maanantai 20. toukokuuta 2013

Sillan alla

Koska meidän perheellä on moottorivane, pääsemme ajelemaan siltojen alta. Siltojen alla on ihan oma tunnelma, enkä nyt siis tarkoita mitään pysyvämpää asumisratkaisua =D.


Tämä upea silta on melko uusi, Jätkäsaaren silta. Silta sijaitsee Ruoholahden kanavan alussa.




Tämä silta puolestaan on toinen Lauttasaasen silloista ja löytyy heti länsiväylän alusta kun lähdetään ajelemaan Espooseen.






Tämä kaunis silta on Kaskisaaren silta ja se on tarkoitettu vain kevyelle liikenteelle.




Niinkin arkinen asia kuin silta, mietin, että mitenhän se määritellään netissä. Ei kun Googlaamaan. Seuraavaksi siltafaktaa. Näin toteaa Wikipedia sillasta.

Silta on rakenne, joka mahdollistaa kulun tai materiaalin kuljetuksen jonkin esteen tai esteiden yli sallien myös kulun itsensä ali. Siltoja suunnitellaan ylittämään jokia, salmia, syviä laaksoja sekä myös teitä, rautateitä ja muita hankalia tai vaarallisia alueita tai kohtia.


Suomessa sillaksi määritellään rakenne, jonka vapaa-aukko eli peräkkäisten tukien vapaa väli on vähintään 2 metriä. Tätä pienemmät luokitellaan rummuiksi. Silta, joka ei ylitä vettä vaan ainoastaan maata ja/tai rakennelmia, kutsutaan maasillaksi eli viaduktiksi... mielenkiintoista =D


Suomen teillä on noin 14 000 siltaa ja niitä rakennetaan parisataa vuosittain. Tiehallinto koordinoi yleisille teille suunniteltavia siltoja. Suomen rautateillä on runsaat 2000 siltaa, joita hallinnoi Ratahallintokeskus. Raippaluodon silta on yli kilometrin mittaisena Suomen pisin silta.



Ja jälleen mennään länsiväylän alitse. Tämä silta on Karhusaaren silta.


Kaikenlaisista asioista sitä meikäläinen saa fiiliksen aikaiseksi, koluamalla sillan alusia! Minusta ne vaan on jänniä paikkoja =).

2 kommenttia: