Jännityksen hakua vai avun huutoa?

Kun näen kaupungissa tai luonnossa graffitteja, mietin aina, että mitä tekijä niillä oikein hakee? Onko sotkemisella tarkoitus vain hakea jännitystä elämään, jääkö sotkemisesta kiinni vai ei. Vai sotkeeko joku siksi, että on niin paha olla ja hän huutaa julkisesti apua?

Jotenkaan en vain pysty ymmärtämään, että kaunistakaupunki kuvaa mennään sotkemaan näillä maalauksilla. Osa on jopa taidokkaasti tehtyjä ja jossain toisessa ympäristössä voisivat olla upeita, kunnes tietysti tulee joku toinen joka sotkee sotkun. Onko se kingi, kenen sotku on päällimmäisenä?

Meidän läheisessä taloyhtiössä tehtiin pari vuotta sitten julkisivuremontti. Talo oli pussitettuna kesäkuumalla, mutta siitä tuli kaunis, kun pussit viimein purettiin. Talo oli saanut uuden kauniin värin ja uudet ikkunat. Vaan ei mennyt kuin pari päivää ja heti oli sotkut seinällä. Kyllä särki todella sydäntä kun ajatteli sitä työtä ja vaivaa, mitä kauniin julkisivun eteen oli nähty. Ja sitten tulee töhertelijä ja sotkee kaiken. Entäpä se rahallinen panostus, mikä julkisivuremonttiin jokaisen asunnonomistajan pussista laittettiin (nyt jo suorsataan suututtaa).

Luin netistä, että jonkun mielestä graffitit ovat osa urbaania kulttuuria! Mitä mieltä te olette? Sopivatko ne kaupunki kuvaan? Tai luontoon kallioille? Minä en valitettavasti osaa arvostaa niitä, ja jos saisin valita, niin katselisin mielummin kaunista maisemaa tai kaunista kaupunkiarkitehtuuria ilman sotkuja.

Sovittaisiinko, että ei sotketa? Annetaan luovuuden ottaa ylivoima siellä, minne on lupa maalata ja olla luova, maalataan siellä, missä teokset tulevat parhaiten esille. Haetaan jännitystä vaikka hyppäämällä benjihyppy.