maanantai 3. helmikuuta 2014

Kaivopuistossa

Edellisessä postauksessa jo kerroinkin, että olimme ulkoilemassa pari viikkoa sitten kaivopuistossa. Tässä vielä muutama kuva, ennen kuin jatkamme matkaa kohti Uunisaarta, jossa kävimme lämpimällä kakaolla.




En malttanut olla laittamatta vielä lisää kuvia näistä "igluista"


Nämä "iglut" olivat avan merenkulkijoiden ja mereen menehtyneiden muistomerkin kohdalla. Olen aikaisemminkin kuvannut tätä samaa muistomerkkiä, mutta aina mereltä käsin. Nyt olin sen luona kerrankin maissa.




Muistomerkki on Oskari Jauhiaisen ja Eero Eerikäisen suunnittelema ja se sijaitsee meren rannalla Eirassa, Ursinin kalliolla, aivan Kaivopuiston alussa.




Tämä on asuinalue, jossa voisin vallan mainiosti asustaa... jos vain olisi varaa. Talot ovat niin kauniita ja todellaki minun makuun (pitääkin muistaa laitta lotto vetämään). Jatkoimme matkaa pitkin kaivopuoston rantaa.




Café Caruselin edustalla oli kaunis vesipumppu. Pitihän siitäkin ottaa kuva.


Meri oli vihdoin jäässä ja jäällä oli jo rohkeita liikkujia. Minä pelkään heikkoja jäitä todella paljon, joten menen meren jäälle vasta kun voin olla ihan varma, että se kestää (ja silloinkin housun puntit tutisee pelosta). Ajatus siitä, että tipahtaa kylmään veteen avantoon, puistattaa.


 Liuskaluodolla sijaitseva veneiden tankkauspiste odottelee kesää hiljaisena.




Jäällä oli "hiihdellyt" lintu. Ota nyt sitten näistä selvää, kenelle kuuluvat? Liekö ollut harakka, varis vai nakka. Tai sitten ihan joku muu =D.





Niin kahvila Mattolaituri, kuin itse varsinainen mattojenpesupaikkakin odottelivat myös tulevaa kesää ja asiakkaita kaikessa rauhassa.


Kaivopuiston edustalle oli ilmestynyt silta Uunisaareen. Lisäksi löysimme kyltin, jossa kerrottiin Ravintola Uunisaaren olevan auki, joten heti herahti vesi kielelle. Nyt ei tarvinnut minunkaan mennä jäälle, vaan pääsin tukevasti siltaa pitkin Uunisaareen =). Taustalla siintää Suomenlinnan majakka, joka on siis Suomenlinnan kirkon torni.

2 kommenttia:

  1. Ihanat siniset tunnelmat kuvissasi. Kaunista talvea. Meillä oli muutama vuosi sitten vieraita Englannista, ja veimme heidät Aurajoen jäälle. Jää oli silloin vahvaa. Englantilaiset eivät olleet koskaan kävelleet joen tai meren jäällä. Se oli heistä pelottavaa ja tosi jännittävää. Jälkeenpäin ovat kertoneet, että se oli yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista Suomen reissulta.
    Kauniita kuvia, ja Kaivopuiston talot makeita :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia! On heitä mahtanut jännittää, voin hyvin samaistua heidän tunnelmiin =D. Juuri tuollaisia elämyksiä pitääkin vieraille järjestää. Jokainen voi penkoa kauppakeskuksia kotonakin =).

      Poista