torstai 30. tammikuuta 2014

Merenrannalla

Viime lauantaina lähdimme ulkoilemaan Kaivopuiston rannoille. Pakkanen oli yhdessä veden kanssa saanut uskomattomia taideteoksia aikaiseksi.


Päivä oli pilvinen, aurinko kajasti vain hieman pilvien välistä. Sinisellä tunnelmalla mennään tälläkin kertaa =). Tästä kivikasasta tuli mieleen iglu.


Vielä oli joku vesillä! Oli hauskaa kuunnella, kun alus halkoi jäätä mennessään. Melkoinen tunnelma, olisi ollut jännää olla kyydissä.


"Vain vana jäi kun laivasi lähti, se peittyi iltaan punertavaan, Ja sitten syttyi taivaalle tähti, en enään nähnyt mastoakaan. Taas väli matka kasvoi ja soimaan se kaikki kielet kaipuuta sai...". Yö saaristossa on yksi minun suosikki tangoista, Arja Korisevan laulamana tietenkin.


Pakkanen ja vesi olivat yhdessä muovanneet kauniit kerrostumat kaislikkoon.




Eikö olekin melko arktinen tunnelma =D.


Jään alla oli aivan oma salainen maailma. Tämä voisi olla vaikka jääkuningattaren valtakunnasta.


Erään kävelysillan alle oli muodostunut jäästä pitsiverho. Kyllä luonto saa ihmeitä aikaiseksi, kun vain on oikeat olotuhteet.


Kaivarin retkeltä on lisää kuvia luvassa, joten pysy "kanavalla" =).

18 kommenttia:

  1. Huh huh, nämä on aivan mahtavia kuvia kaikki, mutta eniten haukoin henkeä kolmen viimeisen kuvan kohdalla ;) "jään alla", "kävelysillan alla" ja viimeiset jäämuodostumat. Hyvä Kati !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Marja! Nyt on ollut todella paljon kuvattavaa, on ollut erilainen talvi. Pitää ottaa jokaisesta ilo irti =).

      Poista
  2. Upeita otoksia! Oletko käsitellyt näitä ja millä ohjelmalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos NJ! Nämä on otettu nyt RAW:ina (vielä on sen kanssa paljon opettelua) ja yritän opetella Lightroom 5 käyttöä, jonka ostin ennen joulua. Sain siihen vasta menneellä viikolla suomenkielisen ohjekirjan. Siinäkin on vielä vaikka kuinka opeteltavaa, mutta tietääpä mitä tekee lähipäivinä =D.

      Poista
    2. Kuvasi ovat aina olleet hienoja, mutta olet nyt ottanut aimo harppauksen eteenpäin näiden kanssa!

      Poista
    3. Voi kiitos NJ <3! Olen ihan otettu!

      Poista
  3. Ihania sinisiä tunnelmia. Olen kerran ollut satamajäänsärkijän kyydissä jokunen vuosi sitten - ja ei yhtään kuvaa!!
    Nuo kaislakuvat ovat myös niin heleän talvisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia! Oli varmasti hauska olla satamajäänsärkijän kyydissä, voin vain kuvitella =). Aina ei ole kamera mukana. Joskus on otetta vain muistikuvia, mukavia nekin =).

      Poista
  4. Nuo ensimmäisen kuvan pilvien raoista tulevat auringonsäteet, vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pasi! Jos osaisin käyttää paremmin Lightroomia, olisi varmati saanut niihin vielä vähän eloa lisää, mutta en ole vielä niin pitkällä kuvankäsittelun kanssa =D.

      Poista
  5. Jak zobaczyłam pierwsze zdjęcie, to mi się też z igloo skojarzyło. Wspaniałe zdjęcie z mroźnej zimy. Pozdrawiam.
    Kun näin ensimmäisen kuvan, niin minä myös yhteydessä kanssa iglu. Suuri kuva kylmä talvi. Yours.

    VastaaPoista
  6. Todella kauniita kuvia. Ekassa kuvassa oli hienoja muotoja ja taivaan halkeamasta säteittäin tuleva valo - wau! Ja nämä jään tekemät taiteet on hienoja löytöjä ja kuvaan asetteluja! Ootan jatkoa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viherrys! Rannalta löytyi tosiaan kaikkea kivaa, mitä pakkanen ja vesi olivat muovailleet =).

      Poista
  7. Upeita kuvia, taidetta sanoisin ♥
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seijastiina <3! Ihanaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  8. Henkeäsalpaavan hienoja kuvia! Kuten Seijastiinakin totesi, taidetta ♥

    VastaaPoista