perjantai 31. toukokuuta 2013

Leppävaaran kirkko

Koululaisilla alkaa huomenna kesäloma! Tyttäreni on lähdössä leirille ja leiriin liittyvä infoilta pidettiin tällä viikolla Leppävaaran kirkossa. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Leppävaaran kirkossa, mutta onneksi käsilaukussani oli mukana kakkoskamerani Canon PowerShot SX 260 HS, sillä paikka oli aivan ihastuttava!


Kirkkoon tulijaa tervehtii ensimmäisenä kauniit kaaret rappusten yllä. Jos olisin menossa naimisiin, olisi tällaista holvikaarikujaa pitkin juhlavaa kulkea.


Ja rappusten jälkeen saavutaan kauniille aukiolle, jonka ympärille kirkko asettuu.


Suihkulähde kaunistaa aukiota.


Kirkko on valmistunut vuonna 1979 ja se on valmistettu punatiilestä. Kirkon on suunnitellut arkkitehti Olli Kuusi.


Kirkko maastoutuu ympärillä olevaan metsään niin nätisti, ikään kuin se olisi osa sitä. Näkymä on erittäin rauhallinen.





Sisällä kirkossa oli tehty tiilestä uskomattoman ihania yksityiskohtia. Ikkunoita sijaitsi myös aivan katon rajassa.





Näkymä ikkunasta kirkon piha-aukiolle.


Katto oli kaunis valkoinen ja katonrajasta löytyi ihania kaaria.




Urkupillistö kirkkosalissa.


En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että tiiliä voi muura näinkin päin, reikäpuoli näkyviin.


Virsikirjoille oli tehty seinään hyllyt myös tiilestä.


Numeropakki =D.


Tämä reissu opetti minulle jälleen sen, että aina ei tarvitse lähteä merta eemmäksi kalaan, vaan kauneutta ja kuvauksellisia paikkoja löytyy läheltäkin. Vähän sormet kyllä syyhyää mennä uudelleen järjestelmäkameran kanssa paikalle joku päivä. Kuvattavia yksityiskohtia jäi vaikka kuinka paljon vielä jäljelle.

8 kommenttia:

  1. Hienot kuvat! Mukavaa katsella omaa työkirkkoa uuden kävijän näkökulmasta. Noita kaaria, muotoja, ikkunoita, sisäpihaa, yksityiskohtia ja laajoja näkymiä olen ihaillut kaikkien työvuosieni ajan. Aina uudestaan ja uudestaan ihailen ja ihmettelen arkkitehdin oivallusta kirkon sijoittamisessa tontille. Kirkko mäellä, kuitenkin vähän piilossa. Ikkunoista siivilöityvä valo on kaunis ja päivän kuluessa se tuo kirkkosaliin asioita, jotka nousevat suoraan kirkon sanomasta. Toki on myös hetkiä, jolloin töitään tekevä pappi häikäistyy auringosta niin ettei meinaa seurakuntaa nähdä ollenkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi! Kirkko teki todella minuun vaikutuksen. Siinä oli jotenkin kaikki niin kohdallaan ja rakennus huokui juuri sitä henkeä, jota varten se on rakennettukin. Sinulla on todella hieno työmiljöö =)

      Poista
  2. Samalla työnantajalla töissä, ja tykkäsin myös kovasti kuvistasi. Aikoinaan ekana työpäivänä kovasti ihastuin kirkkoon, siitä löytyy samaan aikaan jylhyyttä ja herkkyyttä. Keväällä ja kesällä vihertyvä luonto kruunaa itse rakennuksen, ja talvella olen kuvannut jäniksen jälkiä nykyisin entisen työhuoneen ikkunan edessä.

    Tyttärellesi terveisiä, leirillä nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria ihanasta kommentista! Rakennus tuo varmasti eri vuodenaikoina eri puolia esiin. Olenkin päättänyt, että käyn paremman kamerani kanssa joskus uudestaan vierailulla. Syksykin voisi olla hieno aika. Kiitos, kerron terveiset, leirille lähtöä odotetaan jo into piukeena ja rinkan metsästys on käynnissä =D

      Poista
  3. Haave hyvästä kuvasta muuttui todeksi tässä tapauksessa - olen ollut kyseisessä kirkossa useamman kerran mutten ole ikinä osannut löytää näin kauniita kuvakulmia kirkosta. Kiitos silmien avaamisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitos Ammari kommentistasi <3! Seuraavalla kerralla koppaa kamera mukaan ja katselet linssin läpi =D Sinne jäi vaikka millä mitalla vielä kuvattavaa. Itse otin kuvat pieneesä kiireessä.

      Poista
  4. Kiitos että pääsin piipahtamaan tässä kirkossa, tosi kaunis kirkko.

    VastaaPoista