tiistai 18. elokuuta 2015

Sottungan vierasvenesatama

Verkanissa viivyimme vain yhden yö, sillä paikka oli entuudestaan tuttu ja uudet mestat polttelivat jo mielessä. Tankkasimme veneen ja suuntasimme sen keulan merelle. Päivä oli kaunis ja tuulet suosivat  meitä erinomaisesti, eli oli lähes tyyntä.






Majakoiden lisäksi olen aivan heikkona kaikkiin merimerkkeihin ja kummeleihin. Minusta niissä vain on jotain kuvauksellista =D. Nyt kun olimme uusilla reitellä, kuvattavaa riitti melkoisesti.






Parin tunnin ajon jälkeen saavuimme Sottungan vierasvenesatamaan. Olimme liikkeellä aikaisin, joten laiturissa oli vain muutama vene. Illalla laituri tuli aivan täyteen. Vierasvenelaiturissa on poiju- ja ankkurikiinnitys ja satama sijaitsee Sottungan kaakkoisrannalla yhteysaluslaiturin vieressä. 


Nyt oli aika nosta mastoon myös Ahvenanmaan kohteliaisuuslippu, sillä olimme Ahvenanmaalla.




Aivan vierasvenesataman vieressä sijaitsee kahvila ja ravintola, jotka ovat toimineet vuodesta
2010. Ravintolatiloissa on aikaisemmin toiminut kalasuolaamo. Emme itse käyneet ravintolassa syömässä, mutta täytyy myöntää, että herkullisen näköisiä annoksia kannettiin pöytään ja ravintola oli aivan täynnä. Täytyi siis olla hyvää ruokaa tarjolla.




Satamamaksu oli 15 euroa/vrk (2015) ja se  sisälsi jätteiden käsittelyn, wc:n, veden, imutyhjennyksen ja sähkön. Kauppa, posti ja apteekki löytyivät kolmen kilometrin päästä. Satamassa oli polkupyöriä, joita sai lainata maksutta käyttöön. Pyöriä oli eri kokoisia, joten myös Juniori sai alleen hänelle sopivan menopelin.





Wc ja suikutila löytyivät mäeltä ravintolan yläpuolelta. Suihku toimi kahden euron kolikolla, jolla sai 4 minuuttia vettä.


Yhteysalus piipahti satamassa tasaiseen tahtiin, mutta siitä ei ollut mitään haittaa. Päinvastoin, minusta oli hauskaa katsella niiden tuloa. Nämä yhteysalukset ovat saaristossa tärkeitä kulkuvälineitä. Mantereelle on välillä päästävä asioille.


Sottungan vierasvenesatama oli mukava paikka piipahtaa yksi yö. Heidän netti sivuille pääset tästä.

16 kommenttia:

  1. Tosi mahtavat kuvat. Loma vaikuttaa täydellisestä.
    Taidat löytää joka saarelta erilaisen ihanan majakan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Loma oli aivan ihana ja merellä noita kuvattavia merimekkejä riittää =D.

      Poista
  2. Upeita kuvia ja niin kauniita maisemia. :) Saaristo on kyllä hieno! Näistä postauksistasi tulee veneilykuume.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosket Elina, ei muuta kuin venekauppaan, sillä pääsee kuumeesta ja pääsee saaristoon =D.

      Poista
  3. Kyllä saaristossa on kaunista!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa meritunnelmaa. Tätä niiin harvoin näkee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pelaguu. Tätä muutaman postauksen osalta vielä tulee lisää =D.

      Poista
  5. Mukava kuvasarja!
    kolme ekaa kuvaa ovat todella hienoja!

    VastaaPoista
  6. Upea kuvasarja. Värit, valot ja varjo ovat niin kohdallaan kaikissa kuvissa. Kivinen kummeli näyttää aivan upealta.

    VastaaPoista
  7. Tolle Bilder vor allen das 2. Bild ist ein Traum.

    Gruß
    Noke

    VastaaPoista
  8. Saaristomme on todella kaunis. Hienot kuvat jälleen kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Gunilla. Ja kyllä, saamme olla ylpeitä saaristostamme =).

      Poista
  9. Ensi kesän venereissua suunnitellessa tämä blogi oli todella mukavaa luettavaa! Kiitos! :)

    VastaaPoista