lauantai 29. kesäkuuta 2013

Inkoon ihastuttava kotiseutumuseo

Bloggeri teki minulle pienen kepposen ja tämä postaus poistui, joten joudun kirjoittamaan sen uudelleen. Valitettavasti bittitaivaaseen meniväti myös ihanat kommentit, kiitos niistä, niitä ei ollut tarkoitus poistaa.

Nukuttuamme yön, päätimme katsella vielä paikkoja ennen kuin jatkamme matkaa eteenpäin.. Mieheni tiestä, että "jossain täällä pitäisi olla sellainen museo", sitä siis etsimään. Kauaa ei tarvinnut katsella ympärille, kun keskustasta jo löytyikin opaskyltti. Ei kun kohti viitan osoittamaa suuntaa =).


Pitkään ei tarvinnut kävellä kun oltiin perillä. Museon portilla oli opastaulu, jossa kerrottiin, että kun soittaa tiettyyn numeroon, voi kunnella opastetun kieroksen. Museo ei ollut tällä kertaa auki, joten emme päässseet sisälle rakennuksiin. Katseltavaa riitti silti.




Löysin netistä pdf tiedoston, jossa kerrottiin rakennuksista. Tämä tässä on luhtiaitta ja tulee Ålön saarelta.


Aitassa yöpyivät kesäisin piiat ja rengit. Kesäöinä on käyty kolkuttelemassa aitan oville =D.


Ennen on jaksettu rakentaa hyvin ja tehty kaunista jälkeä.


Talojen pihapiiristä löytyi ennen aina kaivo. Vesi oli kannettava sisään satoi tai paistoi. Oli lunta tai kaunis kesä. Oli kannettava juomavesi kuin myös pyykinpesuvesi puhumattakaan saunavedestä. Nykyään vesi tulee kätevästi vesiputkia pitkin suoraan kotiin =).


Tässä päärakennus takaa. Ennen vanhaan piharakennukset oli rakennettu pihan eri puolille, jolloin pihasta muodostui neliö. Piha suojasi samalla siellä käyskenteleviä kotieläimiä ja lapsia.


Näistä keskimmäinen on kalastusmaja ja seuraavana pilkistää luhti, joka on tuotu Barösundin Espingsin kylästä.


Tämä tässä on lammassuoja Tähtelästä. Katsokaa miten ihana katto!






Jykevä ankkuri nojailee hirsiaittaan joka on tuotu Norrbystä.


Tässä Lill-Bredsin kyläpaja. Ja katsokaa jälleen kattoa, ihanaaaa!




Hieman erillään muista rakennuksista nökötti tuulimylly pienen kukkulan päällä.


Kaunis rakennus tämäkin.




Myllynkivi. Tällä on jauhettu viljasta jauhoja koko kylälle =).


Tämä rakennus ei kuulunut enään museon alueelle, mutta pakko esitellä teille. Rakennus on nimittäin esikoulu! Miten inspiroiva ympäristö. Kurkistelin aidan takaa myös pihapiiriin  ja sieltä löytyi kaikenlaista aktiviteettiä lapsille. Pihapiiri oli kuitenkin kodinomainen. Jos olisin esikouluiässä, niin tuonne haluaisin =D.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti