Silloinen majakka korjattiin ensin, mutta se tuhottiin vuonna 1941 kokonaan. Nykyinen majakka on 31 metriä korkea.




Saavuttaessa joen suulle, tulee ilmoittautua rajavartiostolle. Heti joen alussa on heidän tukikohta, jossa meitä odotteli laiturilla rajavartija. Hän tarkasti passit ja veneen paperit, kyseli, minne olimme menossa ja kuinka kauan aiomme viipyä? Saimme ohjeet, että joella ei saanut ajaa yöllä, vain valoisaan aikaan. Piti kulkea joen keskellä olevia "rajapallojen" Viron puolella, Venäjän puolelle ei saanut mennä. Sen jälkeen meidät toivotettiin tervetulleeksi Narvaan.






Jatkoimme matkaa seitsemän merimailia kohti Narvan vierasvenesatamaa.


Olimme ensin ainut vierasvene koko satamassa, kunnes seuraavana päivänä saimme seuraksi toisen suomalaisen veneen. Laiturilla oli tarjolla sähköä ja vettä. Letku piti pyytää erikseen satamakapteenilta. Laituri oli lukossa, joten soitimme satamakapteenille, joka ei vastannut puheluumme. Kippari soitti Purtsen sataman kapteenille, että mikähän mahtaa olla homma nimi. Hän lupasi soittaa Narvaan ja pian sen jälkeen Narvan satamakapteeni tulikin laiturille avaamaan meille lukot. Saimme häneltä nipun avaimia, josta kaksi meni kahteen eri porttiin, kolmas vessaan ja neljäs saunaan. Sauna kuului satamamaksun hintaan ja sen sai lämmittää milloin itse halusi. Sauna oli uudehko ja tosi hyvä. Pesutilassa oli suihkukaappi, josta oli irti kaksi osaa. Tästä johtuen, vesi tuli sen ulkopuolelle ja tilan ainut lattiakaivo sijaitsi suihkukaapissa. Sanoisinko, että paremmin olisi toiminut suihkuverho, olisi vesi päässyt pois lattialta. Toivottavasti suihkukaapin ovet ovat jälleen paikoillaan. Olisi todella sääli, jos niin kivat tilat menisivät sen vuoksi pilalle, että vesi seisoo lattialla.


Rajan läheisyys toi oman pienen jännityksen tunteen. Vastarannalla oli Venäläinen kaupunki Ivangorod, joka kuuluu hallinnollisesti Leningradin alueeseen.




Heti saamassa oli mukavasti sisustettu ravintola, josta sai virvokkeiden lisäksi myös ruokaa. Kaupungille ei ollut satamasta pitkä matka, lähin kauppakeskus, josta löytyi mm. iso ruokakauppa, oli vain reilun kilometrin päässä. Sataman koordinaatit ovat 59º23'00.83'' N 28º12'19.75′ E. Sinne mahtuu kaikkiaan noin 20 alusta. Satama on avoinna ajalla 1.4.- 31.10.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti