Viikko sitten viikonloppuna oli viimeiset hetket nähdä LUX Helsinki 2016 valotaideteokset. Viikon pakkasista huolimatta oli tapahtuma innoittanut monia katsojia. Onneksi viikonlopuksi pakkanen hieman hellitti (tosin lumisadetta saatiin sitten tilalle), joten myös me kävimme katselemassa teoksia. Sosiaalinen media on ollut pulloillaan toinen toistaan kauniinpia kuvia tapahtumasta. Tässä minun versioni. Pääsin samalla harjoittelemaan pimeällä kuvaamista =D.
Ateneum oli valaistu tapahtuman aikana komeasti, mutta juuri siihen hetkeen tuli lunta sen verran, että en saanut julkaisukelpoisia kuvia. Tämä teos oli puolestaan Ateneumissa sisällä. Teoksen nimi on 11,5 Hz ja teoksen takaa löytyy Kai van der Puij. Teoksessa nähdään miten valon avulla ja pyörittämällä hyppynarua saadaan aikaiseksi erilaisia muotoja. Tämä taideteos liikui.
Yksi parhaista teoksista minun mielestä oli Tuomiokirkon Ilon kuvia. Tässä teoksessa kahdeksan taiteilijaa oli suunnitellut jokainen yhden kuvan. Näitä kuvia heijastettiin vuorotellen kirkon pintaan. Teos käsitteli ilon tunnetta eri näkökulmista. Teosksen olivat tehneet: valokuvaaja Stefan Bremer, valokuvaaja Eeva Hannula, taidemaalari Henna Jula, mediataiteilija Heta Kuchka, taidegraafikko Visa Norros, taidemaalari Maiju Salmenkivi, valosuunnittelija Petri Tuhkanen ja taidemaalari, sarjakuvataiteilija Katja Tukiainen.
Ilon kuvia oli teos, jonka pääsi näkemään parhaiten. Lauantaina oli liikkeellä niin paljon porukkaa, että osa taidenautinnoista jäi hieman ruuhkan vuoksi vajaaksi. LUX tapahtumasta löytyi kartta heidän sivuilta, mutta sitä ei tarvittu. Riitti kun vain seurasi ihmismassan mukana. Osassa kohtaa massa vei suorastaan mukanaan.
Kaikista eniten jäi huonolle katselulle Sofiankadulla ollut teos He olivat täällä. Teos olisi ollut ihana nähdä kunnolla, mutta juuri tällä kohdalla ihmismassa vei ihan itsestään eteenpäin. Ihmiset pääsivät ihan teosten viereen, joten valokuvaaminen oli sula mahdottomus. Nämä jäivät hieman jopa harmittamaan. Teoksen oli tehnyt taiteilija Alexander Reichstein. Hänen mukaan "ihmiset eivät kotoa koskaan jäljettömiin".
Pohjoisespalla sijainnut teos Medicine City oli vaikuttava. Se oli valaistu sisältäpäin ja näytti ensi silmäyksellä tavalliselta kaupunkimaisemalta. Mutta se olikin tehty lääkepakkauksista. Taiteilijat Antti Pussinen ja Martta-Kaisa Virta ovat valmistaneet teosta yhdessä kuusi kuukautta.
Esplanadin puistoon oli karannut kauniita valaisimia. LUX:in tiedotteessa kerrottiin, että ne "istuiva puistoon niin hyvin kuin olisivat olleet siellä aina." Ihan samaa mieltä! Minusta ne voisivat jäädä sinne =D. Teoksen takana on TILT-ryhmä ja sen nimi oli Lampounette. Lamput olivat jopa seitsemän metriä korkeita.
Erottajan ja Bulevardin risteyksessä sijaitsevan parkkihallin sisäänkäynnin yläpuolella oli teos nimeltä Nowhere. Teoksen takaa löytyy on Nathalie Chanbart.
Vanhassa kirkkopuistossa oli näytillä mitä erikoisempia lyhtyjä. Teos Lantern Park syntyi usean taiteilijan voimin. Puistossa oli nähtänä noin 250 erilaista, toinen toistaan erikoisempia lyhtyjä. Näitä katsellessa meni mukavasti aikaa, sillä ne olivat ihania!
Valoilla saadaan hurmaavia tunnelmia aikaiseksi.
Annankadulta löytyi Café Citikka josta sai ostaa kuumia juomia ja pientä suolaista ja makeaa purtavaa.
Hauskin ja ehkä idearikkain teos oli minusta tämä Cloud. Se oli kuudestatuhannesta hehkulampusta koottu interaktiivinen veistos. Lampuista roikkuvat ketjut oliva kuin sadepisaroita ja niitä vetämällä sai yleisö sytyttää ja sammuttaa valoja. Tästä teoksesta tuli hyvälle tuulelle! Teoksen takana ovat Caitlind r.c Brown ja Wayne Garrett.
"Sataa sataa ropisee..."
Annantalon julkisivua koristi Immanuel Paxin teos Maailma jossa elämme. Talon seinää koristavat liekit heräsivät henkiin, kun yleisö sai kulkea valon edestä ja olla näin mukana osana taideteosta. Koko tapahtuman kaikki teokset ja lisää tietoa näistä teoksista on nähtävillä tapahtuman virallisilla nettisivuilla täällä.