keskiviikko 28. elokuuta 2019

Linnat rajalla vastakkain - Narva - Viro

Narvan kaupunki oli sillä tavalla sopivan kokoinen, jotta sen pystyi ottamaan haltuun ihan kävellen. Satamasta lähti kaunis rantabulevardi, jonka varrelle asettuivat kaksi linnaa, Narvan linna ja Venäjän puolella oleva Iivanan linna.








Rantabulevardia pitkin ajeli hauska juna, joka soitti venäläisiä lastenlauluja. Kieltä en ymmärrä, mitta olettaisin laulu tyylistä niiden olevan lastenlauluja =D. Narva väkiluvultaan Viron kolmanneksi suurin kaupunki. Narva venäläistyi neuvosto aikana, siksi väestöstä 93%  on vironvenäläisiä. Venäjä oli valta kieli, mitä kuuli puhuttavan eniten.








Hieman ennen linnaa oli pieni kohvikki, jonka äärellä sai istahtaa ja ihailla jokea.


Narvan linna oli minusta ehdottomasti paras nähtävyys. Narvan linna tunnetaan myös nimeltä Hermannin linna ja sen perustivat tanskalaiset vuonna 1256. Narvan linna on yksi parhaiten säilynyt linna Virossa.


Aivan Narvan linnaa vastapäätä joen toisella puolella oli Ivangorodissa Iivanan linna. Iivana III rakennutti sen vuonna 1492. Minusta oli jännää katsoa, toisen katolla liehui Viron lippu ja toisella puolella Venäjän. Rajan tuntu oli todellista.






Narvan linnaan oli mahdollista päästä tutustumaan paremmin.


Lipun linnaan sai ostettua viereisestä rakennuksesta. Pihassa seisoi tuttu patsas =D.




Linnan torniin pääsi kiipeämään. Muutaman kerroksen jälkeen oli nähtävänä kauniit maisemat.




Linnan pihalla esiteltiin Narvan historiaa ja käsityökulttuuria. Ostettaessa lippua linnaan, saimme kaksi "linnan rahaa", joilla oli mahdollista ostaa käsityö tuotteita muistoksi. Minusta oli tosi kiva idea!




Kaloja kuivumassa.




Linnan edustalla sijaitsi yrttipuutarha. 


Jotta ei tulisi kuva ähkyä, katsellaan Narvan muita nähtävyyksiä seuraavassa postauksessa =D.

4 kommenttia: