torstai 25. helmikuuta 2016

Kuva&Kamera 2016 - messulippuarvonta!

Ystäväni kysyi minulta tällä viikolla vinkkejä "pidemmän putken" hankintaan. Hänen tytär on innostunut valokuvaamisesta ja hän oli tullut harrastuksessa siihen kohtaan, että pidemmälle kakkulalle olisi tarvetta. Kun listasin hänelle omia mietteitä asioista, joihin ainakin itse kiinnittäisin huomiota, tajusin, että objektiivin valinta ei todellakaan ole mitään helppoa hommaan. Ihan ensimmäiseksi tulee tietää, että mihin käytöön on objektiivia hankkimassa.

Omaa kuvauskalustoa mättäällä

Tarve oli tällä kertaa tiedossa, kuvia tulisi voida ottaa hieman kauempaa. Esimmäinen kysymys onkin että kuinka kaukaa? Itselläni on ainakin sellainen tunne, että vaikka omistaisi kuinka pitkän putken, on se joka tapauksessa liian lyhyt jossakin tilanteessa =D. Seuraavaksi olisi hyvä miettiä, että haluaako kiinteän poltovälin vai zoomin? Itse pidän kovasti zoomeista. Niiden kanssa saan sommiteltua kuvaa jo valmiiksi kuvaustilanteessa. Zoomissa vain valitettavasti joutuu useinmiten tinkimään valovoimasta. Omistan kaksi "pidempää" putkea, 70-300mm ja 100-400mm. Ensimmäinen on osoittautunut mukavaksi kaupunki kuvauksissa. Sen avulla saa rakennuksista todella hyvin kuvattua yksityiskohtia. Jälkimmäinen puolestaan on hankittu, koska ensimmäinen kävi lyhyeksi luonnossa, joten 100-400mm kulkee mukanani aina luonnossa.

Kamera&Kuva - Kuva: Helsingin messukeskus

Kun pituus on selvillä, seuraavaksi pitää sitten miettiä oikeasti sitä valovoimaa. Valitettavasti se vain menee niin, että mitä valovoimaisempi, sitä enemmän se tekee lovea vallankin valokuvaharrastajan kukkaroon. Toisaalta sanonta kuuluu, että "köyhän ei pidä ostaa halpaa". Tässäkin hyvä neuvo voisi olla se, ettei kannata langeta siihen ihan edullisempaan, jos nyt sitten ei haluakkaan satsata ammattilaisvehkeisiin. Harrastaja kun ei saa edes verotuksessa niitä vähennykseen =D. Säästää voi rahaa myös siinä, että vertailee eri valmistajien malleja keskenään. Silloin pitää muista tarkistaa hankintaa tehtäessä että kyseinen objektiivi on sopiva juuri omaan kameraan.

Kamera&Kuva - Kuva: Helsingin Messukeskus

Tottumaton tutkija saattaa ensi alkuun hämmästyä objektiivien nimessä olevia kirjainlyhenteitä. Ja jotta homma ei olisi liian helppoa, merkinnät ovat jokaisessa objektiivissä erilaiset =D. Jotta merkkien selitykset avautuvat, niihin voi käydä tutustumassa vaikkapa täällä. Vielä yksi asia on minusta pohtimisen arvoinen, nimittäin kuvanvakain. Itse vaadin vallankin teleobjektiiviltä kuvanvakainta, sillä ne painavat (hyvät varsinkin) melkoisesti, jolloin myös käsi heiluu kuvaustilanteessa helpommin. Ja sehän tarkoittaa tärähtäneitä kuvia. Tiedän, että tähänkin asiaan on olemassa omat "koulukuntansa" ja monet kuvaavat luonnossa jalustalla. Minä vaan en ole jalustaan oppinut, vaikka kuinka olen yrittänyt sen kanssa harjoitella. Minulle tulee sellainen tunne, että jalustassa on kameran lisäksi kiinni myös minä =D. Haluan aina heilua kameran kanssa. Ja kyllä, tuloksena on monesti kuvanvakaajasta huolimatta niitä tärähtäneitä kuvia. Tai väärin tarkennettuja =D.

Kuva&Kamera - Kuva: Helsingin Messukeskus


Paras tietenkin olisi jos objektiivia pääsisi itse kokeilemaan. Kaikkein paras vaihtoehto olisi, jos pääsisi sen kanssa oikein tosi toimiin esim. luontoon, mutta myös kauppiaan luona saa jo jonkinlaisen käsityksen. On olemassa yrityksiä joista voi vuokrata laitteita hetkeksi käyttöön.


Kuva: Helsingin Messukeskus

Teleojektiivin hankintapohdinnasta sain oivallisen aasinsillan (mistähän tuokin sanonta tulee) kertoa että reilun viikonpäästä, 4.-6.3.2016 järjestetään Helsingin Messukeskuksessa Kuva&Kamera 2016 -messut, jossa on mahdollista kokeilla mm. objektiivejä. Tarjolla on edustava kattaus kuvia, laitteita ja lisävarusteita. Viidessä ohjelmatilassa tarjoillaan ohjelmaa sekä ammattilaisille että myös meille harrastajille. Tutustu näytteilleasettajiin, ohjelmaan ja näyttelyihin etukäteen täältä. Messujen ohjelmaa täydennetän sitä mukaan kun messut lähestyvä. Ja mikä parasta, tarjolle tulee myös messutarjouksia, ne pitää mennä ehdottomasti tsekkaamaan!

Minulla on ilo päästä bloggaajana messuille mukaan. Sain Helsingin Messukeskukselta blogipassin lisäksi kaksi vapaalippua arvottavaksi. Arvonta alkaa än yy tee nyt ja loppuun tulevana sunnuntaina 28.2.2016 klo 16:00. Osallistu arvontaan kommentoimalla kommenttikenttään halukkuutesi osallistua arvontaan. Muista laittaa mukaan sähköpostiosoite, jonne voin ilmoittaa mahdollisesta voitosta. Liput, 2 kpl lähtee yhdelle voittajalle, jotta hän voi ottaa kaverin mukaan messutunnelmaan.Yhdessä moni asia on mukavampaa =).

Postaus on toteutettu yhteistyössä Helsingin Messukeskuksen kanssa.

29 kommenttia:

  1. Hyviä huomioita olit kirjoitellut. Meillä objektiivien tarve on niin tilannekohtaista onneksi on yleensä kaksi runkoakin mukana eri linsseillä varustettuna :) Harvemmin tulee jalustaa/ tripodia käytettyä, etenkin kun tuolla uudemmalla D750:lla voi toisinaan ottaa kuvia jopa yöllä ilman jalustaa.

    Mieluusti liput Kuva&Kamera 2016 -messuille voittaisimme, joten mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi uusissa kameroissa on todella jo niin hyvät vakaajat että kuvaaminen ilman jalustaa on hämärässäkin mahdollista. Onnea arvontaan =).

      Poista
  2. Edottomasti hingun kameramessuille :-D. Lipputoive vetämään.

    VastaaPoista
  3. Belas máquinas.
    Um abraço e continuação de uma boa semana.

    VastaaPoista
  4. Párekin Palvelijatar25 helmikuuta, 2016 15:11

    Suurkiitos hyvistä vinkeistä ja linkeistä! Kyllä vain liput olis hieno juttu. Mukana siis arvonnassa ollaan.

    VastaaPoista
  5. Minulla on ollut pitkään mietinnässä lisäobjektiivien hankinta.

    Mukana arvonnassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaa. Messuilla pääsisit tutkimaan objektiivejä =).

      Poista
  6. Mulla on kanssa toi pidemmän telen hankinta suunnitteilla. Mutta en ole vielä osannut päättää minkälaisen haluaisin. Mäkään en oikein osaa käyttää jalustaa. Yritän välillä ottaa mukaan, mutta sitten en kuitenkaan saa sitä koskaan asettumaan oikeaan asentoon tai kulmaan.

    Tonne messuille olen menossa, joten ilmoittatudun arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaa. Messuilla pääsisit tutkailemaan objektiivejä =).

      Poista
  7. Lauantaina 5.3. olen Helsingissä, joten kyllä kelpaisi liput! Osallistun arvontaasi, kiitos!

    VastaaPoista
  8. Oioi.. kuvaan tällä hetkellä Canon G9x:llä, mutta järkkäri olisi haaveissa. Eli arvonnassa ollaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuilla pääsisit järkkäreitä katseleen joten onnea arvontaan =).

      Poista
  9. Minullahan on krooninen putkenhankintakuume ja nyt uutena tautina vaivaa akuutti kameranvaihtovapina. Mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koorininen kuume on täälläkin. Messuilla pääsee katselemaan vaikka mitä joten onnea arvontaan =).

      Poista
  10. Jaa'a, uskaltaakohan sitä osallistua ollenkaan, jos vaikka voittaa ja sitten "joutuu" messuille, jossa homma lähtee lapasesta ja Matti muuttaa kukkaroon =) Tarvitsisin uutukaiseen Olympukseen 17 mm f/1,8 -tötterön sekä kaikenlaista muuta (kamera)mukavaa.
    Mukana arvonnassa ollaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kamera maailmassa on kaikenlaista mukavaa joten onnea arvontaan =).

      Poista
  11. Kameramessuille haaveilen :)
    kristapasm(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  12. Ilman muuta toivoisin lippuja messuille. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Mukana arvonnassa. Sofia
    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  14. Sinulla on laaja tietotaito ja mahtava kalusto, en ihmettele että saat niin upeita kuvia... no oma osansa on tietty kuvaajan eli sinun kamerasilmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Orvokki =). Onhan tuota tullut rahaa laitettua kalustoon vaan silti en tahdo olla tyytyväinen jälkeen. Pitää vain harjoitella lisää ja lisää =).

      Poista