maanantai 23. kesäkuuta 2014

Juhannustunnelmia Gölisnäsistä

Uhmaten kaikkia ennustettuja sateita ja kylmiä lämpötiloja, lähdimme viettämään juhannusta vesille. Valitsimme paikaksi perinteisen Gölisnäsin ( eikö voidakkin puhua perinteestä, jos ollaan toista kertaa viettämässä juhannusta samassa paikassa?). Paikka sijaitsee Inkoon saaristossa ja yksi meidän venekunnan ehdoton suosikki. Olen esitellyt paika aikaisemmin blogissani täällä. Oli niin ihanaa saapua jo entuudestaan tuttuun satamaan. Paikka kuuluu Uudenmaan virkistysalueyhdistykselle, mutta sitä pitää yllä Hyvinkään pursiseura. Ja hyvää huolta pitävätkin. Paikkoja oli kohennettu entuudestaan ja grillikatoksessa komeili upouusi grilli.


Kipparilla oli jo torstaipäivä vapaata, joten saavuimme paikalle keskiviikko iltana auringon saattelemana. Minä tein torstaina vielä etätöitä. Kun työt oli tehty, jouti kone talteen ja pääsin minäkin aloittamaan juhannuksen vieton. Paikalla oli jo vanhoja tuttuja ja myös monia uusia mukavia veneilijöitä oli tullut paikalle.


Kyllä sitä vaan tulee aina niin juhlallinen olo, kun juhlaliput nostetaan purjeveneisiin. Sää suosi meitä ennustuksesta huolimatta ja aattoilta oli kaunis.




Laiturille oli laitettu juhannuskoivuja! Mitäs sanotte, eikö olekkin ihana Suomen suven tunnelma?




Juniori oli käynyt päivällä poimimassa luonnonkukkia koristamaan pöytää.Kippari paistoi meille hyvät häränpihvit ja yrttiperunat. Minä tein salaatin. Kyllä maistui!


Varasimme perhesaunan juhannuksen kunniaksi. Gölisnäsissä on kyllä yksi parhaimmista saunoista, mitä olen tavannut saaristossa (taisin hehkuttaa saunaa jo edellisessä postauksessa). Saunan jälkeen oli illan kohokohdan aika, juhannus kokko. Kokko oli rakennettu uivan lautan päälle ja se hinattiin veneellä merelle. Kokko kiinnitettiin ankkurilla, näin se ei lähtisi ajelehtimaan, mikäli tulisi tuulenpuuska. Tuulesta ei tosin ollut haittaa illan aikana.


Kokon vieminen merelle on myös hyvä silloin kun on metsäpalovaroitus voimassa. Sellaisesta ei tosin tänä juhannuksena ollut vaaraa, sillä vettä oli satanut melkoisesti lähipäivinä.


Lokki katseli kokkovalmisteluja uimahyppylaiturilta =D.


Kokko saatiin syttymään, ja sytyttäjät poistuivat takaa vasemmalle.




Komeasti palaa ja kokko paloi ihan kokonaan.  Kokon eräs alukuperäinen tarkoitus on pitää pahat henget loitolla. Henkiä voi pitää loitolla myös meluamalla. Tämäkin perinteisessä suomalaisessa juhannuksessa osataan =D.


Kun katsotte tätä kuvaa, kuvitelkaa siihen vielä vahnalla levysoittimella soitettuna Georg Otsin Saarenmaan valssin, rahinoineen kaikkineen. Ihan meni kylmät väreet, niin hienolta tuntui! Tunnelma oli kerta kaikkiaan kohillaan.


Hetken ihailtuamme kokkoa, alkoivat päätalon terassilla juhannus tanssit. Kappaleet tulivat samasta ihanasta soittimesta ja olivat yhtä nostalgisia.


Illan mittaan aurinko maalaili kauniita värejä taivaalle laskiessaan mailleen. Ja tästähän ne päivät alkavat lyhenemään. Valoisat kesäillat ovat ihania, mutta oman tunnelman antaa myös pimeys. Silloin saadaan ottaa kynttilät ja tunnelmavalot esille.




Vielä muutama maisemakuva juhannusaatolta.






Sääennusteet pitivät melko hyvin paikkaansa viikonlopun osalta. Nähtiin kaunista auringon paistetta. Välillä satoi vettä ja sen jälkeen taas paistoi aurinko. Kun satoi vettä, oli kylmä ja heti kun aurinko tuli esiin, se lämmitti suloisesti. Lauantaina katselin facebookista, kuinka pitkin suomea oli tullut rakeita. Ehei, meillä ei onneksi sentään rakeita ole satanut...


... kunnes sitten tuli rakeita =D. Jos meillä oli jännittävän erilainen talvi, tuntuu sama jatkuvan myös kesällä. Huhtikuussa oli helteet ja kesäkuussa sataa räntää. Mitähän vielä on odotettavissa? Joka tapauksessa, meillä oli mukava juhannus ja vesillä on aina mukavaa oli sää (melkein) mitä tahansa.

Barösundiin oli avattu vappuna 2014 Källnäsuddin vanhaan kyläkouluun ravintola Scola. Harkitsimme lauantaina, että lähtisimme käymään siellä vierailulla. Sää oli kuitenkin niin vaihteleva ja koska ei ollut kyseessä mikään lämmin kesäsade, jouduimme perumaan aikeemme (matkaa on sen verran, että sen aikana ennättäisi kyseillä säällä paleltua). Päätin kuitenkin mainita teille paikasta, sillä heidän nettisivujen perusteella se näyttää ehdottomasi vierailun arvoiselta. Pääset tutustumaan ravintolan sivuille tästä.

19 kommenttia:

  1. Juhannuksen tunnelma välittyi hienosti upeista kuvistasi! Sitä ei varmasti pieni raekuurokaan haitannut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa =). Ei haitannut pieni raekuuro, se suorastaan nauratti =D. Minkäs sitä säälle teet.

      Poista
  2. Upeita kuvia. Minulta jäi kokko näkemättä tänä vuonna, mutta sinä "pelastit" tilanteen. Meillä käy kohta suunta mökille samalle saarelle. Harmi vaan tämä kylmyys. Onneksi on villasukat olemassa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos CurryKaneli! Kyllä villasukat oli tarpeen, onneksi niitä on tullut kudottua. Tuo saari on todella kaunis. Onko teillä itsellä siellä mökki? Käyhän testaamassa tuo Ravintola Scola =).

      Poista
    2. Scola on parin kilometrin päässä ja tarkoitus on käydä kesälomalla testaamassa. Nyt ollaan vain yksi kokonainen päivä ja se on suunniteltu täyteen huoltohommia. Onneksi ei tule hiki töitä tehdessä :)

      Poista
    3. Kerro ihmessä mitä pidit koulusta! Mummo vainaa sanoi aina, että: "ei niin huonoa, ettei jotain hyvää". Viileällä säällä ei tosiaan tarvitse hikoilla eikä dödö petä =D. Tsemppiä teille hommiin!

      Poista
  3. Ihana juhannustunnelma. Ja tuli niin nostalginen tuntu, kun pentuna ollessani olimme veneellä katsomassa Hesan edustan kokkoja. Ja niitä oli silloin vähän joka notkelmassa ja saaressa. Jotenkin vene ja kokko kuuluu juhannukseen. ynnä muut tilpehöörit.
    Meillä ei tullut lunta eikä rakeita, joten minulle ei jää tämä juhannus talvisena mieleen. Ja oli huikaiseva auringonlasku aattona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki! Meillä oli kanssa kaunis aurongonlasku aattona, tosin auronko laski metsään kuten kuvissa näkyy =D. Samaa mieltä, että vesillä olo ja juhannus kuuluvat yhteen ehdottomasti. Nämä säät olivat tänä vuona tällaiset, ensi vuona katsotaan sitten, millaiset ovat silloin.

      Poista
  4. Hyvinkään pursiseuran puolesta kiitos kauniista sanoista, lämmittävät mieltämme.
    Perinrteiseen tapaan pistin linkin kotisivujemme etusivulle.
    Minä olin juhannusta viettämässä Porvoon saaristossa, juhannus aattona satoi n. 15 sek.
    Kotimatkalla juhannuspäivänä saimme kunnon raekuuron päin pläsiä, kovan vastatuulen saattamana.
    Olé

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaa hyyät vaan, loistavaa paikkaa ja hyviä puitteita on helppo kehua =). Porvoon seutu on myös todella kaunista. Teillä oli varmasti siellä upea juhannus myös. Raekuuroja tuntui juhannuspäivänä tulleen vähän joka puolella suomea =D.

      Poista
  5. Olipa teillä upeat juhannustunnelmat, komea kokko, herkulliset tarjoilut ja aika paljon sini-valkoista taivastakin. Nuo juhannuskoivut laiturin sähkötolpissa on aivan loistava idea! Rakeita tuntui sataneen jossain vaiheessa melkein paikassa rannikolla, mitä nyt tähän mennessä on juhannuskuulumisia vaihtanut.

    Niin ja tuo lokkikuva on aivan ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merenneito! Sää tosiaan näytti ihan kaikki puolensa Kun aurinko paistoi se todella paistoi ja lämmitti. Sitten kun tuli vettä, muuttui sää niin kylmäksi, että ihan hengitys höyrysi ulkona ja hanskat olisivat olleet tarpeen. Jännittävä talvi meillä takana ja näyttää pahasti siltä, että saadaan yhtä jännittävä kesä =D.

      Poista
  6. Kauniin näköinen paikka ja ihanaa saariston juhannustunnelmaa olet saanut vangittua kuviisi! Täytyy laittaa satama muistiin, koska se voisi olla aika hyvä välietappi ennen tai jälkeen Porkkalanselän ylityksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula-Maija! Laita paikka ihmeessä korvan taakse, voin suositella lämpimästi. Satama on erittäin suojaisa ja palvelut kohdilla. Eikä ole hinnalla pilattu.

      Poista
  7. Onpa aivan ihanan näköisiä kuvia! Ihan tulee kaukokaipuu saaristoon! Voi, toivottavasti kesälomasta tulee aurinkoinen ja lämmin. Harmittaa kyllä, jos viileät säät jatkuvat. Onneksi omaan lomaan on vielä 3 viikkoa. Siina ajassa luulisi jo tilanteen muuttuvan paremmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vellamo! Se on kyllä aina yhtä arpapeliä kun lomaan varaan, että millainen se sää sitten mahtaa olla. Tilanteen mukaan mennään. Luulisi jo kolmen viikon päästä olevan lämmintä, ellei, niin sitten saattaa jäädä väliin koko hellekauso =). Ihanaa loman odotusta sinulle! Meillä alkaa tämän viikon jälkeen.

      Poista
  8. Kerrassaan ihania juhannustunnelmia ja kyllä näyttävät kauniilta nuo koivut tuossa laiturilla. Täytyy joskus (ehkä jo ensi kesänä) tulla tutustumaan Gölisnäsiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku! Laita ihmeessä paikka korvan taakse, uskon että pitäisit kovasti. Luonnon läheinen mutta silti mukavasti palveluja (mm. sähkö ja ihana sauna).

      Poista
  9. Gölisnäs on aivan ihana paikka ja miten hieno alkuillan kelikin teille siellä sattui. Paikkanakin niin kameraystävällinen että :)

    Mekin aluksi tuumittiin sinne juhannuksen viettoon lähtöä, mutta päädyimme helpompaan veneellä mökkille -vaihtoehtoon 2-vuotiasta ajatellen - tai ehkä meitä vanhempia pikemminkin. ;)

    Käypä tutustumassa meidän uudehkoon lokikirjaan/ blogiin, siellä Gölisnäskin mukana :)
    http://aava.azurewebsites.net/

    VastaaPoista