Kanavan suulla oli ensin hieman "leveämpää". Hetken päästä väylä kapeni. Maisemat hivelivät silmää.
Väddön kanava erottaa Väddö saaren mantereesta. Reitti on turvallisempi vaihtoehto kuin mennä Väddön saaren toisella puolella avomerellä. Kanava on ollut tärkeä vesiväylä aina 1500-luvulta lähtien.
Kanava on 15 kilometriä pitkä ja sitä on paranneltu vuosien saatossa. Syväys kanavassa on kaksi metriä ja suurin sallittu nopeus viisi solmua. Kanavassa on kaksi siltaa, Älmtabron, jota avataan purjeveneille 07:00 - 22:00 välillä tunnin välein ja Bagghusbron, jota avataan 07:00 - 22:00 välillä puolentunnin välein. Korkein mahdollinen maston korkeus on 17 metriä johtuen sähköjohdoista joita on matkan varrella. Vuosittain kanavasta ajaa yli 20000 venettä.
Nyt tarvittaisiin taas se tuoksu kuviin. Välillä tuli niin huumaava lehmuksen tuoksu ja kuului linnun laulua. Nautintoa tuli kanavassa kaikille aisteille.
Meidän ei tarvinnut odotella siltojen avaamista, mahduimme siltojen alitse mainiosti.
Kanavan varrella olo Elmstan vierasvenesatama.
Vielä hieman ennen perille pääsyä sain kuvan tästä suloisesta majakka saaresta =D. Jos minulla olisi mökki, tekisin ehdottomasti samanlaisen. Siellä vain liehuisi Suomen lippu.