Sanhamnia vastapäätä löytyy Lökholmenin saari, jossa on saman niminen vierasvenesatama. Jos Sandhamn sattuisi olemaan niin täynnä, että sinne ei kerta kaikkiaan enään mahdu, on tämä toinen oivallinen vaihtoehto. Lökholmenin satamassa on noin kaksisataa vierasvenepaikkaa.
Lähdimme eräänä iltana kumiveneajelulle ja kävimme tutustumassa Lökholmenin satamaan. Aurinko alkoi jo laskea ja saimme ihailla satamaa ilta-auringossa.
Myös tämä satama on KSSS:N paikka. Satamassa on hyvä ravintola jota kuulin kehuttavan jo Sandhamnin puolella. Saarten välissä ajeli sellainen laiturinpätkä, joten täältä pääsi vierailulle Sandhamniin ja päinvastoin.Saarelta löytyy myös majatalo, jossa voi yöpyä.
Saarelta löytyi kaunis linnoituksen torni.
Ihastelimme auringonlaskua linnoituksen muureilta.
Lökholmenin viereen Telegrafgholmeniin oli rakenteilla tänä kesänä KSSS:n kolmas satama samalle alueelle. Satamaan on tulossa paikkoja 80 veneelle. Vielä tänä vuonna sinne ei saanut rantautua, mutta melko valmista alkoi olemaan, kun ajelimme kumiveneellä katsomassa paikkaa. Kalliolle oli rakenteilla myös retkeilymajoja. Uutukaisen uusia paikkoja on siis avautumassa ensi kaudelle.
Lökholmenin satamasta voi lukea lisää heidän nettisivuilta täältä.