maanantai 16. syyskuuta 2019

Old City Marina sadam - Tallinna - Viro

Kaberneemestä siirryimme 29,3 merimailia Tallinnaan Old City Marina satamaan odottelemaan sopivaa tuulta ylittää Suomeen. Moottoriveneilijöinä emme juurikaan tarvitse tuulta lainkaan. Suomenlahtea ylitettäessä kannattaa ottaa huomioon, että jos tänään on tyyntä, mutta parikin edellistä päivää on tuullut kovasti, on merellä hyvä maininki. Eli tuulettomuudesta huolimatta aaltoja. Siksi tulemme yleensä hyvissä ajoin ennen loman loppua odottelemaan sopivaa hetkeä. Ja mikä onkaan Tallinnassa viettää aikaa. Tekemistä ja näkemistä on vaikka millä mitalla.




Tallinnan Old City Marina on meille entuudestaan hyvin tuttu. Olemme olleet sillä ainakin kolme kertaa aikaisemmin edellisellä veneellä. Satamakonttori sijaitsee satamatorin yläkerrassa ja siellä on hyvät ja siistit tila. Sauna, suihkut, wc:t sekä pyykinpesumahdollisuus. Lisäksi on kattoterassi. Vettä ja sähköä on saatavana laiturilla. Varatut ja vapaat paikat on hyvin merkitty ja laiturilla on tukevat aisat, isommallekin veneelle. Sataman koordinaatit ovat 59º26.32' N 24º45.32' E ja se on avoinna 0105. - 31.10. välisenä aikana.


Ulkona olevissa konteissa on myös suihkut ja wc:t sekä kaikille yhteinen sauna. Eräänä päivänä tulimme melko myöhään kaupungilta. Sauna oli juuri mennyt pois päältä, mutta saimme silti hyvät löylyt ja mikä parasta, saimme saunoa rauhassa ihan oman perheen kesken.


Sataman vieressä on tori, josta saa ruokatarvikkeita, kahvila ja Superalko. Septitankin tyhjennys ja polttoaineen tankkausmahdollisuus ovat samalla laiturilla hieman ennen saavuttaessa satamaan. Ennen satamaan sisään ajamista tulee ottaa yhteyttä satamaviranomaisiin. Numero löytyy suuresta kyltistä sataman suulta. Vasta luvan saatua, on sallittua ajaa satamaan. Sama tehdään, kun ollaan poistumassa satamasta, joten laita numero puhelimen muistiin.




Old City Marina on hieman kalliimpi verrattuna muihin Tallinnan vierasvenesatamiin, mutta sijainti keskustaan nähden on optimaalinen. Täältä on lyhyt matka mm. vanhaan kaupunkiin. Samoin ostokset on helppo tehdä, kun kaikkea on saatavilla ihan sataman laiturilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti